RT mukana Lahti kestävään kasvuun -seminaarissa yritysyhteistyötä tiivistämässä

Lahden kaupunki, Rakennusteollisuus RT sekä Hämeen kauppakamari järjestivät yhteistyössä Lahti kestävään kasvuun -seminaarin, jossa aiheena oli muun muassa Lahden solmima MAL-sopimus ja siihen liittyvät toimenpiteet.

RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell avasi 12.4.2022 Lahden Sibeliustalossa järjestetyn tilaisuuden yhdessä Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajan Jussi Eerikäisen sekä Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen kanssa.

Seminaarissa haettiin näkemyksiä Lahden talousalueen vetovoiman kehittämiselle sekä keskusteltiin Lahden kaupunkiseudun MAL-sopimuksen konkreettisista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista toimialaan. Lisäksi kartoitettiin mahdollisuutta Lahden kaupunkiseudun sekä elinkeinoelämän markkinointiyhteistyölle.

Lahdella kaikki edellytykset vetovoimaisuuteen

Seminaarissa käydyssä paneelikeskustelussa todettiin Lahden talousalueella olevan kaikki edellytykset alueen vetovoimaisuuden kehittämiseksi.

Panelistit totesivat tärkeimpien vetovoimatekijöiden olevan Lahden sijainti pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella, kehäradan tuoma nopea yhteys Helsinki-Vantaan lentokentälle ja suuriin työpaikkakeskittymiin, kaupunkimainen ympäristö järven rannalla, asumisen edullisuus sekä yliopisto. Jotta mielikuva Lahdesta saadaan muutettua ja vetovoimatavoitteet saavutetaan, on viranhaltijoiden ja yritysten tehtävä tiivistä yhteistyötä.

Seminaarin tuloksena tullaan kehittämään yhteistyömallit alueen vetovoimamarkkinoinnin ja yritysten kohdemarkkinoinnin yhdistämiseksi sekä kestävän vähähiilisen ja vetovoimaisen yhdyskuntarakenteen toteuttamiseksi. Yhteistyössä konkretisoidaan ja priorisoidaan samalla seuraavan MAL-jakson toimenpiteet.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset ovat valtion ja suurimpien kaupunkiseutujen keskinäistä yhteistyötä vahvistavia sopimuksia. MAL-sopimukset laajenivat vuonna 2021 Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseuduille.

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä