Viisi ukrainalaista kävi Suomessa purkutyöopissa osana pohjoismaisten Nefcon ja Lotus Demolitionin yhteishanketta. Koulutus tukee kestävää jälleenrakennusta Ukrainassa siirtämällä suomalaisosaamista turvallisesta ja kiertotalouden mukaisesta purkutyöstä.

Kolmen naisen ja kahden miehen ukrainalaisryhmä hankki marraskuussa Suomessa purkualan oppia Ukrainaan vietäväksi.
Ukrainalaisten koulutus sisältää purkamisen teoriaa, työturvallisuutta ja asbestin käsittelyä. Osallistujat saavat suomalaiset työturvallisuussertifioinnit ukrainankielisinä sekä käytännön koulutuksen betonin murskauksessa, metallien erottelussa ja purkukoneiden käytössä. Kurssi päättyy kolmen viikon valvottuun harjoitteluun purkutyömailla pääkaupunkiseudulla.
”Kyse ei ole pelkästä koulutuksesta. Tarkoituksena on siirtää käytännön kokemusta, jonka osallistujat voivat viedä mukanaan hyödynnettäväksi omien yhteisöjensä jälleenrakennuksessa. Se on todellista uudelleenrakentamista”, kertoo Lotus Demolitionin toimitusjohtaja Kimmo Palomäki.
Koulutukseen osallistuva Nataliia menetti sodassa kotinsa ja kertoo asuvansa nyt vuokralla Buchassa. Koulutus luo toivoa: ”Tähän tiimiin liittyminen antaa minulle mahdollisuuden oppia purkutaitoja ja osallistua aktiivisesti maani tulevaisuuden jälleenrakentamiseen.”
Osa Ruotsin rahoittamaa ohjelmaa
Koulutus Suomessa ja myöhempi purkutöiden tukeminen Ukrainassa on osa Ruotsin rahoittamaa ja Nefcon hallinnoimaa kuuden miljoonan euron hanketta, jolla tuetaan kestävää jälleenrakennusta ja purkujätteen käsittelyä Ukrainassa.
Samalla pilotoidaan uutta purkujätteen käsittelyn kestävää toimintamallia Irpinissä, joka on yksi Kiovan alueen pahiten Venäjän hyökkäystoimista kärsineistä kaupungeista. Toimintaa voidaan laajentaa satoihin kuntiin eri puolille sodan runtelemaa maata.
Ruotsalaisyritykset Scania ja Volvo Construction Equipment (CE) toimittavat kuorma-autot ja purkukaivukoneet jälleenrakennushankkeen tarpeisiin. Kuormaajat tulevat brittiläiseltä JCB:ltä, ja italialainen Komplet toimittaa rakennusjätteen seulonta- ja murskauslaitoksen.
Konseptissa ei ole kuitenkaan kyse vain teknologista ja laitteista. Kyse on laajemmin kapasiteetin vahvistamisesta: paikallisen osaamisen ja ammattitaidon kehittämisestä purkujätteen kestävässä käsittelyssä. Painopiste on naisten kouluttamisessa ja työllistämisessä purkutyöhön ja raskaiden työkoneiden käsittelyyn. Lähestymistapa kiihdyttää jälleenrakennusta, lujittaa kansalaisyhteiskuntaa ja edistää pitkän aikavälin kriisinsietokykyä.

Yli 60 hanketta käynnissä
Nefcolla on Ukrainassa toteutusvaiheessa yli 60 vihreän jälleenrakennuksen hanketta.
”Yhdistämme pohjoismaisen solidaarisuuden, rahoituksen, teknologian ja tietotaidon ukrainalaisiin paikallisyhteisöihin. Ytimessä on kapasiteetin vahvistaminen: ihmisten, erityisesti naisten, voimaannuttaminen johtamaan jälleenrakennustoimia itsenäisesti. Investoimalla ihmisiin ja ympäristöä säästäviin menetelmiin autamme Ukrainaa sen jälleenrakentamisessa vihreämmäksi ja paremmaksi”, kertoo Nefcon Itä-Euroopan osaston johtaja Ulf Bojö.
Irpinissä koulutettu purkutiimi aloittaa vaurioituneiden kerrostalojen, teollisuuslaitoksen ja läheisessä Mykulychin kaupungissa sijaitsevan koulun purkamisen. Koulu rakennetaan uudelleen suomalaisrahoituksella Nefcon jälleenrakennusohjelman puitteissa.
Lisätietoja Nefcossa antavat Vitaly Artyushchenko ja Anni Rein, ja Lotus Demolitionilla toimialapäällikkö Olli-Pekka Itälä.
Mikä Nefco, mikä Lotus Demolition?
Ympäristörahoitusyhtiö Nefco rahoittaa pohjoismaisten ympäristöratkaisujen alkuvaiheen laajentumista maailmanmarkkinoille. Viiden Pohjoismaan 1990 perustama Nefco tarjoaa vain vihreää rahoitusta. Se on rahoittanut yli 1 700 muun muassa energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan, jätevedenpuhdistukseen ja jätteenkäsittelyyn sekä puhtaisiin teollisuuden prosesseihin liittyvää hanketta ja ollut auttamassa yli 650:n ympäristöratkaisun laajentamista maailmanmarkkinoille.
Kokonaisvaltaisia purkupalveluita tarjoava Lotus Demolition toimii koko Suomessa ja hoitaa purkuprojekteja myös kansainvälisesti. Yritys on osa pohjoismaista Lotusta, joka on purku-, kuljetus-, ja kierrätysliiketoimintaa harjoittava perheyhtiö Ruotsista. Pohjoismaiden suurimman purkualan yrityksen liikevaihto on noin 120 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 450 ammattilaista.