Kehäradan myötä maailmankartalle

Juhani Ahon vuonna 1884 ilmestynyt esikoisromaani Rautatie on suomalaisen kirjallisuuden klassikoita. Wikipedian mukaan Rautatien keskeisiä aineksia ovat pieneläjien kuvitelmat ja sekä erot syrjäseutujen ja vauraiden rintamaiden välillä että ”herrojen” ja ”kansanihmisten” välinen sosiaalinen kuilu. Tärkeä elementti on suomalaisessa kirjallisuudessa toistuva hallitsematon alkoholin käyttö turmiollisen tapahtumaketjun alkuunpanijana.

Voiko tuota rautatien merkitystä enää paremmin tiivistää? Ei voi, ja vaikka Rautatien ilmestymisestä on aikaa yli 130 vuotta, on tilanne edelleen sama. Tästä sain juuri omakohtaisen kokemuksen.

Sunnuntaiaamuna vajaa viikko Kehäradan avaamisesta lähdin jo ennen kuutta liikenteeseen.  Kivistön uutuuttaan kiiltävän aseman kohdalla ajoradalle hyppäsi parikymppinen hipsteri käsiään huitoen. Kaveri oli kuitenkin sen verran siistin oloinen, että pysähdyin ja avasin ikkunan ajatellen, että mahtaakohan hänellä olla jokin hätä.

Tämän jälkeen kävin seuraavan hyvin absurdin ja mieleenpainuvan keskustelun hänen kanssaan.

Hipsteri avasi keskustelun.

– Moi. Mihin päin sä oot menossa? Pääseeks vähän matkaa kyydissä?

– Martsariin. Mihin sä oot menossa?

– Calahondaan.

– Calahondaan? Missäs se on?

– Apartementos del Calahonda, 15 kilsaa Fuengirolasta Marbellan suuntaan.

– Okei… Et sä kyllä sinne pääse. Sehän on Espanjassa.

– Joo… Missäs me sitten ollaan?

– Suomessa.

– Ai jaa, ollaan vai? Kuinkahan mä oon tänne joutunu? Mä olin kyllä viikon reissulla Espanjassa.

– Jaa-a. Mut sä pääset tosta kyllä junalla Stadiin. 10 minuutin välein menee junia.

– Ai, onks toi pysäkki jo käytössä?

– Joo, on se ollu kohta jo viikon käytössä. Mee sinne vaan. Ihan sama kumpaan suuntaan lähet. Kumpaankin suuntaan pääset Stadiin.

– Okei, kiitti.

…hallitsematon alkoholin käyttö turmiollisen tapahtumaketjun alkuunpanijana. Naulan kantaan.

Kieltämättä hieman liikuttuneessa mielentilassa olleella hipsterillä oli todellinen ongelma. Hän oli arvatenkin hypännyt kostean illan päätteeksi junaan ja herännyt vieraassa paikassa… Ei kylläkään Calahondassa, jonne hän kuvitteli olevansa matkalla vaan Vantaan Kivistössä.

Kehäradan myötä Kivistön uninen omakotitaloalue on menettänyt neitsyytensä päästen osaksi urbaanista elämästä, johon kuuluvat niin hipsterit kuin koko muukin yhteiskunnan kirjo…

Ensi perjantaina Kivistössä aukeaa asuntomessut. Asuntomessujen ja lentokentän aseman aukeamisen myötä eksynee Kivistöönkin kohta jopa ulkomaankieltä puhuvia kanssaveljiä sekä -sisaria. Viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsen vieraalla kielellä neuvomaan turisteja Calahondaan tai minne tahansa, totean hymyillen globalisaation vihdoinkin saavuttaneen pienen vantaalaisen lintukotomme.


Paavo Syrjö
Toimitusjohtaja

INFRA ry

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä