ATL-Rakennushuolto Oy on Uudellamaalla toimiva, vaativaan korjausrakentamiseen keskittynyt rakennusliike. Toimitusjohtaja Samuel Hyry kokee tärkeänä olla mukana kehittämässä rakennusalaa entistä vastuullisemmaksi.

ATL:n referensseistä löytyy monia poikkeuksellisen vaativia historiallisia korjauskohteita, kuten Urho Kekkosen museon Tamminiemen restaurointi sekä Espoon historiallisen harmaakivikirkon kirkkosalin ja sakastin korjaus- ja muutostyöt. Suojeltujen rakennusten ja jo käytössä olevien kiinteistöjen korjaus vaatii tavallistakin enemmän esimerkiksi turvallisuuden ja laadun osalta. Tämä on yksi syy, miksi ATL-Rakennushuolto toimii pääosin omalla työvoimalla ja kalustolla.
”Näin voimme varmistaa sosiaalisen vastuun kantamisen ja pystymme varmistamaan, että laatu on omissa käsissä. Tunnemme tekijät ja tiedämme, kuka sopii mihinkin tehtävään”, toteaa toimitusjohtaja Samuel Hyry.
Vastuullisuus vilahtelee Hyryn puheessa jatkuvasti ja se onkin ATL:lle tärkeä arvo. 150 henkilöä työllistävällä ATL:llä se näkyy erityisesti ”työntekijät edellä” -asenteessa. Viimeisen kahden vuoden aikana ATL on järjestänyt myös useita kymmeniä oppisopimus- ja harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille.
”Nykyisessä suhdannetilanteessa opiskelijoiden on ollut hankala löytää näitä. Olemme onneksi saaneet edellytyksiä luotua ja löytäneetkin hyviä tekijöitä tätä kautta.”
Oikein toimiminen on periaatteellinen kysymys
ATL on ollut pitkään Talonrakennusteollisuuden jäsen. ”Haluamme olla osa rakennusyritysten yhteisöä, joka toimii vastuullisesti ja on sitoutunut täyttämään yhteiskunnalliset ja sosiaaliset velvoitteet. Kyse on hakeutumisesta siihen joukkoon, joka haluaa kehittää rakennusalaa paremmaksi”, kertoo Hyry.
RT tekee jatkuvasti töitä rakennusalan yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi. Jäsenyrityksillä on erittäin tärkeä rooli harmaan talouden hallintaan saamisessa esimerkiksi viranomaisia auttamalla.
Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö on ollut viime aikoina jälleen tapetilla ja syystä. Useimmiten väärinkäytökset liittyvät rakennusalalla työntekijöiden lakisääteisten velvoitteiden, kuten eläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksujen laiminlyöntiin.
”Villissä työmarkkinassa harmaan talouden toimijat ottaisivat koko ajan suuremman osuuden. Se tarkoittaisi myös työntekijöiden aseman ja esimerkiksi työturvallisuuden merkittävää heikkenemistä. Tälle tarvitaan vastapaino, joka on vastuullisesti toimivat yritykset – meille se on periaatteellinen kysymys.”
Jäsen, muista hyödyntää etusi
Talonrakennusteollisuuden jäsenenä on oikeutettu moniin jäsenpalveluihin.
”Meillä varmasti eniten hyödynnetty on lakineuvonta työsuhdeasioissa. Työnantajapuoli korostuu – haluamme toimia vastuullisesti työsuhdeasioissa ja varmistaa työntekijöillemme hyvän työelämän ja turvallisen työympäristön”, Samuel Hyry kertoo.
”Olemme esimerkiksi käyneet Talonrakennusteollisuuden asiantuntijoiden kanssa läpi menettelytapojamme sekä sisäisiä toimintamallejamme ja varmistaneet, että toimimme ja ohjeistamme näissä asioissa pykälien mukaan. Tämä toimii samalla meille itsellemme jatkuvana koulutuksena näistä asioista.”
”Hyödynnämme myös erilaisia ohjeita ja asiakirjamalleja sekä hyvien käytäntöjen kuvauksia, joita löytyy RT:n jäsensivuilta.”
ATL-Rakennushuolto Oy
- Toimii Uudenmaan alueella
- Liikevaihto n. 20 milj. € (2024)
- Henkilöstö 150 henkilöä (2024)
- Verkkosivu
Talonrakennusteollisuus ry
- Talonrakennusalan yritysten toimialayhdistys
- 541 jäsenyritystä (2024)
- Jäseninä Suomen suurimmat rakennusyhtiöt sekä valtakunnallisesti kattava joukko pieniä ja keskisuuria talonrakennusurakoitsijoita