Miksi rakentamisen laadusta keskustellaan juuri nyt niin paljon? Onko tämän päivän laatu erityisen heikkoa? Kysymys on vastikään esitetty, mutta yhtä lailla se olisi voitu esittää toistasataa vuotta sitten.
Vanhimmat näkemäni rakentamiseen laatuun liittyvät lehtiartikkelit ovat 1800-luvun loppupuolelta ja varmasti sitäkin ennen vastaavia pohdintoja on käyty. 1800-luvun lopulla lehdistö on nostanut esiin myös sellaisia ajankohtaisaiheita kuin tonttipula ja asumisen kalleus.
Rakentamisen laatuun liittyvät kysymykset ovat siis olleet julkisen keskustelun agendalla jo huomattavasti ennen tätä päivää. Aihe pulpahtaa esiin säännöllisin väliajoin kuin ongenkoho veden pintaan. Sotien jälkeen, jälleenrakentamisen vuosikymmenten aikana, asuntojen määrä oli niiden laatua huomattavasti kiinnostavampi aihe. 70-luvun lopulla laatuun liittyvä keskustelu alkoi pikkuhiljaa viritä uudelleen.
Aiheesta keskusteltaessa keskiöön nousevat useimmiten rakennusvirheet. Nykyään virheiden syitä etsitään hyvin usein rakentamisen tiukoista aikatauluista. Jos mittatikuksi otetaan 70-luku, oletuksena kaiketi pitäisi olla, että reilun neljänkymmenen vuoden takaiset talot olisivat laadukkaasti rakennettuja, koska vielä silloin talonrakentamiseen käytettiin huomattavasti nykyistä enemmän aikaa. Mutta onko näin?
Tuskin kukaan pitää 70-lukua laaturakentamisen kulta-aikana. Nyttemmin, kyseisen aikakauden talojen peruskorjausten yhteydessä on todettu, että laatu on tuolloin ollut hyvinkin vaihteleva käsite. Koska elementit ovat usein olleet paikalla rakennettuja, niiden mitat heittelevät, eristeiden määrissä on suuria eroja ja yksittäistapauksissa rakenteiden välistä on löytynyt kaikkea mahdollista kumisaappaista sanomalehtiin. Ja siitä huolimatta valtaosa taloista on rakennettu silloisten rakennusmääräysten ja ennen kaikkea -tapojen mukaisesti.
Tällä hetkellä noin sadan vuoden ikään ehtineitä taloja ylistetään ja pidetään laadultaan erinomaisina. On kuitenkin syytä panna merkille, että laadun käsitteeseen liittyy paljon myös mielikuvia. 20-luvulla rakennettu etu-töölöläisasunto suurine ikkunoineen, leveine ikkunalautoineen ja lankkulattioineen on monien unelmien täyttymys. Ei haittaa, vaikka ikkunat eivät eristäkään ääntä ja nurkista vähän vetää. Lattiankin narahtelu askelten alla on vain pikantti yksityiskohta. Lähiökerrostalossa vuosimallia 2000 samat ominaisuudet olisivat yksiselitteisesti karkeita rakennusvirheitä, joista on saatava vastuullisen pää vadille.
Laadun, tai laatuvirheen, tekijöitä jäljitetään useimmiten työmaalta. Rakennusvaiheessa tehdyt virheet ovat usein kuitenkin vain kosmeettisia. Timpurin vasara on kolhaissut naarmun uuden uutukaiseen kaapin oveen, pensselistä on tipahtanut maalitippa parketille tai lattialistan jiiri irvistää. Harmillisia ja täysin tarpeettomia virheitä nämäkin, mutta hyvin helposti korjattavia. Tosin joillakin yksittäisillä työmailla on tehty aivan käsittämättömiä virheitä, jotka johtuvat joko täydellisestä ammattitaidottomuudesta tai välinpitämättömyydestä.
Suuremmat ja jopa asumisterveyteen vaikuttavat virheet tehdään useimmiten jo suunnittelupöydällä. Virhe voi liittyä esimerkiksi olosuhteisiin nähden sopimattoman materiaalien valintaan tai vääränlaiseen detaljisuunnitteluun. Useimmiten joka tapauksessa sellaisiin tekijöihin, joita yksittäinen rakennustyöntekijä ei voi enää työmaalla huomioida. Konkreettinen esimerkki tästä on vaikkapa Tikkurilan asema, jossa lasin ja metallin liitos falskaa jatkuvasti. Rakennustyömies on toteuttanut täsmällisesti sen mitä on suunniteltu, mutta suunnittelijan olisi pitänyt oivaltaa materiaalien yhteensovittamiseen liittyvät haasteet.
Pulmallista laatuvirheiden havaitsemisessa on ennen kaikkea se, että kaikkein helpoimmin huomio kiinnittyy viimeistelytyöhön liittyviin virheisiin. Pahimmat virheet, kuten ongelmat rakennuksen maanalaisten osien vedeneristyksessä, käyvät toisinaan ilmi vasta vuosien päästä rakennuksen valmistumisesta. Tällöin se on voinut aiheuttaa jo merkittäviäkin rakenteellisia vaurioita. Vaikka tämän mittakaavan rakennusvirheitä ei etenkään nykyisin ole määrällisesti paljon, ovat yksittäistapauksetkin kriittisiä ja korkeiden kustannusten lisäksi niistä voi aiheutua vakavia terveyshaittoja.
Yleisimmistä laatuvirheistä ei ole olemassa tilastoja, mutta vakavimpia ovat nimenomaan vedeneristämisessä tehdyt virheet. Suunnitteluvaiheen virhettä voi harvoin enää paikata työn edetessä, mutta työmaan kosteudenhallinnallakin on tietysti merkittävä rooli kosteusongelmien estämisessä. Eikä rakennuksen valmistumisen jälkeenkään voi heittää hanskoja tiskiin. Myös asukkaalla itsellään on osansa siinä, että esimerkiksi vettä käyttävät kodinkoneet asennetaan asianmukaisesti ja märkätiloja ei pidetä kirjaimellisesti märkinä päivästä ja viikosta toiseen.
Harmillisesti rakennusvirheiden piikkiin menevät usein myös rakennuksen ylläpidossa tehdyt virheet. Siinä missä autoissakin, myös rakennuksissa on runsaasti kuluvia osia ja ne tarvitsevat säännöllistä huoltoa. Harva autonomistaja lyö laimin menopelinsä määräaikaishuoltoja, mutta talon kuitenkin odotetaan kestävän vuosikymmenestä toiseen tekemättä sen hyväksi mitään, vaikka sen arvo on auton hintaa huomattavasti korkeampi.
Toisaalta hyvätkään ylläpitotoimet eivät sulje pois käytön aiheuttamaan normaalia kulutusta ja teknisen käyttöiän mukanaan tuomia muutoksia rakenteissa. Esimerkiksi betoni menettää emäksisyyttään ilman hiilidioksidin vaikutuksen vuoksi riippumatta siitä, kuinka betonirakennusta muutoin on vuosien saatossa huollettu. Lisäksi tulee muistaa, että esimerkiksi 60–70 -luvuilla betoniteollisuus ei ollut vielä teknisesti huippuluokkaa, joten sen aikakauden betonirakenteet ovat huomattavasti lyhytikäisempiä kuin tänä päivänä valmistetut.
Mahdollisimman pitkäikäisen ja laadukkaan rakennuksen tekeminen lähtee liikkeelle jo tilaajavaiheessa. Kallis hinta ei välttämättä ole laadun tae, mutta halvimmalla syntyy varmasti huonoin lopputulos. Tilaajat ovatkin laadun tekijöinä avainasemassa: he vaikuttavat siihen, kuinka laadukkaat suunnittelijat ja rakentajat valitaan. Rakennuksen kokonaislaatu on tilaajasta loppukäyttäjään asti ulottuva ketju, joka on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki, riippumatta siitä, mihin kohtaan ketjua se asettuu.
Juha-Matti Junnonen
Projektipäällikkö
Tampereen teknillinen yliopisto
Juha-Matti Junnonen on toiminut opetus- ja tutkimustehtävissä Aalto-yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa yli 20 vuotta. Hänen opetus- ja tutkimusalana on rakennuttaminen sekä rakennustuotanto ja -talous.
Kirjoita kommentti