Asuminen on noussut yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Maan hallitus pohtii kohtaanto-ongelmaa eli entistä parempaa työn ja asumisen yhteen sovittamista. Rakennusalalta on jo jonkin aikaa saatu positiivisia näkymiä, patoutunut kysyntä purkautuu tällä hetkellä rakentamisessa. Myös rakentamisen sääntelyn tarkasteleminen on ajankohtaisena poliittisella agendalla.
Tavoite kohtuuhintaisesta asumisesta on yhteinen. Siksi on yllättävääkin, kuinka vaikeaa on saada aikaan aidosti asumisen hintaan vaikuttavia ratkaisuja. Niitä nimittäin on. Seuraavassa on kolme esimerkkiä.
- Rakennetaan lisää
Ensimmäinen toimenpide on yksinkertainen. Rakennetaan lisää asuntoja. Markkinoilla tarjonnan lisäyksellä on tapana laskea hintoja. Kaavoituksen riittävyyden varmistaminen on kunnissa tärkeää, mutta myös muita toimenpiteitä kannattaa ottaa käyttöön esimerkkinä käynnistysavustukset sekä tuiki tärkeät kunnallistekniikan rakentamisen tukitoimenpiteet. Rakennettu ympäristö on kokonaisuus.
Edellä mainitut satsaukset osuvat oikeaan osoitteeseen. Asuinrakentaminen on usein muuttoliikkeen myötä kunnille välttämätön investointi ja samalla erittäin työllistävää. Sen toteuttamisen voi siis nähdä ylimääräisen elvytyskustannuksen sijaan myös välttämättömänä tulevaisuusinvestointina, joka on lisäksi talouspolitiikan kokonaisuuden näkökulmasta hyvin ajoitettu.
Asuinrakentaminen kuuluukin vahvasti kuntapolitiikan työkalupakkiin.
- Säännellään järkevämmin
On selvää, että esimerkiksi rakentamisessa autopaikkoihin, rakennusten yksilölliseen ulkonäköön, esteettömyyteen ja rakenteisiin liittyvät määräykset kasvattavat suoraan asumisen hintalappua. Tämän sääntöviidakon järkevä keventäminen laskisi suoraan asumisen kustannuksia asumisen laatua heikentämättä.
Sääntelyn purkamisessa voitaisiin hakea uusia ratkaisuja myös kokeilemalla. Kokeiluissa on huomioitava se, että kaikki ratkaisut eivät välttämättä osoittaudu toimiviksi, mutta osa puolestaan voi olla hyviäkin innovaatioita.
Hollannissa autopaikkoja on sopivissa paikoissa rakennettu asuinrakennusten ensimmäisiin kadunpäällisiin kerroksiin. Tämä on tehty arkkitehtoonisesti hyvin miettien ja katunäkymässä ratkaisua ei ohikulkiessaan edes huomaa. Voisiko maanpäällisiä ratkaisuja miettiä sopivissa kohdissa meilläkin?
Vanhojen toimistojen runkosyvyys aiheuttaa haasteita niiden muuttamisessa asuinkäyttöön. Voisiko tällaisissa kohteissa miettiä ratkaisuja, joissa vaikkapa makuuhuoneessa tai keittiössä ei välttämättä olisi ikkunaa? Veikkaan, että moni ei kokisi tällaista ratkaisua ongelmaksi, jos se auttaisi helpottamaan esimerkiksi kohtuuhintaisen opiskelija-asunnon löytymistä opiskelupaikkakunnalta.
- Valitaan sopiva materiaali
Ehkä hieman harvemmin ajateltu, mutta yhtä lailla merkittävä tekijä asumisen kustannuksissa on rakennusmateriaalien valinta. Kaavan rakennusmateriaalipakolla ei koskaan alenneta kustannuksia, vaan päinvastoin kohotetaan niitä, sillä materiaalipakko rajaa vääjäämättä osan vaihtoehdoista pois kilpailusta. Asumisen kustannuksiin taas vaikuttavat merkittävästi materiaaliriippuvaiset tekijät kuten pitkän käyttöiän aikana kohtuullisina pysyvät kunnossapitokustannukset sekä rakennuksen energiankulutus. Värillä ei aina ole väliä, mutta materiaalilla on.
Tiina Kaskiaro
Tuoteryhmäpäällikkö
Rakennustuoteteollisuus RTT ry
Ongelma ei mitenkään ole rakennusteollisuus vaan poliittiset päättäjät.
On täysin päättäjien vallassa tehdä sellaiset rakennusmääräykset mitkä mahdollistavat halvan mutta riittävän asumisen ja rakentamisen.
Esimerkiksi niin, että järjetön eristämis- ja energiamääräykset palautetaan normaaleiksi eli jonnekin 70 luvun alun tasolle. Kerroslasit, mutta pienennetty eristys, normaali tuuletus rakenteisiin ja huoneistoihin. Sallitaan riittävän edullinen sähköntuotanto lämmitykseen lisäämällä vaikkapa ydinvoimaa muutamalla lisäreaktorilla ja hyödyntämällä niiden hukkalämpöä jäähdytyksessä sekä kaukolämpöön taajamissa että kasvihuonelämmitykseen.
Tontit määrätään kunnat antamaan julkiseen asuntotuotantoon ilmaiseksi ja saamaan verotulot sitten maksavilta vuokralaisilta ja yrityksiltä jotka heidät työllistävät. Tai ainakin niin että tonttihintaa ei sidota kerrosalaan vaan tontin pinta-alaan.
Pakollisia parkkipaikkasähköistyksiä tai suuria asfalttikenttiä ei tehdä elleivät yksityisrahoittajat sitä maksa.
Väestösuojia ei vuokrataloihin rakennettaisi vaan väestösuojat rakennettaisiin julkisina ja erillisinä taajama-alueille ja verovaroin.
Korotettaisiin erityisesti vuokra asuntotaloja joiden rakentaminen on pääasia niin että taajamissa kunnan tai yhteisön rakennuttamat talot olisivat aina vähintäin 12 kerrosta korkeat
Asuntotilanteen ja hintojen hirvittävän tason laskisi siis kuntien ja valtion vuokra asuntorakentaminen ja vuokralaisiksi uusrakennuksissa otettaisiin vain sillä sitoumuksella että maksaa itse halvan vuokransa ilman asuntotukia. Sosiaaliasuminen sijoitettaisiin vanhaan asuntokantaan. Silloin nuo halvat vuokra asunnot maksaisivat itse itsensä ja niiden rakennuttajina olisi siis kunta, valtio tai aidosti ja valvotusti yleishyödyllinen varsinaista voittoa tuottamaton asuntosäätiö.
Rakennusteollisuus kyllä rakentaa ne halvatkin asunnot. Toinen asia ovat grynderit ja ns. kehittäjät jotka rakentavat maksimi myyntivoittoa varten. Nehän saavat jäädä toimimaan niitä varten jotka ovat niin paikkaan sidottuja, että tietävät ainiaaksi yhteen paikkaan jäävänsä ja voivat omistusasunnon hankkia