Suomen rakennettu ympäristö tarvitsee – ja ansaitsee – asiantuntevan ja tämän päivän tarpeisiin vastaavan hallinnollisen organisaation. Muutokset yhteiskunnassa ovat ajaneet nykyisen, hyvin hajanaisen sääntelykoneiston ohi. Maankäytön, asumisen, liikenteen ja rakentamisen ohjaus tulee keskittää samaan ministeriöön.
Vastaavasta superministeriöstä löytyy esimerkki läheltä. Yli sata vuotta toimineet kauppa- ja teollisuusministeriö sekä työministeriö yhdistettiin tiettyjen sisäministeriön tehtävien kanssa vuoden 2008 alussa työ- ja elinkeinoministeriöksi. Kokemukset ovat olleet voittopuoleisesti myönteisiä, ja yhdistämisen tuomat edut ovat olleet merkittäviä.
Rakennettu omaisuus muodostaa yli 70 prosenttia maamme koko kansanvarallisuudesta. Vuotuisista investoinneista siihen kohdistuu 60 prosenttia. Rakennettu ympäristö kuluttaa 40 energian loppukäytöstä ja aiheuttaa noin 45 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Rakennettu ympäristö nivoutuu tiiviisti yhteen niin kansantalouden kuin luonnonympäristönkin kanssa.
Kysymykset rakennetun ja rakentamattoman ympäristön tarpeista mielletään toisinaan myös kaupunkien ja maaseudun väliseksi vastakkainasetteluksi. On hyvä kuitenkin muistaa, että maatalousrakennukset ovat merkittävä osa suomalaista rakennuskantaa. Ne muodostavat peräti kymmenyksen kaikista talonrakentamisen vuotuisista aloituskuutioista. Uudelle ympäristöministeriölle olisi enemmän kuin luontevaa ottaa haltuunsa myös maatalousrakentamisen ohjaus maa- ja metsätalousministeriöltä.
Kuten ROTI 2015 -selvitys osoittaa, Suomen väylästön palvelukyky on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Työvoiman joustavan liikkuvuuden ja saatavuuden edellytyksenä on, että liikenneverkkoon ja asumiseen liittyvät ratkaisut kytketään yhteen aikaisempaa tiiviimmin. Väylästön kunto ja toimivat yhteydet tulee toki huomioida myös kasvukeskusten ulkopuolella. Etenkin luonnonvara- ja biotalous vaativat selkeästi nykyistä suurempaa panostusta niin sanottuun alempiasteiseen tieverkkoon.
Rakennetun ympäristön maailma on monimutkaistunut ja sen keskinäiset riippuvuussuhteet kietoutuvat toisiinsa yhä tiukemmin. Tarve kokonaishallinnalle on akuutti, sillä ilman elinkeinoelämää palvelevaa toimivaa väyläverkostoa ja siihen liittyvää asuntopolitiikkaa Suomi kuihtuu. Ne ovat olennaisia kilpailukyvyn ja talouskasvun kannalta: kyseessä on se peruspohja, jolta koko Suomi ponnistaa.
Viime kesänä tehty kasvukeskusten infrahankkeiden ja kaavoituksen kytkeminen yhteen oli ensimmäinen iso askel oikeaan suuntaan. Pisararadan taannoinen sählinki kuitenkin osoittaa, että nykyisellä järjestämistavalla on vaikea sopia asioista tehokkaasti. Siksi asumisen, liikenteen ja palveluiden kohtalonyhteys on sinetöitävä yhteisessä ministeriössä, jonka tehtävänä on keskittyä kasvua aikaansaaviin tekijöihin – pitkäjänteisesti, kokonaisvaltaisesti ja kestävästi.
Tarmo Pipatti
Toimitusjohtaja
Rakennusteollisuus RT ry
Kirjoita kommentti