Kun Suomessa käynnistyy kansainvälinen datakeskushanke, kaivukoneen kauha heilahtaa siinä missä perisuomalaisessa tiehankkeessakin – mutta millaisin sopimusehdoin? Infrahankkeiden monikansallistuminen on tulevaisuutta, joka on jo täällä. Se muuttaa sopimuskulttuuria.
Teksti: Anu-Liina Ginström Kuva: Rakennusjuridiikka Kivioja
Näppituntumalla rakentaminen kansainvälistyy kovaa kyytiä. Kun asuntorakentaminen kävi kuumana, talotyömailla riitti kansallisuuksien kirjoa. Nyt moni suomalainen rakennusyritys vie osaamistaan ulkomaille. Suomeen rantautuu myös kansainvälisten rakennuttajien hankkeita.
”Ilmiö on ehdottomasti olemassa. Kansainvälisiin projekteihin ja esimerkiksi FIDIC-ehtoihin liittyviä konsultointikyselyitä on tullut paljon enemmän. Tämä on ollut usean vuoden prosessi, joka on kiihtynyt parin viime vuoden aikana”, vahvistaa rakennusyritysten juridiseen neuvontaan erikoistunut lakimies ja yrittäjä Karri Kivioja.
Yksi selitys ilmiöön on suhdanteissa. Asuntorakentamisen huippusuhdanteen hiivuttua kapasiteettia on vapautunut kansainvälisiin, teolliseen rakentamiseen painottuviin hankkeisiin.
Rakentamissektorin kannalta paljon toiveita herättävä selitys on, että ulkomaiset rakennusinvestoinnit Suomeen olisivat kasvussa. Sen puolesta puhuu Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n keräämä data (ek.fi/dataikkuna), jonka mukaan Suomessa on vireillä 270 miljardin euron edestä vihreän siirtymän investointihankkeita. Valtaosa on varhaisessa suunnitteluvaiheessa ja vain viitisen prosenttia tuotannossa. Huomattavassa osassa hankkeista taustalla on ulkomainen investoija.
EK:n datan perusteella Suomessa rakennetaan nyt ja lähivuosina uutterasti etenkin tuulivoimaa, lämpöpumppulaitoksia, biojalostamoja ja siirtoverkkoja. Tulevaisuudessa yhä useampi infrarakentaja löytäisi itsensä esimerkiksi datakeskus-, biotuote-, akkuteknologia- tai kiertotaloushankkeen perustustyömaalta.
”Yksi ei voi pelata Unoa ja toinen šakkia”
Kansainväliset hankkeet tuovat infra-alalle uusia osaamistarpeita. Merkittävässä roolissa on etenkin sopimusosaamiseen. Se mihin on totuttu vuosikymmenten saatossa vaikkapa kotimaisissa väylä- ja kuntateknisissä hankkeissa, ei välttämättä enää sellaisenaan päde.
Mikä kaikki muuttuu, Karri Kivioja?
”Yhä useammin monikansalliset rakennuttajat edellyttävät kansainvälisten sopimusmallien ja -ehtojen käyttöä ja sitä, että sopimusketjussa kaikki toimivat näillä samoilla pelisäännöillä. Back-to-back-malli, jossa kaikki merkittävimmät kumppanit koko ketjulla sidotaan vastaavilla sopimusehdoilla kuin pääurakkasopimuksessa, on selvästi yleistynyt. Pääurakkasopimuksesta otetaan vähintään mausteita aliurakkasopimukseen.”
Kivioja pitää yhtenäisyyden vaatimuksia loogisina: ”Ei tätä ilkeyttään tehdä. Yhteisillä ehdoilla varmistetaan, että ketjuun ei tule katkoksia. Hankkeessa yksi ei voi pelata Uno-peliä ja toinen šhakkia.”
Kun kansainvälisiä sopimusehtoja verrataan perinteisesti infraurakoissa käytettyihin sopimusehtoihin, eroja on usein takuuajoissa, viivästyssakoissa, vastuurajoituslausekkeissa, laadun varmennuksessa, maksuehdoissa, vakuuksissa, menettelytapamääräyksissä ja riidanratkaisulausekkeissa.
Kivioja korostaa etenkin menettelytapamääräysten eroja ja niihin perehtymisen tärkeyttä. Niillä on kv-hankkeissa suuri rooli, ja niiden tuntemus on välttämätöntä, jotta hankkeissa voi pärjätä.
”Tilaajalla on usein esimerkiksi oikeus päättää sopimus vapaan harkintansa mukaan vaikka kesken urakan. Urakoitsija on silloin oikeutettu korvaukseen vain siitä työstä, jota on siihen asti tehnyt”, hän mainitsee esimerkin.
Toisaalta erot eri sopimuksissa voivat olla todella yksilöllisiä. Kansainvälisissä sopimusehdoissa on tyypillistä tehdä hankekohtaisia poikkeuksia ja räätälöintiä.
”Joitakin yleisiä linjoja on mahdollista vetää, mutta jokainen sopimus täytyy käydä hankekohtaisesti huolellisesti läpi. Tämä on myös yleistä riskienhallintaa laajoissa ja moniriskisissä hankkeissa. Esimerkiksi FIDIC-ehtoja käytettäessä ehtoihin tehtävistä poikkeamista voi olla monta sopimusliitettä. Se on sinällään havainnollista, mutta voi tehdä kokonaisuuden hallinnasta haastavaa.”
Terveisiä ”Möttösille”
Uskaltaako sitten paikallinen pienyritys – vaikka Maija Möttösen Maarakennus – lähteä mukaan hankkeeseen, jossa noudatetaan kansainvälisiä ja hankekohtaisesti räätälöityjä sopimusehtoja?
”Kansainvälisten sopimusehtojen urakoita tehdään erilaisilla pelisäännöillä, mutta kyllä nämä ovat opittavissa huolellisesti perehtymällä. Sopiminen on näissäkin ihan järkeenkäyvää ja loogista toimintaa. Vaikka asiaa halutaan joskus mystifioida, kyse ei ole vielä ydinfysiikasta”, Karri Kivioja rauhoittelee.
Juristilla on silti Möttöselle selkeä viesti.
”Sopimus pitää ottaa vakavasti. Ehdot ovat välillä tiukkoja ja ankariakin. Esimerkiksi jos et tee jotain tiettyä ilmoitusta kahden tai kolmen päivän kuluessa, menetät vaadeoikeuden. Möttösenä ainakin käännättäisin sopimukset suomeksi ja lukisin ne läpi omin silmin, ei niin että joku tulkitsee minulle tekstin. Ottaisin myös hyvän ja kirjaustaitoisen työmaainsinöörin hankkeeseen.”
Monissa hankkeissa on saatu hyviä kokemuksia hankkeen alussa pidetyistä kickoff-tilaisuuksista, joissa käydään työmaaorganisaation kanssa yhdessä läpi hankekohtaiset erityiset riskit, käytetyt ehdot ja tärkeät menettelytapamääräykset.
”Joskus kickoff-tilaisuuden pohjalta tehdään jopa erillinen huoneentaulu sopimuksen keskeisimmistä kohdista työmaakopin seinälle, jossa vastataan mitä jos -kysymyksiin, kuten mitä jos tulisi muutostyötarve tai välttämätön este työn jatkamiselle – miten silloin tulee toimia.”
Puhe- ja kirjoitustaito kunniaan
Sopimuskulttuurin muuttuminen johtaa uusiin osaamistarpeisiin. Urakoitsijoiden osalta keskiöön nousee kansainvälisten sopimusehtojen tunteminen ainakin karkealla tasolla. Eri sopimusmuotojen eroja on osattava tunnistaa ja ylipäätään sopimustekniikkaa hallittava aiempaa monipuolisemmin. Myös englannin kielen taito korostuu entistä enemmän.
Ehkä hieman yllättäen tärkeiksi taidoiksi nousevat, sopimuksen tarkan lukemisen lisäksi, puhuminen ja kirjoittaminen.
”Jos kyseessä ei ole julkinen hanke, sopimusehdoista on pystytty myös neuvottelemaan ja tuomaan niihin reaalinäkökulmia siitä, miksi jokin kohta voi olla suomalaisyrityksen vaikea nielaista. Esimerkiksi sopimukseen on voitu kirjata tilaajan oikeus siirtää jotain työvaihetta pelkällä ilmoituksella, mitä ei välttämättä ole mahdollista toteuttaa Suomen ilmasto-olosuhteissa. Tällaisissa tapauksissa on osattava avata suu ja tuotava esiin näkemyksensä. Kokemukseni mukaan urakoitsijoiden näkökulmia on aika ajoin hyvinkin kuunneltu.”
Yrityksissä tarvitaan lisäksi yhä lujempaa panostusta projektinhallintaan ja raportointiin.
”Menettelytapamääräysten noudattaminen edellyttää selkeitä prosesseja yrityskohtaisesti. Pelkkä rakentaminen ei enää riitä, vaan projektia hallitaan myös kirjallisella jäljellä, joka kokonaisuudesta syntyy. Jatkuvasti koko hankkeen ajan pitää jäädä kirjallinen jälki siitä, mitä on tehty.”
Kustannusseurantaraportointi, ennustaminen ja molempien ajantasaisuus sekä kaikki poikkeamista raportointi ovat esimerkkejä kirjallisesta jäljestä, jota rakentajan pitää jättää työstään. Ainakin juhlapuheissa raportointivaatimuksilla on ymmärrettävät perusteet: niillä ennaltaehkäistä riitoja. Se mikä tiedon kirjaamisen hetkellä maistuu byrokratialta, voi koko hankkeen tasolla lisätä tehokkuutta.
”Tiukoillakin määräajoilla tarkoituksena on oikea-aikainen asioiden esille nostaminen. Pulinat pois, jos et toimi oikein. Ei näitäkään ilkeyttään ole tehty.”
Kivioja haluaa korostaa myös rakennuttajan roolia. Rakennuttajan on oltava aktiivinen ja jatkuvasti valmis ratkomaan tilanteita yhteistyössä urakoitsijan kanssa.
”Jos menettelytapamääräysten takia joudutaan jatkuvasti menemään pelkästään tiettyyn muodolliseen raportointiin ja reklamointiin, ilman asioiden yhteistä aktiivista ratkomista työmaalla, alkaa itse rakentaminen tökkiä. Sekä rakennuttajan että urakoitsijan on tunnettava pelin henki ja oltava aktiivisia. Parhaassa tapauksessa jokainen asia, erimielisyys, ongelma ja häiriö ratkotaan erikseen niin, että niistä ei ehdi tulla lumipalloja.”
Rakennuttaminen on nykyään hyvin konsulttivaltaista. Konsultti tai ei, ammattitaito ja pelisääntöjen tuntemus on erittäin tärkeää: ”Jos osaamista edellytetään urakoitsijalta, sitä edellytetään konsulteilta yhtä lailla.”
Kyllä suomalainen pärjää
Vaikka sopimusmaailma muuttuu, Karri Kivioja on hyvin luottavainen suomalaisten rakentajien pärjäämisen suhteen. Vihreän siirtymän investointien Suomeen saaminen ei varmasti kilpisty suomalaisen infra- tai muun rakennussektorin kokemattomuuteen kv-hankkeissa.
”Tuntuu siltä, että osaamista meiltä löytyy jo nykyisellään ja tietotaitoa on pärjätä näissä hankkeissa. Nyt kun on tullut uusia, laajoja kansainvälisiä hankkeita, kokoa ajan myös tietomäärä kasvaa. Iso hanke on vähän kuin yliopisto: sen kautta osaaminen leviää koko kenttään.”
Isommaksi uhkakuvaksi investointien saamisen kannalta Kivioja näkee sen, miten vakaa sääntely- ja verotusympäristö Suomessa on.
”Tämä on enemmän yleispoliittinen kysymys. Suomalaisilla on hyvä kyky oppia uutta ja pärjätä.”
