”Merkitsee nuorelle tutkijalle tosi paljon”

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö palkitsi vuosittaisessa Pro Quality -juhlassa vuoden merkittävimpiä rakentamisalan opinnäytetöitä. Palkinnolla halutaan kannustaa alan opiskelijoita ja oppilaitoksia tutkimaan alaa ja kehittämään innovatiivisia ratkaisuja tämän päivän toimintaympäristöön.

Palkitut yhteiskuvassa takarivissä vasemmalta Juuso Järviö, Jesse Lietzén, Johannes Simola. Keskellä Henri Tähkänen ja Niklas Sundström. Eturivissä Yuchen Ju ja Atte Kurko.

Yksi iloinen Pro Quality -palkinnon saaja tänä vuonna oli 26-vuotias Juuso Järviö Tampereelta. Taloteknisen toteutussuunnitteludokumentoinnin kehittämistä käsittelevä palkittu diplomityö sai alkunsa Talotekniikka 2030-tutkimushankkeesta, jonka tekoon Juuso Tampereen yliopistossa osallistui.

”Oma diplomityöni tutkii tarkemmin sitä rajapintaa, kun talotekninen toteutussuunnittelu valmistuu ja työmaalla pitäisi ruveta tätä suunnitelmaa toteuttamaan. Siinä miten tieto virtaa suunnittelusta toteutukseen on todettu olevan edelleen paljon haasteita”, hän avaa lopputyötään.

Diplomityössä suunnittelun yhteensovittamista lähestytään tietomallipohjaisesti. Juuso toivoo,  että sitä voitaisiin hyödyntää myös käytännön työssä.

”Tässä on paljon koottua tietoa yhdessä ja samassa paketissa ja muutamia ehdotuksia, miten toteutustietoisuutta saadaan paremmin mukaan, jotta toteuttavalle organisaatiolle jäisi paremmin aikaa tutustua suunnitelmiin rauhassa ennakoidusti”, hän tähdentää.

”Palkinto merkitsee tutkijalle tosi paljon. Rahoituksen ansiosta pystyin keskittymään diplomityön tekemiseen, mikä nosti selvästi työn laatua”.

Juuso Järviön palkitussa diplomityössä etsitään ratkaisuja suunnittelun ja toteutuksen rajapinnan häiriöihin.

Projektinjohtaminen ja työn organisointi kiinnostavat 26-vuotiasta Juuso Järviötä, joka toimii tällä hetkellä rakennuttamiskonsultoinnissa projekti-insinöörinä.

Tilaisuudessa palkittujen puolesta puheen pitänyt väitöskirjapalkittu Jesse Lietzén korosti samoja arvoja.

”Näen Rakentamisen Laatusäätiön taustalla visionääristä ajattelua, että tällaista työtä kannattaa tukea ja siihen kannattaa sijoittaa.”

”Opinnäytetyö ei ole vain akateeminen rutiininomainen suoritus, vaan se mahdollistaa syventymisen paremmin tiettyyn aiheeseen ja  myös ohjaa tekijäänsä tiettyyn suuntaan. Palkitseminen on silloin hyvin kannustavaa ja vaikuttaa positiivisesti työn laatuun. Näen Rakentamisen Laatusäätiön taustalla visionääristä ajattelua, että tällaista työtä kannattaa tukea ja siihen kannattaa sijoittaa”, hän sanoi puheessaan.

Syyskuussa Helsingissä pidetyssä Pro Quality -juhlatilaisuudessa jaettiin 5 000 euron arvoiset Pro Quality -palkinnot kahdelle tohtorin väitöskirjalle sekä viidelle diplomityölle. Palkittavien opinnäytetöiden edellytettiin käsittelevän rakennustuoteteollisuuden, talotekniikan ja rakentamisen laadunhallintaa, sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien haittavaikutusten eliminointia.

”Säätiö voi antaa avustuksia ja apurahoja muun muassa oppilaitoksissa suoritettaviin opinnäytetöihin ja jatko-opintoihin liittyvään tutkimustyöhön. Tänään on jaettu seitsemän Pro Quality -palkintoa, joilla halutaan nostaa esille rakentamisalan osaamista, jota korkeakouluissamme syntyy vuosittain. Palkitsemisella halutaan myös kehittää koulujen ja säätiön yhteistyötä. Nämä valmistuneet ovat tehneet esimerkilliset opinnäytetyöt”, toteaa Säätiön toimitusjohtaja Jaakko Tuominen.

Pro Quality -palkintojen voittajat valitaan yhteistyössä yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa. Koulut ehdottavat Säätiölle ansioituneita opinnäyteitä, joista Säätiö valitsee Pro Quality -palkinnon voittajat.

Vuonna 2024 palkintojen saajat

  • Jesse Lietzén, Tampereen yliopisto, tohtorin väitöskirja
    Computational Prediction of Impact Sound Insulation of a Timber Floor Based
  • Yuchen Ju, Aalto-yliopisto, tohtorin väitöskirja
    Kerrostaloasunnon viilennysjärjestelmän hankesuunnittelu
  • Atte Kurko, Tampereen yliopisto, diplomityö
    Jälkijännitetyn palkin leikkauskestävyys
  • Henri Tähkänen, Aalto-yliopisto, diplomityö
    Nesteputkijäähdytteisen massiivivalubetonin fysikaalinen mallinnus
  • Johannes Simola, Aalto-yliopisto, diplomityö
    Hybrid heating systems and comprehensive commissioning process
  • Juuso Järviö, Tampereen yliopisto, diplomityö
    Taloteknisen toteutussuunnitteludokumentoinnin kehittäminen
  • Niklas Sundström, Aalto-yliopisto, diplomityö
    Potential use of low-carbon concretes for low and intermediate level nuclear waste repositories

Apurahoja ja avustuksia kannattaa hakea!

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö tukee rakennustuotteiden ja rakentamisen laadunhallinnan kehittämiseen kohdistuvaa tutkimus-, kehitys- ja koulutustoimintaa eri muodoin. Säätiö jakaa vuosittain pääomansa tuotosta merkittävän osan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Vuoteen 2022 mennessä säätiö on jakanut apurahoja, lahjoituksia ja avustuksia yli 6 miljoonaa euroa. Säätiöstä kerrotaan, että hakemuksia voisi tulla vuosittain enemmänkin, eli niitä kannattaa hakea.

Säätiö perustettiin vuonna 2007 jatkamaan Rakennustuotteiden Laatu RTL ry:n toimintaa. Yhdistys  perustettiin teollisuuden toimesta vuonna 1996 tarkoituksenaan toimia rakennustuotealan laaja-alaisena laaduntarkastus- ja sertifiointilaitoksena.

Lisätietoja ja hakuohjeet täältä

Valokuvat: Sanna Liimatainen

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä