Tuotetietojen jakaminen – avain menestykseen!

Vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 4000 isoa rakennushanketta, joissa kaikissa käsiteltiin merkittävät määrät tuotetietoja, tallennettiin ja tulostettiin mappeihin Doppeja ja muita dokumentteja. Mitä niiden kerääminen edellyttikään urakoitsijoilta: googlettamista, lukuisia puheluita ja sähköposteja tuotevalmistajien tuotepäälliköille jne.! Montako tuotetta ja materiaalitoimittajaa onkaan yhdessä rakennushankkeessa? Tuhansia ja satoja. Moni tuotevalmistaja on myös sanonut, että erääseenkin rakennusliikkeeseen on ne meidän Dopit lähetetty saman vuoden aikana useita kertoja.

Suomen suurimmat urakoitsijat ottivat Rakennustietoon yhteyttä ja sanoivat, että nyt tähän asiaan on saatava parannus!

Digitaalisuus lisää tehokkuutta

Urakoitsijat esittivätkin meille uuden haasteen: tuotetieto pitää purkaa vielä pienempiin osiin, sillä kaikki tulevaisuuden palvelut edellyttävät, että tuotetieto on rakenteisessa muodossa. Urakoitsijat tarvitsevat kaiken tuotteeseen liittyvän dokumentaation helposti käyttöönsä tilaajalle toimitettavan tarkastusasiakirjan liitteeksi. Kustannuslaskijat tarvitsevat laskentaohjelmaa varten tuotetason tuotetiedot. Hankkeiden ympäristövaikutuksia arvioitaessa on oltava käytettävissä tuotteen ympäristöselostetiedot. Ja niin edelleen.

Yllä mainitut tarpeet on mahdollista täyttää, kun tuotetiedot on tallennettu rakenteisessa muodossa helposti saataville. Lisäksi tuotteet pitää luokitella Talo-2000-luokituksen mukaisesti ja dokumentit on liitettävä pysyvästi tuotteisiin, eikä vain nettilinkkinä toiselle verkkosivulle. Kun tuotetiedot on vielä tallennettu yhteen tietokantaan, on mahdollista tarjota ratkaisu rakennusalan haasteisiin.

Ratkaisu tiedon jakamiseen rakennushankkeissa

Rakennustiedossa alkoi meille heitetyn haasteen pohjalta TEHO-tuotekehityshanke, jossa yhdessä kaikkien osapuolten kanssa kartoitettiin ongelmaa.

Hankkeen tuloksena lanseeraamme maaliskuussa rakennusalan käyttöön sekä tuotetietokannan että palvelun urakoitsijalle, RT urakoitsijan tuotetieto -sovelluksen, tuotetietojen hallintaan rakennushankkeessa. Urakoitsijat ovat kevään aikana testanneet uutta palvelua ja antaneet meille palautetta ja parannusehdotuksia, jotka ovat olleet helposti toteutettavissa.

Iso kysymys heiltä kuitenkin tuli kaikilta: ovatko tämän ja tämän tuotevalmistajan tuotetiedot tietokannassa? Meille on iso haaste saada materiaalivalmistajat vakuuttuneiksi, että kannattaa olla mukana tässä tietokannassa. RT tuotetietokanta, jonne tuotetiedot tallennetaan, jakaa tuotetiedot Rakennustiedon tietopalveluihin ja RT urakoitsijan tuotetieto -sovellukseen.

Olemme myös tavanneet kaikki merkittävät rakennustuotekauppaketjut , ja esitelleet millaista tuotetietoa meillä olisi heille tarjota.  Kaikki ovat olleet kiinnostuneita ja ensimmäiset tuotetiedon jakamisen toteutukset ovat suunnitteilla.

Tule tuotteinesi mukaan ammattilaisten palveluihin

Nyt on siis aika vastata digitaalisen maailman vaatimuksiin ja hyödyntää RT tuotetietoa tuotetietojen jakelukanavana rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaisten palveluihin.

Tulemme tarjoamaan kevään 2016 aikana tuoteteollisuudelle helpon ja näppärän käyttöliittymän tuotetietojen ylläpitoon RT tuotetiedossa. Järjestämme myös säännöllisiä parin tunnin koulutuksia, joissa kerromme käyttäjien vaatimuksista tuotetietoja kohtaan ja opastamme tietokantaan syötettyjen tuotetietojen ylläpidossa.

Nyt ei kannata odottaa enää hetkeäkään, sillä jakelukanavat ammattilaisten palveluihin ovat nyt valmiina.

Rakennustieto on tarjonnut rakennustuotteita valmistaville tai maahantuoville yrityksille kanavan arkkitehtien ja muiden suunnittelijoiden työpöydälle jo vuosikymmeniä. Olemme toimittaneet yritysten meille toimittamista rakennustuotteisiin liittyvistä kuvista, teksteistä, teknisistä ominaisuuksista ja muista suunnittelijoille oleellisista tiedoista RT tuotekortteja, jotka yhdessä RYL-laatuvaatimusten, RT-ohjeiden ja määräysten kanssa muodostavat rakennusalan ammattilaisten käyttämän tietopalveluiden kokonaisuuden, Rakennustiedon tietopalvelut, eli myös RT kortisto -nimellä tunnetun palvelun. Tämän palvelun kiistattomat edut ovat kaikkien alan ammattilaisten tiedossa.

Tuotetietokannassa mukana olon lisäksi tuotevalmistajan kannattaa myös panostaa RT tuotekortti -projektiin, jolla pääsee suoraan suunnittelijoiden työpöydälle. Panos/tuotos on helposti arvioitavissa, kun pyytää tarjouksen mainostoimistosta vastaavan sisältöisen aineiston laadinnasta ja jakelusta jokaiseen suunnittelutoimistoon Suomessa.

Tiedon jakaminen digitaalisessa maailmassa vaatii kuitenkin vielä paljon enemmän.

Tervetuloa kuulemaan lisää tilaisuuksiimme ja ollaan yhteyksissä.

Kimmo Lehtonen
Liiketoimintajohtaja
RT tuotetieto ja RT sopimusasiakirjat
Rakennustieto Oy


Kirjoitus on julkaistu alunperin Rakennustiedon blogissa. Rakennusteollisuus RT on mukana TEHO-hankkeessa.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä