Minä haluan täyteen ahdetun Helsingin

Harri Hautajärvi kritisoi Helsingin Sanomien kolumnissaan (29.11) kaupungin uutta yleiskaavaehdotusta vanhakantaiseksi, koska se perustuu myytille tiivistämisen ekotehokkuudesta. Hautajärvi viittaa arkkitehti Pasi Toiviaisen taannoiseen kirjoitukseen, joka tosin lähemmässä tarkastelussa sai tiukkaa kritiikkiä osakseen. En tunne kaavanlaatijoiden perimmäisiä aivoituksia, mutta kuvittelen, että lähtökohtana on ollut kestävä ja vetovoimainen kaupunki.

Kestävyys on muutakin kuin ekotehokuutta, esimerkiksi taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Eurooppalaisten yhdyskuntien kestävyydestä yksi kattavimpia vertaisarvioituja tutkimuksia on Nessa Winstonin European planning studiesissa julkaisema tutkimus, jonka mukaan suomalaisten kaupunkien erityinen heikkous on sekoittuneiden kaupunkiympristöjen (mixed use) puute ja joukkoliikenteen alhainen kulkutapaosuus. Molempiin ongelmiin yleiskaavaehdotus tarjoaa ratkaisuja.

Vertaisarvioitua tutkimusta kansalaisten hiilijalanjäljestä suomalaisissa yhdyskunnissa on tarjonnut professori Seppo Junnilan tutkimusryhmän (Jukka Heinonen, Juudit Ottelin) julkaisut, jotka ovat herättäneet myös närkästystä. On huomautettava, että viimeisin hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCCn: yhteenvetoraportti noteeraa ryhmän käyttämän menetelmän asianmukaiseksi.

Junnilan ja kumppaneiden tutkimukset osoittavat, että yksityisautoilun päästöt ovat selvästi suurimmat väljillä pientaloaleilla, mikä tukee yleistä käsitystä siitä, että tiiviin yhdyskuntarakenteen alueella liikkumistarve on vähäisempi ja joukkoliikennettä hyödynnetään. Keskustamaisilla alueilla taas päästöjä syntyy enemmän palveluiden käytöstä – siellä palveluita ylipäätään on – ja kulutustavaroiden hankinnasta sekä lomamatkailusta. Oleellista on ymmärtää, että 25-40 prosenttia meidän jokaisen hiilijalanjäljestä riippuu kulutusvalinnoista, joita kaavoituksella ei voida ratkaista.

Hautajärvikin myöntää, että tiivistämien antaa mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevaa infraa. VTT selvitti jokunen vuosi sitten täydentämisen ja uuden alueen rakentamisen infrakustannuksia Tampereella. Selvityksen mukaan Tammelan kaupunginosan infrakustannukset olivat vain 25 prosenttia Vuoreksen kustannuksista. Taloudellista kestävyyttä siis. Taloudellista kestävyyttä tukee myös tiheyden kasvu: kun väestötiheys kaksinkertaistuu, tuottavuus kasvaa 3-8 prosenttia paikasta riippuen.

Sosiaalisen kestävyyden tutkimuksia en tunne, mutta perinteinen haikailu maaseutumaisten alueiden talkoohengestä ja yhteisöllisyydestä on saanut rinnalleen kaupunkien jakamistalouden: yhdessä tehdyt pop-up –tapahtumat, tavaran lainauksen ja jakamisen sekä aktiivisen kaupunginosatoiminnan.

Hautajärvi kysyy ”onko viisasta tunkea 15 prosenttia Suomen väestöstä Helsingin ahtaiden rajojen sisälle?”. Koko kysymys edustaa todella perinteistä näkemystä siitä, että ihmisiä voitaisiin asuttaa. Pakkoasuttamistoimet kuuluvat pikemmin Kustaa Vaasan aikaan ja asuntojen hintakehitys osoittaa konkreettisesti, että nimenomaan kaupungeissa halutaan asua. Osmo Soininvaara on useaan otteeseen todennut, että asuntoja pitää rakentaa nimenomaan sinne missä hinnat ovat korkeimpia. Todelliset valinnat ovat paljon parempi mittari ihmisten haluista kuin kyselyt siitä miten oikeasti haluttaisiin asua. Helsingin yleiskaavaehdotus edustaa erinomaisesti ajatusta kestävyydestä.


Juha Kostiainen
Kaupunkikehityksestä ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja, YIT Oyj
Kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen dosentti, Tampereen yliopisto


Blogiteksti on julkaistu aikaisemmin Juha Kostiaisen Nokkela kaupunki -blogissa.

 

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä