Ikäihmisten määrä kasvaa Suomessa vauhdilla, ja heidät pyritään pitämään kotona mahdollisimman pitkään. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Aleksi Randellin mukaan yhteisölliseen asumiseen ja senioriasumiseen pitää kehittää uudenlaisia vaihtoehtoja ja toteutustapoja, jotta ikääntyvän väestön tarpeisiin kyetään vastaamaan.
Iäkkäät tarvitsevat entistä enemmän asuntoja, koska heidän määränsä on voimakkaasti kasvanut ja samalla laitosasuminen on vähentynyt, todetaan VTT:n Asuntotuotantotarveselvityksessä. Kaksikymmentä vuotta sitten yli 80-vuotiaista asui laitoksista kahdeksan prosenttia, mutta vuonna 2023 osuus oli enää kolme prosenttia.
Trendi on voimistuva: tänä vuonna Suomessa on noin 176 000 henkilöä, jotka ovat täyttäneet 85 vuotta. Vuonna 2040 heitä on ennusteen mukaan lähes kaksinkertainen määrä. Samalla vanhukset halutaan pitää kodeissaan niin kauan kuin mahdollista ja vähentää entisestään laitosasumista. Sosiaalihuoltolain uudistuksessa perinteinen hoiva-asuminen korvattiin yhteisöllisellä asumisella.
Yhä useammassa asunnossa asuu ikäihminen yksin
Iän myötä yleistyy myös yksin asuminen, mikä kasvattaa asuntotarvetta. Siinä missä Suomessa nykyisin kohdentuu keskimäärin 51 asuntoa sataa ihmistä kohden, yli 80-vuotiailla suhdeluku on yli 70 asuntoa sadalle ihmiselle. Lisäksi ikäihmiset asuvat usein yksin omakotitaloissa tai muuten tarpeettoman suuriksi käyneissä asunnoissa.
”Meidän pitää madaltaa ikääntyneiden kynnystä muuttaa palveluiden äärelle pienempään ja esteettömään asuntoon, joka vastaa paremmin tarpeita. Asumiseen kaivataan myös yhteisöllisyyttä entistä enemmän. Samalla vapautuisi asuntoja nuorempien ikäryhmien käyttöön”, Aleksi Randell toteaa.
Ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen kasvava tarve on todettu myös ympäristöministeriön asettaman, valtion tukeman asuntotuotannon kehittämistyöryhmän esityksessä. Randellin mukaan asia on akuutti ja ratkaisuja tarvitaan viipymättä. Jotta senioreille sopivia asuntohankkeita saataisiin riittävästi liikkeelle, tulee luoda toimivia keinoja yhdistää yksityistä rahaa ja yhteiskunnan tukea.
”Valtio on vähentänyt voimakkaasti asuntorakentamisen erityisryhmien investointiavustuksia. Lisäksi on esitetty, että yhteisöllisen ja esteettömän asumisen hankkeiden tuki kohdennettaisiin väestöään menettäville alueille. Nykyisellä kustannusrakenteella ja maltillisillakaan tuotto-odotuksilla yksityisen rakennuttajan taloudellinen yhtälö ei kuitenkaan usein toimi yhteisöllisen asumisen hankkeissa edes kasvukeskuksissa.”
Tuettua yhteisöllistä asumista ja vapaarahoitteisia senioriasuntoja samassa korttelissa
Varsinais-Suomesta löytyy esimerkki uudentyyppisestä mallista, jossa samassa korttelissa yhdistyvät sekä vapaarahoitteinen senioriasuminen että valtion tukema yhteisöllinen asuminen. Yhteisöllinen asuminen on laissa määritellysti suunnattu niille, jotka tarvitsevat kotona pärjäämiseen apua, mutta eivät ole ympärivuorokautisen avun tarpeessa.
Kiinteistö- ja rakentamisalan pitkän linjan yrittäjä Jari Rastas luotsaa Priima-Yhtiöt -ryhmää, joka toimii kiinteistökehittäjänä, rakennuttajana ja sijoittajana. Sen erikoisosaamista ovat sotekiinteistöhankkeet, senioriasumisen konseptit sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhdistävä hankekehitys ja rahoitusjärjestelyt.
”Meidän konseptimme on kerrostalomainen kotona asuminen, jossa paikkakunnan keskeisellä sijainnilla on samassa korttelissa vähintään kaksi taloa: toisessa yhteisöllisiä vuokra-asuntoja ja toisessa vapaarahoitteisia omistus- tai vuokra-asuntoja. Yhteisöllisen asumisen laki määrittelee vuokra-asumiseksi. Korttelit voivat olla isompiakin, mutta viihtyisyys on tärkeää”, Rastas kuvaa.
Priima-yhtiöillä on hankkeita viriämässä Paraisten ja Mynämäen ydinkeskustaan. Myös Turkuun ja parille muulle paikkakunnalle on suunniteltu vastaavia kohteita.
”Asunnot ovat kummankin tyyppisissä taloissa selvästi tilavampia kuin minimivaatimus, joka on 20 neliömetriä. Ne ovat pääasiassa yli 30 neliömetrin yksiöitä tai pienehköjä kaksioita. Senioritaloissa löytyy kolmioitakin. Otamme huomioon sen, että ihmiset eivät halua muuttaa pieniin koppeihin.”
Rastas pitää tärkeänä, että talot ja asunnot ovat laadukkaita, oikeita koteja, joissa ei ole laitosmaisuutta. Niiden ratkaisuissa on Rastaan mukaan pieniä huomaamattomia asioita, jotka tekevät niistä ikääntyville sopivia, esimerkiksi integroituja kaiteita, helppokäyttöisiä kiintokalustuksia sekä madallettuja porrasaskelmia.
Talot ovat esteettömiä ja soveltuvat tarvittaessa myöhemmin tavalliseenkin asumiseen toisin kuin tyypilliset hoiva-asumiseen tarkoitetut kohteet.
Yksityinen intressi ja julkinen etu sovitettava yhteen
Yhteisöllisen asumisen taloissa on aina mukana palveluntuottaja, joka vastaa ohjatun yhteisöllisen toiminnan järjestämisestä ja yleensä myös ruokapalveluista.
”Jotta palveluiden tuottaminen olisi kannattavaa, tarvitaan riittävä asukaspohja. Siksi on järkevää, että samassa korttelissa olisi vähintään noin 100 asuntoa, joiden asukkaat voivat hyödyntää palveluita.”
Jotta hankkeet ylipäätään lähtevät liikkeelle, niissä on Rastaan mielestä otettava mukaan myös sijoittajan näkökulma. Etenkin syrjäisemmillä paikkakunnilla on iso haaste saada investoreita mukaan. Yhteisöllistä asumista olisi saatava rakentumaan kattavasti.
”Valtion tukeman asuntorakentamisen 10-vuotisesta korkotukimallista tulisi muokata näihin kohteisiin sopiva versio. Se toisi hankkeisiin vakautta, ja kevennetyt sovelletut ehdot auttaisivat saamaan myös pienempiä sijoittajia mukaan”, Rastas sanoo.
”Erityisryhmien investointiavustuksen käyttö pitäisi mahdollistaa näihin hankkeisiin. Sen haun voisi puolestaan asettaa määräaikaiseksi, vaikka kolmivuotiseksi tästä vuodesta alkaen, jotta saataisiin hankkeita liikkeelle. Sen olisi hyvä kattaa 20–25 prosenttia hankkeesta. Tämä panostus tulisi hyötyinä takaisin moninkertaisesti.”
Rastas ehdottaa koottavaksi keskeisistä toimijoista työryhmän, joka ratkoisi näitä kysymyksiä ja sovittaisi eri näkökulmia yhteen.
”Täysin markkinaehtoisesti yhteisöllisen asumisen kohteita ei synny. Tarve ikääntyneille soveltuvillle asunnoille on niin valtava, että kaikenlaisia malleja tarvitaan. Tämä on kansallinen ja yhteinen ponnistus”, Rastas korostaa.
Oman kiinnostuksensa vanhusten asumiseen Rastas kertoo perineensä ilmeisesti jo äidinmaidossa.
”Äitini oli töissä paikkakunnan isossa kunnalliskodissa. Pikkupoikana kävin siellä usein, juoksentelin pitkin käytäviä ja juttelin mummojen ja pappojen kanssa. Varmaan siksikin tämä aihepiiri on itselleni luontainen.”