Näin koronakriisin pyörteessä on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan missä turvallisuuden saralla rakentamisessa nyt mennään.
Rakennusteollisuus RT jäsenyrityksineen käynnisti vuonna 2010 ohjelman Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020, jonka tavoitteena on kitkeä tämän maamme vaarallisimmaksi luokitellun toimialan työtapaturmat minimiin. Tähtäimeksi otettiin juhlavuosi 2020, jolloin RT täyttää 100 vuotta.
Ohjelma siis päättyy vuoden lopussa. Onnistutaanko tavoitteen saavuttamisessa on nyt erittäin paikallaan oleva kysymys. Työterveyslaitos teki viime vuonna asiasta tutkimuksen Rakennusteollisuus RT:n toimeksiannosta. Vastaus kysymykseen onnistumisesta on kyllä ja ei.
Nolla tapaturmaa -ajattelun mukaisesti on rakennusalalla onnistuttu saavuttamaan yhteisesti hyväksytty käsitys siitä, että rakentamiseenkaan työtapaturmat eivät kuulu. Alalla on sisäistetty se tosiasia, että jokainen työtapaturma on kyllä torjuttavissa, kunhan asiaan puututaan.
Asenne työturvallisuutta kohtaan on parantunut. Rakennusalalla on paljon esimerkillisiä yrityksiä, jotka ovat toimineet edelläkävijöinä ja onnistuneet painamaan tapaturmat lähelle nollaa. Yhä useampi rakennustyömaa valmistuu ilman ainoatakaan työtapaturmaa. RT:n jäsenyritysten tapaturmataajuus on kuluneen vuosikymmenen aikana puolitettu. Rakentaminen toimialana on onnistunut parantamaan työturvallisuuttaan muita toimialoja enemmän samalla, kun vakavien työtapaturmien suhteellista osuutta on saatu selkeästi vähennettyä.
Missä sitten emme onnistuneet yhtä hyvin? Hyvän alun jälkeen parantamistahti on kymmenen vuoden juoksussa hidastunut. Selityksiä voidaan hakea useista asioista, eikä vähiten rakennusalan viime vuosien hurjasta noususuhdanteesta. Asuntoja on viime vuosina rakennettu lukumääräisesti eniten sitten 1970-luvun, jolloin työtapaturmat olivat arkipäivää ja kuolemiakin työmailla sattui enemmän kuin yksi viikossa. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja meillä on nykyisin olemassa kaikki tarvittavat välineet turvallisen työympäristön toteuttamiseksi.
Kun Rakennusteollisuus RT aikanaan rohkeasti asetti kunniahimoisen tavoitteen nollasta tapaturmasta, arvattavissa oli, että hankkeen aikana ja erityisesti sen lopussa kuullaan paljon myös kriittisiä kannanottoja. Tulokset kuitenkin osoittavat, että kaikkiaan hankkeen positiiviset vaikutukset ovat olleet niin merkittävät, että hanke ehdottomasti kannatti toteuttaa. Myös kannustava palaute muiden toimialojen edustajilta antaa uskoa siihen, että oikealla tiellä on oltu.
Seuraava vuosikymmen on edessä, eikä turvallisuustyö ole loppumassa, päinvastoin. Turvallisempaa rakentamista kohti pitää puskea entistäkin ponnekkaammin. Tuloksia ei synny helposti edes vuosikymmenessä, se on nyt käytännössä todistettu. Onnistuminen vaatii pitkäjänteistä, jatkuvaa panostamista ja sitoutumista kaikilta rakentamisen osapuolilta ja sidosryhmiltä. Entistä tiiviimpää yhteistyötä turvallisemman ja terveellisemmän rakentamisen toteuttamiseksi on nyt haettava urakoitsijoiden lisäksi niin tilaajilta, rakennuttajilta ja suunnittelijoilta kuin työmarkkinajärjestöiltä ja viranomaisiltakin.
Vuosikymmen on vaihtunut, mutta ainoa oikea tavoite ”nolla tapaturmaa” ei ole mihinkään poistunut.
Juha Suvanto
Asiamies, turvallisuusasiantuntija, Talonrakennusteollisuus ry
0 tapaturmaa on mahdollinen!!
Heti kun ketään ei enää tee töitä!!
”Vaatii jatkuvaa panostamista kaikilta osapuolilta”
Viimeksi kun yritin 12/2016 kertoa kuulumisia kysyvälle toimittajalle miksi teemme kaiken yleisön mielestä ihan ”hullun hommaa”, sain vakavat moitteet pääurakoitsijalta ja työn tilaajalla meni herne nenään. Minä tarkoitin kuitenkin viranomaisia AVIa ja ELY-keskusta, jotka pakottavat vesirakentajan henkensä uhalla näihin ”hullun hommiin” vaikeimpina mahdollisina vuodenaikoina.
Joku kurnusammakko, joka jäätyneenä yrittää mönkiä pakoon räjäytystä rantavedessä on tärkeämpi olento kuin jäätyneellä lautankannella pimeässä liukasteleva työntekijä. Lämpimämmällä säällä ukkokin pysyisi kannella ja sammakko olisi mennyt jo kauas turvaan ennen ampua.
Näitä töitä töitä on tullut tehtyä vuodesta 1980 ja koko ajan mennään hullumpaan suuntaan.
Edelliset sukupolvet aloittivat uittohommat keväällä.
Tosin. Meillä on aina ollut mottona, että ”me tehdään sitä mitä muut ei osaa, eikä uskalla”.
Enpä taida enää sanoa , tuli sen verran kalliiksi tämä sanominen.
Tosin samoin kävi äijävainaalla, kun meni 1986 sanomaan työterveys ja turvallisuuslehteen mielipiteensä louhintatöiden tilaajista. Säädösmuutos tuli vasta kun ohikulkija kuoli 900 metrin päässä liikkuvassa autossa. Hintataso tosin ei muuttunut miksikään.
Ainoastaa Louhintaliike H. Koivuaho jäi vuosiksi saamatta tarjouspyyntöjä joitakin tilaajilta.
Ei mitään uutta auringon alla.