Rakennusalasta on tullut oman maineensa vanki

Rakennusalalla on huono maine, myös kansainvälisesti ja historiallisesti. Maine syntyy aina jostain, mutta se jää myös usein elämään ilman perusteita.

Olen seurannut rakennusalaa työni kautta vuosien ajan hyvin läheltä, nyt myös Rakennusteollisuus RT:n mainetalkoiden yhteistyökumppanina. Ulkopuolisena viestinnän ammattilaisena osaan katsoa asiaa sekä alan toimijoiden, median että suuren yleisön näkökulmasta. Huono maine on syntynyt ihmisten todellisista kokemuksista, sitä ei käy kiistäminen. Mutta kuten armeija- tai synnytystarinatkin, huhupuheet ja kokemukset eivät kerro kaikkea. Vain hurjimmat tarinat kerrotaan.

Rakennusalalla tapahtuu valtavan paljon positiivisia asioita tälläkin hetkellä. Innovoidaan ja kehitetään esimerkiksi modulaarista rakentamista, ja monella mittarilla suomalainen rakentaminen on maailman huippua. Viestiminen näistä asioista kuitenkin joko sakkaa tai hautautuu median käsittelyssä negatiivisen maineen alle.

Rakennusalasta on tullut myös oman huonon maineensa vanki. Turpiin on tullut julkisuudessa niin monta kertaa, että on ehkä todettu hiljaa olemisen olevan sittenkin parempi vaihtoehto. Alan toimijat myös keskittyvät usein yritysasiakas- tai sijoittajaviestintään, kun ne voisivat kertoa asioista enemmän rakennusten loppukäyttäjien, kansalaisten näkökulmasta.

Alan yritysten tiedotteet ovat hyvin hankekeskeisiä: X rakentaa Y:lle rakennuksen. Jos tiedotteita katsoo toimittajan tai kansalaisen näkökulmasta, niin niistä puuttuu sekä uutinen että tunne. Vain harvoin on uutinen, että rakennusfirma rakentaa. Sen sijaan se, millaisia rakennuksia ja miksi rakennetaan, voisi olla kiinnostavaa. Usein rakennushankkeen kiinnostavin seikka on tiedotteissa piilotettu varsin hyvin. Niin hyvin, ettei se ylitä uutiskynnystä.

Myös media hakee usein asioihin kielteisen näkökulman, silloinkin, kun syytä ei varsinaisesti olisi. Kriittisen journalismin synonyymi tuntuu olevan liian usein negatiivinen journalismi silloin, kun puhutaan rakentamisesta. Jatkuvat ikävät otsikot synnyttävät suurelle yleisölle harhan, että alalla on kaikki pielessä.

On totta, ettei rakennusala ole toimialoista nopealiikkeisin. Rakentamisessa on kyse mittavista taloudellisista panostuksista sekä pitkäaikaisista vaikutuksista ympäristöön ja ihmisten hyvinvointiin, joten varovaisuus on usein paikallaan. Nyt suomalaiset alan yritykset ovat kuitenkin harppaamassa digiloikan, ja niistä moni on jo globaali edelläkävijä. Myös vastuullisuuteen monet ovat heränneet tosissaan. Näistä teemoista voitaisiin nyt viestiä rohkeammin.

Olen kehittänyt ajatusjohtajaksi haluaville yrityksille nelikentän, jossa yritykset jaetaan pihtareihin, simpukoihin, tiedottajiin ja ajatusjohtajiin. Valtaosa suomalaisista yrityksistä on tiedottajia, jotka viestivät kyllä säännöllisesti, mutta hyvin tuote- tai yrityskeskeisesti. Yhteiskunnallinen ulottuvuus puuttuu. Rakennusala kaipaa pihtareiden, simpukoiden ja tiedottajien sijaan ajatusjohtajia ja avointa viestintää, jossa otetaan kantaa ja visioidaan, herätetään tunteitakin.

Elämme rohkeamman viestinnän aikakautta, jossa ajatusjohtajat vievät koko alaansa vastuullisesti eteenpäin ja ovat kiinnostavia sekä asiakkaan, sijoittajan että potentiaalisen työntekijän mielestä.

Toivon, että paksukuorisista alan simpukoista löytyisi halua ja rohkeutta näyttää sisällä olevat helmet.

Susanna Isohanni
Johtava viestintäkonsultti, partneri
Viestintätoimisto Drum


Teksti on julkaistu Rakennuslehden Näkökulma-palstalla 18.2.2020.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä