Toimialojen kaikki tiekartat TEMin yhteenvetojulkaisussa

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisema yhteenveto tiivistää vuoden 2020 aikana tehtyjen toimialojen tiekarttojen päätulokset.

Tiekarttojen avulla haluttiin saada tarkempi käsitys hiilineutraaliin Suomeen vuonna 2035 siirtymiseksi tarvittavien toimenpiteiden mittakaavasta, kustannuksista ja edellytyksistä. Yhteensä kolmetoista toimialaa valmisteli oman tiekarttansa vuoden 2020 aikana.

Rakennettu ympäristö on yksi merkittävimpiä CO2-päästöjen tuottajia ja sen merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on kiistaton. Rakennusteollisuus RT laati yhdessä ympäristöministeriön ja sidosryhmiensä kanssa tiekartan kohti vähähiilistä rakennettua ympäristöä. 

Rakennusteollisuuden tiekarttatyössä selvitettiin ensimmäistä kertaa Suomen
tasolla rakentamisen ja rakennetun ympäristön vuosittainen hiilijalanjälki sekä päästövähennyskeinot ja niiden edellytykset. Lisäksi on laadittu päästövähennysskenaariot sekä tarvittavat toimenpiteet aina vuoteen 2050 saakka. 

Rakennusteollisuuden osuus löytyy TEM:in rapotista sivulta 92 alkaen. Sen perään on  sivuilla 96 – 100 tiivistelmä rakennuttajien ja kiinteistönomistajien tiekartasta. 

Yhteenveto toimialojen vähähiilitiekartoista (TEM)

Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartta RT:n nettisivuilla

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä