Meillä keskustellaan jatkuvasti täytyisikö Suomi pitää asuttuna. Viimeksi aihetta sivusi pääministeri Juha Sipilä puhuessaan keskustan puoluevaltuustolle joitakin viikkoja sitten. Vaikka itse kysymyksenasettelu mielletäänkin intuitiivisesti järkeväksi ja asianmukaiseksi, se ei välttämättä ole lainkaan sitä.
Suomessa on voimassa vapaus valita kotikuntansa. Siinä mielessä ajatus jonkin paikan pitämisessä asuttuna vapaaehtoisuuteen ja valinnanvapauteen perustuvassa mallissa tuntuu oudolta. Kuka asuttaisi ihmiset ja miten? Sodan jälkeen karjalaisevakot piti todella asuttaa ja sitä toimintaa johti tarmokkaasti myöhemmin politiikassakin kunnostautunut Veikko Vennamo. Asuttamista tapahtui myös antamalla maata rintamaveteraaneille. Ilmavalvonnan vuoksi rajaseuduille tarvittiin ihmisiä silmiksi ja korviksi, mutta nyt nämä tehtävät hoidetaan teknologian avulla. Asuttamista edistettiin myös valtionyhtiöiden teollisilla investoinneilla, joissa kannattavuus tai sijoitetun pääoman tuotto ei ollut suinkaan ainoa päätöksentekokriteeri. Nyt valtionyhtiöiltäkin edellytetään kannattavuutta, eikä aluepolitiikka ohjaa investointeja.
Ja vaikka investointeja ohjaisivatkin aluepoliittiset tavoitteet, ihmiset eivät silti välttämättä ymmärrä seurata työtä, kuten havaittiin onnettomassa yrityksessä siirtää Fimea (ent. Lääkelaitos) Helsingistä Kuopioon. Kiittämätön henkilökunta irtisanoutui tai työskenteli ainakin osan aikaa Helsingissä. Lentoliikennettä kyllä elvytettiin.
Välillä kuulee väitettävän, että ihmisiä keskitetään kasvukeskuksiin tai kaupunkeihin, kertomatta useimmiten jää kuka keskittää ja miten. Kaupunkiseutujen kasvu johtuu tietysti yhteiskunnan rakennemuutoksesta. Maatalousyhteiskunta toimi hajautetusti, mutta teollisen yhteiskunnan nousu vauhditti kaupungistumista. Tampere teollistui ensimmäisenä jo 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Investoinnit suuntautuivat lähelle raaka-ainelähteitä tai hyviin logistisiin sijainteihin. Ihmiset seurasivat työtä kaupunkeihin.
Teollisen yhteiskunnan hiipuminen alkoi jo 1960-luvulla, kun tekstiiliteollisuuden työtä alkoi siirtyä vähitellen edullisempiin maihin. Sama jatkui sitten teknologisesti vaativamman tuotannon osalta. Osaamispohjaisen talouden, joka luonteeltaan on palvelutaloutta, kehittyminen alkoi meillä toden teolla 1980-luvulla. Kuten tutkimuksesta tiedetään, osaamispohjaisessa taloudessa työllä on taipumus seurata ihmistä. Raaka-ainelähteiden läheisyyden tai pelkän hyvän logistisen sijainnin sijaan investoinnit suuntautuvat kaupunkeihin, joissa on koulutettua työvoimaa, tutkimusta ja mahdollisuus kytkeytyä sopiviin ekosysteemeihin.
Kasvavien kaupunkiseutujen sisällä kehyskunnat kasvoivat pitkään, viimeiset vuodet taas erityisesti keskuskaupungit ovat kasvaneet. Tämä taas viittaa siihen, että asuminen ja eläminen urbaaneissa ympäristöissä on ohittanut kiinnostavuudessaan ”puutarhakaupungit”. Toki muodit voivat tässäkin asiassa muuttua.
Puhe maan pitämisestä asuttuna antaa ymmärtää, että lähtökohtaisesti se olisi jo asuttu. Näin ei kuitenkaan ole. Valtaosin Suomi ei ole asuttua tai on vain hyvin harvaan asuttua. Jos piirretään Helsingin ympäri 100 kilometrin halkaisijalla ympyrä; Tampereen, Turun ja Oulun ympäri 50 kilometrin halkaisijalla; Porin, Vaasa, Seinäjoen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun 30 kilometrin halkaisijalla ympyrä ja lisätään siihen vielä pari 15 kilometrin halkaisijan ympyrää, havaitaan, että 90 % suomalaisista asuu näiden ympyröiden sisällä. Muualla maassa asuu siis vain 10 % koko maan väestöstä. Tässä mielessä koko maa ei todellakaan ole asuttu.
Ihmisille, jotka asuvat nykyisten kasvukeskusten ulkopuolella, ovat saaneet lupauksen tietyistä julkisista palveluista. Tämä palvelulupaus täytyy ehdottomasti pitää ja lunastaa joka päivä, eikä siitä voida livetä, vaikka kasvu tapahtuukin toisaalla. Kaikilla ei ole mahdollisuutta, eivätkä kaikki halua muuttaa pois kotiseudultaan. Jotta meillä olisi tulevaisuudessa varaa tarjota peruspalvelut kaikille, kaskukeskusten menestymistä täytyy edistää ja kannustaa. Samalla on aktiivisesti kehitettävä uudenlaisia palveluiden tuottamisen tapoja. Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla maata saatettiin asuttaa kuninkaan mahtikäskyllä, enää asuttaminen tai asuttuna pitäminen ei taida kuitenkaan hallituksen päätöksellä luonnistua.
Juha Kostiainen
Kaupunkikehityksestä ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja, YIT
Teksti on julkaistu alunperin Juha Kostiaisen Nokkela kapunki -blogissa.
Kirjoita kommentti