Ratkaisuja rakentamisen osaajapulaan

Rakennusalan osaajapula ei hellitä Suomessa vaan pahenee, ennakoi Rakennusteollisuus RT:n lokakuun lopussa julkistama osaamistarveselvitys.

Teksti:Anu Ginström

”KILPAILU hyvistä osaajista on jo veristä.”

”On aivan selvää, että kotimainen osaajakunta ei riitä.”

”Osa valmistuu silti ammatillisesta koulutuksesta työttömäksi. Tämä on kestämätöntä.”

Rakennusteollisuuden osaamistarveselvityksen julkistuksessa 29.10.2021 keskustelu oli vilkasta ja osallistujia enemmän kuin ilmoittautuneita. Webinaarin virtuaaliset lehteritkin siis täyttyivät.

Osaavan työvoiman saatavuus on noussut verotuloja ja hyvinvointia eri puolilla Suomea luovan alan kasvun esteeksi.

Yksi selvityksen pääviesteistä on, että tilanne on krooninen eikä helpotu itsestään. Rakentajien osuuden koko työvoimasta pitäisi tulevaisuudessa vain kasvaa entisestään, jotta kaupungistumisen, korjausrakentamisen ja ilmastonmuutoksen edellyttämä rakennetun ympäristön uudistaminen olisi mahdollista.

TILAISUUDEN puheenjohtaja, RT:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen näki ratkaisevan tärkeäksi, että kansainvälistä osaamista saadaan lisää kotimaisen rinnalle.

”Se miten tämä onnistuu, ratkeaa yritysten, koulutusjärjestäjien ja viranomaisten yhteistyönä.”

Vaikka ala painii negatiivisen mediajulkisuutensa kanssa, se on edelleen kiistatta yksi monipuolisimmista työnantajista.

YIT Oyj:n henkilöstöpäällikkö Timo Piili painotti puheenvuorossaan monimuotoisuutta alan vahvuutena ja vetovoimatekijänä. Ala tarjoaa aivan uniikkeja, kiinnostavia tehtäviä ainutlaatuisten hankkeiden ja kestävän yhteiskunnan rakentamisen parissa. Kysyntää on paitsi rakentajille, myös esimerkiksi talous- ja viestintäosaajille.

Työnantajien kirjokin on suuri. YIT on rakentamisen alalla haluttu ja tunnettu työpaikka, mutta pienetkin vetävät puoleensa.

Luksian koulutuspäällikkö Hanna Salakari pahoitteli kommenttipuheenvuorossaan, että ”YIT jää nuolemaan näppejään, kun paikalliset pk-yritykset tuosta pakettiautolla käyvät kaappaamassa meidän oppilaat”.

Katso tallenne tilaisuudesta >

Rakennusteollisuuden tiedote >

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä