”Kyseenalaistaminen yhdistää Nobel-voittajia”, summasi Tukholman Nobel Museon kuraattori Tobias Degsell taannoisessa seminaarissa, jossa olin kuuntelijana. Hän on tutkinut palkinnon saajia löytääkseen innovatiivisuuden reseptin. Jos tutkija ei olisi rohjennut kyseenalaistamaan vallitsevaa käsitystä, ei useaa merkittävää innovaatiota olisi saatu aikaan.
Mielestäni turvallisuuskulttuurin kehitystyö vaatii hyppysellisen huippututkijoiden asennetta. Yrityksissä jokaisen työntekijän ajattelua ja käyttäytymistä on säännöllisesti syytä järisyttää. Miksi tyytyisimme nykyiseen, kun vielä löytyy voitettavaa? Työpaikkasokeudessa elävä on kuin kuplassa, jonka rajoitteita ei kuplan sisältä tunnista. Siitä tulee ”se meidän tapa toimia” eli osa yrityksen turvallisuuskulttuuria.
Työpaikkasokeudesta eroon hiljalleen
Työpaikkasokeutta voi rikkoa ottamalla tarkasteluun pidemmän aikajänteen.
Tapaturmat nähtiin ennen usein osana normaalia rakentamista. Viisikymmentä vuotta sitten työmaalla kuoli rakentaja keskimäärin joka viikko. Vuonna 2017 lukumäärä oli neljä koko vuoden aikana. Muutos vuosien aikana on totisesti kannattanut ja asiat ovat dramaattisesti parantuneet.
Rakennusalalla taistelu sokeita pisteitä vastaan jatkuu yksi piste kerrallaan. Entäpä mitä asioita meidän työmaallamme hyväksyttiin vaikkapa kymmenen vuotta sitten? Tunsimmeko keitä työntekijämme ovat, ja millaisia pätevyyksiä heillä on? Kuinka turvallisia koneita ja laitteita käytettiin? Entä työolosuhteet; kuinka laajaa oli ymmärrys altisteista ja henkilönsuojaimien käytöstä? Kuinka kirjavia viikkosuunnitelmat, saati töiden turvallisuussuunnitelmat, olivat työmaiden kesken vertailtaessa? Jaettiinko tapaturmista saatuja oppeja?
Rakentajalle oli vielä vuosikymmen sitten normaalia työskennellä kolmen metrin putoamisvaarassa ilman putoamissuojausta, kunnes vuonna 2009 säädökset tiukkenivat kahteen metriin (VnA 205/2009). Tänä päivänä kysytään, kuka haluaa hypätä kahdesta metristä alas, saati pudota hallitsemattomasti. Putoamissuojauksesta huolehditaan siis jo matalammilla työskentelykorkeuksilla käyttämällä entistä parempaa kalustoa sekä uusia putoamissuojausjärjestelmiä esimerkiksi kuormien purussa.
Väitän, että nykyisin sokea piste löytyy monen työmaan sisäisestä liikenteestä. Ihmisen ja koneen törmäykset aiheuttavat eniten kuolemantapauksia rakennusalalla aiemmin tilastoja hallinneen putoamisen sijaan. Työmaan aitojen sisällä liikennejärjestelyt on suunniteltu, mutta kuinka hyvin reitit on rakennettu, merkitty ja käytössä? Onko työmaalla parkkeerausohjetta, ja onko jalankulkureitit eroteltu ajoneuvoliikenteestä? Työpaikoilla keskitytään työtehtävien riskien arviointeihin ja työpaikkaselvityksiin, mutta liikkuminen jää usein toissijaiselle huomiolle.
Turvallisuuskulttuuri ottaa aimo harppauksen, kun kyse ei olekaan enää siitä, että säännöt määräävät vaan siitä, että pysähdyn ja valitsen turvallisuuden.
Sääntöjen määräämänä vai oman valinnan kautta
Turvallisuus on sitä, että pääsemme eroon olosuhteista, jotka voivat aiheuttaa kuolemantapauksen, loukkaantumisen tai aineellisen vahingon. Säännöt ovat olleet tässä hyvä apu.
Turvavöiden käyttöpakko autoliikenteessä tuli voimaan Suomessa 1971 (Lisätietoa Liikenneturvan sivuilta). Sen avulla ollaan säästetty tuhansia ihmishenkiä. Jos turvavyöpakko kuvitteellisesti poistuisi nyt, olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka moni luopuisi tästä helposta henkivakuutuksesta. Lentoliikenteessä on arvioitu, että kolmasosa matkustajista jättäisi turvavyön kiinnittämättä, jos asiasta ei huomautettaisi.
Oma asenne on monesti ratkaisevassa roolissa
Oma suhtautumiseni ratkaisee, haluanko eroon olosuhteista, jotka voivat johtaa loukkaantumiseen. Jos en tälle anna painoarvoa, otan riskin.
Oman turvallisuusajattelunsa kypsyyttä voi testata vaikkapa sillä, miten altistamme itsemme ja kolmannet osapuolet vaaroille liikenteessä. Keskitynkö ajamiseen, multitaskaanko kännykän tai radion kanssa, tai hiljennänkö kaasujalkaa tietyömaiden kohdalla? ”Ihminen on tiellä, mutta eihän se tarkoita sitä, että ihminen on tiellä”, todetaan Infra Ry:n liikenneturvallisuuskampanjassa. Kunnioitetaan tienrakentajien työtä ja työturvallisuutta autoillessamme, kuten myös omaa henkeämme.
Kun ihminen pysähtyy ja valitsee turvallisuuden, on se tietoinen teko. Silloin voi taklata sokeita pisteitä, joissa on vielä parannettavaa. Skanskan työmailla sattuneiden tapaturmien toistuvimmat perusriskitekijät olivat menettelytavat, suojaukset sekä koneet ja laitteet. Näihin voimme vaikuttaa, kunhan valitsemme oikein.
Tietoista turvallisuutta on myös luoda välittämisen kulttuuria. Siinä edistetään paitsi omaa, mutta myös työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden turvallisuutta. Jokaisesta työntekijästä tulee oman työnsä turvallisuuspäällikkö, aktiivinen toimija havainnoimaan sekä keskustelemaan. Ajatuksena on kyseenalaistaa kuin parhainkin Nobel-tutkija.
Rakennusalan yhteistä turvallisuusviikkoa vietetään 14.–18.5.2018.
Skanskan teema on tänä vuonna ”Pysähdy ja valitse turvallinen sekä terveellinen työtapa”
Antti Leino
Rakennusteollisuus RT:n turvallisuusryhmän puheenjohtaja
Skanska Oy:n turvallisuuspäällikkö
Blogikirjoitus on julkaistu myös 2.5.2018 Skanskan blogissa
Kirjoita kommentti