”Harmaa Rakentaja Oy” tuli päivänvaloon

Viime viikolla löytyi työntekijämääriltään Suomen suurimpien rakennusyhtiöiden joukkoon yltävä bisnes, joka on tähän saakka onnistunut pysyttelemään piilossa. Tämän myötä rakentamisen vuotuinen palkkasumma kasvoi 300 miljoonalla eurolla ja valtion verotuotot 100 miljoonalla. Tiedot kävivät ilmi, kun Verohallinto julkisti kauan kaivatun selvityksen rakennusalan lainsäädäntömuutosten vaikutuksista.

Rakennustyömailla jokaisella työntekijällä on nykyisin oltava veronumero. Lisäksi tilaaja on velvollinen ilmoittamaan tilaamansa rakennusurakat ja päätoteuttaja työmaalla työskentelevien työntekijöiden tiedot kuukausittain verottajalle.
Tiedonantovelvollisuus tuli voimaan heinäkuussa 2014. Harmaan talouden selvitysyksikön nyt tekemä selvitys koski vuotta 2015, joka oli ensimmäinen kokonainen vuosi lain voimassa ollessa.

Rakennusteollisuus RT on ollut äänekkäimmin vaatimassa selvityksen tekemistä. Vaikka olimme itse kannattaneet lakimuutoksia, toteutuneessa muodossaan laki ilmoitusmenettelystä on poikinut valtavan hallinnollisen taakan kaikille rakennusalan yrityksille. Päämääränämme on poistaa turhaa byrokratiaa ja lisätä harmaan talouden toimijoiden kiinnijäämisriskiä. Sen vuoksi tervehdimme ilolla selvityksessä olevia kehitysehdotuksia. Etusijalla pitää olla nykyisen järjestelmän lastentautien korjaaminen.

Virheiden sijasta pitäisi metsästää hämäräyrittäjiä

Joulukuussa 2010 esitimme yhdessä Rakennusliiton kanssa työministeriön työryhmässä rajuja uudistuksia ja lisää velvoitteita rakennusalalle. Esitys sisälsi muun muassa veronumeron, korotetun laiminlyöntimaksun ja muita kiristyksiä rakennusalalle tilaajavastuulakiin, päätoteuttajan velvollisuuden pitää luetteloa työmaan työntekijöistä sekä tiedonantovelvollisuuden työntekijöistä ja urakoista.

Perusajatuksena oli harmaan talouden toimijoiden kiinnijäämisriskin kasvattaminen viranomaisten keskinäisen yhteistyön sekä viranomaisten ja yritysten yhteistyön tehostamisella. Yritysten rooli olisi toisaalta tarkistaa sopimuskumppaninsa taustat ja toisaalta kerätä ja antaa viranomaiselle tietoa, jonka avulla se pystyisi kohdistamaan valvontatoimensa oikein.

Oletimme, että ennen tiedonantovelvollisuutta voimaan tullut veronumero yksilöisi henkilön niin, ettei kaikkia henkilötietoja tarvitsisi enää kerätä työmailta. Luulot kuitenkin karisivat, kun lopputuloksena kerättävän tiedon määrä oli todella suuri. Onneksi vuoden 2016 alusta alkaen kerättävän tiedon määrää hieman vähennettiin. Selvityksessä on esitetty, että kerättäviä tietoja tarkastellaan jatkossa kriittisesti.

Suuri kerättävän tietomäärä johti siihen, että myös virheitä oli paljon. Virheiden korjaamisen tuska kasvoi, kun virhelistaukset tulivat (ja tulevat edelleen) verottajalta yrityksille paperilla postissa, vaikka ilmoitukset tehdään sähköisesti. Ensimmäinen vuosi meni virheitä korjailtaessa eikä päästy kunnolla toteuttamaan todellista päämäärää – harmaan talouden torjuntaa. Tähän nähden on erinomainen tulos, että selvityksen mukaan jo pelkästään tiedonantovelvollisuus on vuonna 2015 kasvattanut verotuottoa ainakin 34 – 35 miljoonaa euroa. Mihin päädymmekään, kun hiomme toiminnot kuntoon.

Selvityksestä ei saa vastausta siihen, montako epäterveillä periaatteilla toimivaa kilpailijaa tiedonantovelvollisuuden avulla on saatu poistettua markkinoilta. Tämä olisi varmasti kasvaneen verotuoton ohella tiedonantovelvollisia kiinnostava tieto, sillä rehellisten yritysten motivaatio ilmoitusten tekemiseen ja niiden korjaamiseen on ollut ensi sijassa epäterveen kilpailun vähentäminen. Vuosi sitten tehdyn kyselyn perusteella RT:n jäsenyritykset kokevat harmaan talouden vähentyneen merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana, mutta konkreettinen palaute lieventäisi työtaakan tuskaa merkittävästi.

Tietoa on, nyt se on saatava bitteinä liikkeelle

Hyvän viitteen kaikkien vuoden 2011 jälkeen voimaan tulleiden lainsäädäntömuutosten vaikutuksesta antaa havainto rakennusalan palkkasumman roimasta kasvusta vuoden 2012 keväästä lähtien. Selvityksen mukaan palkkasumman nousu vuonna 2015 oli noin 300 miljoonaa euroa ja siihen kohdistuva verotuotto noin 100 miljoonaa euroa. Sillä palkkasummalla toimiva rakennusalan yritys olisi todennäköisesti liikevaihdolla mitaten viiden suurimman joukossa. Palkkasummalla työllistetään noin 10 000 työntekijää.

Harmaan talouden torjunta on tehokasta, kun sitä tehdään yhteistyössä käyttäen avuksi nykyajan tietoteknisiä mahdollisuuksia. Todellinen innovaatio on ottaa yritykset mukaan tähän kehittämiseen kumppaneina ja kehittää yhdessä yksityisten toimijoiden kanssa toimiva järjestelmä.

Yritysten tärkein tehtävä tässä pelissä on tarkistaa sopimuskumppaniensa taustat ja tarvittaessa pakottaa ne toimimaan toivotulla tavalla esimerkiksi tietojen saamisessa. Viranomaisten tehtävä on varmistaa, että valtio saa omansa verotuottoina ja poistaa epärehellisillä keinoilla toimivat yritykset. Siinä välissä tarvitaan toimijoita, jotka tekevät menettelystä toimivan ja tehokkaan.

Yritysten pitää olla mukana kehittämässä omaa rooliaan ja sen täyttämiseen tarvittavia välineitä kuten tiedonantomenettelyä. Tiedon välittämisestä ja sen tehokkuudesta huolehtivien toimijoiden on myös oltava mukana kehitystyössä. Jotta saamme lisää tehoa torjuntatyöhön, meidän on laajennettava näkökulmaa myös muiden viranomaisten toimintaan. Ja meidän on otettava huomioon digitalisoinnin mahdollisuudet ja otettava kehittämistyöhön sen ammattilaiset.

Tiedonantovelvollisuus on selvityksen perusteella menestystarina. Ja se kiinnostaa myös kansainvälisesti. Alkuhapuilujen jälkeen meidän on pantava se toimimaan paremmin.

Tapio Kari
Työmarkkinajohtaja
Rakennusteollisuus RT ry


Katso myös: Verohallinnon tiedote selvityksen tuloksista.

Kommentit

  1. Niin kauan kuin valmisyhtiökaupoista voi hakea puhtaan, vain 2500 € osakepääoman vaativan osakeyhtiön, keplottelijoilla on tie pyörittää toimintaa kirjanpitoa ja säännönmukaisia ilmoituksia tekemättä. Minimiosakepääoman nosto esim. 8000 euroon hillitsisi valmisyhtiökauppaa. Kaupparekisteri ei tietääkseni edelleenkään lähetä tarkistuskyselyä oy:n hallituksen jäseniksi /kommandiittiyhtiön vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi ilmoitetuille siitä, tietävätkö he olevansa ko. asemassa. Jekkumiesten tietä voisi tukkia pienillä lainsäädännöllisillä kikoilla.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä