Rakennusteollisuus RT odottaa tulevalta hallitukselta kasvun mahdollistamista. Kasvua ja rakentamista edistäviä päätöksiä peräänkuuluttivat myös RT:n vaalipaneeleihin osallistuneet poliitikot yli puoluerajojen.

Rakentamisesta ja muun muassa datakeskushankkeista keskusteltiin RT:n järjestämissä vaalipaneeleissa Finnbuild-messuilla syyskuussa. Puheenvuoroissa nousi toistuvasti esiin, että Suomi tarvitsee lisää asuntoja, toimivampaa infrastruktuuria, sujuvampaa luvitusta sekä aktiivisempaa otetta investointien ja EU-rahoituksen houkuttelemiseksi.
RT toimitusjohtaja Aleksi Randell muistutti avauspuheenvuorossaan, että rakennuksia ja infrastruktuuria tehdään aina jotain tärkeää tarkoitusta varten. Rakennusteollisuus mahdollistaa työllään asumisen, yritystoiminnan sekä palvelut ja sillä on iso rooli yhteiskunnan kehittämisessä.
”Maa, joka rakentaa hyvin, voi hyvin”, Randell tiivisti.
Asuntotuotanto tarvitsee vauhtia
Asuntomarkkinoiden jäätyminen on romahduttanut uusien asuntojen tuotannon. Jo neljättä vuotta peräkkäin on aloitettu selvästi alle 20 000 asunnon rakentaminen, vaikka pitkän aikavälin tarve olisi yli 30 000 asuntoa vuodessa. Paneelikeskustelussa nousi huoli siitä, että vähäinen asuntotuotanto voi näkyä tulevina vuosina tarjonnan niukkuutena ja hintojen nousuna erityisesti kasvukeskuksissa.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) muistutti hallituksen pyrkineen vauhdittamaan rakentamista keventämällä normeja sekä helpottamalla kaavoitusta ja luvitusta. Hallitus on myös helpottanut lainansaantia ja ensiasunnon ostajien mahdollisuuksia päästä asuntomarkkinoille. Korjausrakentamiseen on kohdistettu 110 miljoonan euron tukipaketti. Työtä tulee jatkaa, Multala sanoi.

SDP kansanedustaja Eveliina Heinäluoma arvioi, että pitkittynyt rakentamisen alho edellyttää myös kohdennettua julkista tukea. Hän nosti esiin erityisesti ensiasunnon ostajien aseman ja SDP:n esitykset poistaa varainsiirtovero ensiasunnon ostajilta sekä palauttaa korkovähennys rajatusti samalle ryhmälle.
”Toimien täytyy olla hyvin tarkkarajaisia ja perusteltuja”, Heinäluoma täsmensi.
Hän muistutti, että rakentamiseen tehdyistä julkisen sektorin satsauksista noin 40 prosenttia palautuu takaisin veroina ja maksuina.
”Kyseessä on hyvin verointensiivinen ala.”
Varainsiirtoveron mainitsi myös YIT Oyj toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa. Hänen mukaansa se on yksi tekijöistä, jotka estävät ihmisten liikkumisen työn perässä. Ihmisten liikkumista tulisi helpottaa nyt, kun uusien kansainvälisten investointien myötä syntyvä uuden talouden kerros rakennetaan pitkälle muualle kuin suurin kasvukeskuksiin.
Väylät ovat toimivan arjen ja kilpailukyvyn perusta
Kansanedustajat Markus Lohi (kesk.) ja Miko Bergbom (ps.) sekä Peabin operatiivinen johtaja Ossi Simonen pureutuivat infraan ja erityisesti valtavan korjausvelan aiheuttamiin ongelmiin. Kolmikon yhteinen viesti oli, että olemassa olevan väyläverkon rapautuminen on pysäytettävä.
RT:n arvioiden mukaan infraan liittyvä investointitarve on Suomessa kokonaisuutena noin 200 miljardia euroa seuraavien parin vuosikymmenen aikana. Bergbom korosti toimivan infrastruktuurin merkitystä kilpailukyvylle ja turvallisuudelle esimerkiksi liikenteen osalta.
”Jos väylät eivät ole kunnossa, sillä on vaikutuksia paitsi Suomen teollisuuden kilpailukykyyn myös ihan tavallisten ihmisten arkeen ja liikenneturvallisuuteen.”
Simonen painotti perusväylänpidon rahoituksen kokonaisuudistusta ja EU-hankkeiden parempaa hyödyntämistä. Ilman merkittäviä muutoksia rahoitukseen Suomessa ei hänen mukaansa pystytä säilyttämään edes tieverkon nykyistä huonoa tasoa.
”Pitäisi muistaa, että tiestö ei ole vain kuluerä. Suomessa ihmiset ja tavarat liikkuvat kumipyörillä.”

Lohi mainitsi, että julkisen talouden tilanne pakottaa tekemään valintoja. Hänen mukaansa kaikki mahdollinen EU-rahoitus on hyödynnettävä, jotta kansallista rahaa voidaan vapauttaa muun tieverkon kunnossapitoon.
EU-rahoituksen hyödyntäminen nousikin yhdeksi infrapaneelin keskeisistä viesteistä. TEN-T-verkkoon kuuluvat yhteydet, sotilaallista liikkuvuutta tukevat hankkeet ja rajat ylittävät yhteydet nähtiin mahdollisuudeksi saada Suomeen investointeja ilman, että kaikki kustannukset jäisivät kansallisesti rahoitettaviksi.
Suomen on mahdollistettava historiallinen investointiaalto
Vihreä siirtymä ja datakeskushankkeet tarjoavat Suomelle poikkeuksellisen kasvumahdollisuuden. Vihreän siirtymän investointipäätöksiä on tehty jo 46 miljardin euron edestä, ja datakeskusten investointipotentiaalin arvioidaan olevan 55 miljardia euroa vuoteen 2035 mennessä.
Kansanedustajat Pia Lohikoski (vas.) ja Jenni Pitko (vihr.) sekä Ruduksen toimitusjohtaja Mikko Vasama tarkastelivat, mitä historiallinen investointiaalto Suomelta edellyttää ja millainen rooli rakennusalalla on siinä.
Vasama kuvasi tämän hetken merkittävyyttä.
”Meillä on historiallisen paljon vihreän siirtymän hankkeita investointiputkessa lähdössä käyntiin. Ne vetävät Suomea kasvuun”, Vasama sanoi.
Hän muistutti, että investoinneille on kysyntää myös muualla. Suomi kilpailee niistä globaalisti.
”Meidän pitää luoda tänne sellainen toimintaympäristö, että saamme isot investoinnit Suomeen.”
Vasaman mukaan Suomessa pitäisi ottaa oppia vanhoista virheistä. Luvituksen ja prosessien tulee olla sujuvia.
Rakennusala tarjoaa ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseen
Pitko korosti, että rakentamisessa pitää jatkossa kiinnittää lisää huomiota materiaalivirtoihin ja luontovaikutuksiin. Yksi keino on edistää korjausrakentamista, joka kuluttaa vähemmän neitseellisiä materiaaleja kuin uudisrakentaminen.
”Esimerkiksi datakeskushankkeiden tulisi olla luontopositiivisia siten, että luontovaikutukset kompensoitaisiin. Rakennusala pystyy tarjoamaan tähän ratkaisuja.”
Vasama komppasi tätä ja totesi, että esimerkiksi promillen osuudella jätti-investoinnista saisi paljon aikaan luontovaikutusten torjunnassa.

Keskustelussa nousivat esiin myös vähähiilisyys, kiertotalous ja muu rakennusalan ympäristötyö. Lohikoski antoi hyvää palautetta.
”On hienoa nähdä Rakennusteollisuuden tekemät tiekartat ja rakennusalan yrityksiä, jotka haluavat olla edelläkävijöitä. Heillä on annettavaa Suomen rajojen ulkopuolellekin, oli kyse sitten vaikkapa kierrätysbetonista”.
Kolme kertaa kasvu
Vaikka keskustelun ytimessä oli vihreä siirtymä, katse kääntyi lopulta Suomen kasvuun ja seuraavaan hallituskauteen. Vasaman mukaan kolme Suomelle tärkeintä asiaa seuraavalla hallituskaudella ovat kasvu, kasvu ja kasvu.
Nyt ratkaisevaa on, pystymmekö houkuttelemaan investoinnit Suomeen. Ne vetävät rakentamisen ja tämän maan kasvuun, Vasama lausui.
Teksti: Tiina Örn
Kuvat: Antti Knuutila