Löysien ylijäämämaiden, lähinnä savien hyötykäyttö on kangerrellut vuosikausia pääkaupunkiseudulla, eikä korkealaatuinenkaan betonimurske aina kelpaa rakentamiseen. Mistä löytyisivät ratkaisut kiertotalouden pulmiin maarakennusalalla?
Teksti ja kuvat: Kaisa Salminen
EU-komission tavoitteena on hyödyntää materiaalina vähintään 70 prosenttia kaikesta rakennus- ja purkujätteestä vuonna 2020. Odotukset kohdistuvat paljolti infra-alaan, koska iso osa rakennusalan jätteistä on maa-aineksia.
Nyt puhtaita maa-aineksia kipataan maankaatopaikoille, jotka siirtyvät koko ajan etäämmälle esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Syntyy rekkarallia ympäri Uuttamaata, isoja kuljetuskustannuksia, päästöjä, melua ja ruuhkia. Väyläverkostokin kuluu.
Uudenmaan ELY-keskukseen kokoontunut asiantuntijakaarti ehdottaa ensisijaiseksi ratkaisuksi lisää välivarastointipaikkoja.
”Välivarastointi pienessäkin mittakaavassa toisi paljon lisää kierrätysmahdollisuuksia. Sen myötä voitaisiin huomata, että olisi vielä taloudellisempaa löytää myös vaikeasti kierrätettäville maa-aineksille suoraan seuraava kohde. Nyt löysät savet pääsääntöisesti viedään suoraan maankaatopaikalle eikä edes pohdita niiden hyödyntämistä”, Kreaten liiketoimintajohtajana syksyllä aloittanut Tuomo Joutsenoja sanoo.
”Se miten välivarastoinnista onnistutaan, on avain kierrätyksen onnistumiseen”, hän arvioi.
Kaava torppaa välivarastointia
Sitowisen Kiertotalous ja hankeratkaisut -toimialan johtaja Eija Ehrukaisen mukaan kaavoitusohjeet eivät nykyisellään pidä sisällään ajatusta siitä, että joku tontti voitaisiin varata maa-ainesten välivarastointia varten.
”Vain harvoin aikataulut sopivat niin hyvin yhteen, että suorakierrätys työmaalta toiselle – tai etenkään saman työmaan sisällä – voisi onnistua”, hän sanoo. ”Kaavoittaja tarkastelee pitkän ajan visioita ja välivarastointi voidaan katsoa kaavan vastaiseksi.”
”Kyllä se on tällä hetkellä kaava, joka torppaa välivarastointia. Kun aluetta rakennetaan, pitäisi miettiä, mistä löytyy häiriötön paikka harjoittaa välivarastointia. Sen tilalle voisi tulla vaikka puisto myöhemmin, kun alue on tiettyyn pisteeseen asti rakentunut”, Ehrukainen sanoo.
Uudenmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Vesa Suominen pitää tärkeänä myös hankkeiden vaiheistusta. Aluerakennushankkeissa pitäisi miettiä joku nurkka, jossa voidaan mahdollisimman pitkään harjoittaa kierrätystä tai hyötykäyttöä.
Joutsenojan mukaan voisi olla järkevää myös tehdä aluehankkeita vielä nykyistä isommissa paloissa. Tulisi pohtia myös hyvissä ajoin, missä tarvitaan viheralueita ja melusuojauksia, sillä etenkin niissä olisi käyttöä kierrätetyille maa-aineksille.
”Toimintatapoja pitäisi muuttaa koko ketjussa, aina kaavoituksesta suunnitteluun ja aluerakentamiseen”, Kreaten Joutsenoja korostaa.
Monia toimenpiteitä tarvitaan
Maailmanpelastuksella ei pärjää kilpailussa, vaikka se riittäisikin motivaatioksi kierrätykseen. Suurin osa infra-alan toimijoista kuitenkin kierrättää Joutsenojan mukaan aina, kun se on taloudellisesti järkevää.
”Esimerkiksi moreenia jalostetaan mullan raaka-aineeksi, ja ylijäämä käytetään täyttöihin. Kiertotalouden hankkeet pitäisi kuitenkin huomioida paremmin varaamalla kaavoituksessa paikkoja kierrätykselle”, Joutsenoja sanoo.
”Nykyistä korkeammilla maankäyttömaksuilla olisi taloudellisesti järkevämpää jalostaa massoja mieluummin kuin läjittää niitä kaatopaikalle. Näin saataisiin hyötykäyttöön nekin massat, joita ei voi sellaisenaan hyötykäyttää”, hän jatkaa.
INFRA ry:n puheenjohtaja Nina Lindström muistuttaa kuitenkin, että pelkkä maankäyttömaksujen korotus ei poista sitä, että sekä välivarastointi- että maankaatopaikkoja on osoitettu yksityisille urakoitsijoille liian vähän etenkin pääkaupunkiseudulla. Kuntien tulisi ottaa kaavoituksessa ja aluesuunnittelussa tämä paremmin huomioon.
”Tarvitaan myös yksinkertaisempaa lupaprosessia. Sitäkin voi kysyä, onko kierrätyksen esteenä monimutkainen lainsäädäntö, joka pelottaa urakoitsijoita, koska he eivät ehkä osaa tulkita asioita niin, että uskoisivat tekevänsä kierrätyksen oikein”, Lindström pohtii.
Tilaajan rooli jakaa mielipiteitä
Voisiko tilaaja edistää kiertotalouden ratkaisuja? Tämä jakaa mielipiteitä. SitoWisen Eija Ehrukaisen mielestä tilaajatahon pitäisi ottaa nykyistä ratkaisevampi rooli. Timo Joutsenojan mukaan innovatiivisuutta ei tulisi jättää kaupunkien ja kuntien varaan.
”Julkisissa hankinnoissa pitäisi antaa yrityksille enemmän tilaa esittää vaihtoehtoisia kestäviä ratkaisuja. Jos kehitys ja ratkaisujen hakeminen on vain julkisten tahojen ja muiden tilaajien vastuulla, kehittäminen loppuu kyllä siihen”, Joutsenoja esittää.
Ehrukainen katsoo, että kuntien ja kaupunkien pitäisi pystyä ainakin osoittamaan enemmän välivarastointipaikkoja, koska se toisi rakentajat samalle viivalle.
ELY-keskuksen Vesa Suominen haluaisi nähdä julkiset toimijat edelläkävijöinä, sillä onhan heillä lain puolesta edellytys edistää jätehierarkiaa.
”Näin on pikku hiljaa tapahtunutkin, esimerkiksi ELY-keskuksen tiepuolen omissa urakoissa. Jos julkiset toimijat ottavat laajalti maa-ainekset ja purkujätteet hyötykäyttöön, hyvät käytännöt leviävät muuallekin”, Suominen arvioi.
Yrittäjä kaipaa ennakoitavuutta
Moni asia vaikuttaa siihen, miten kiertotalouden hankkeissa onnistutaan: kaavoitus ja maankäyttö, materiaalit ja kustannukset.
Valmisteilla olevan MASA-asetuksen on tarkoitus helpottaa maa-ainesten hyötykäyttöä ja varastointimahdollisuuksia.
”En ole varma pitääkö aina laatia uusia lakeja, mutta ennalta-arvattavuus ja pitkäjänteisyys lainsäädännössä, lakien tulkinnassa ja soveltamisessa loisi pohjan tehdä investointeja ja viedä kehityshankkeita eteenpäin. Toki myös yritysten pitäisi toimia valvovan viranomaisen näkökulmasta ennakoivasti eikä miten sattuu”, Kreaten Tuomo Joutsenoja sanoo.
Vesa Suominen peräänkuuluttaa samalla tavalla rakentamiseen lisää ennakointia ja suunnitelmallisuutta, koska lainsäädäntö on melko hidastempoista.
”Tärkeää olisi, että tilaaja käynnistäisi lupahakemukset eikä käskisi rakentajaa hakemaan lupia, koska se sulkee käytännössä kaiken ympäristölupaa vaativan hyötykäytön pois”, Ehrukainen täydentää.
”Tehtäisiin edes pulkkamäki”
Ajatusmallit vaatisivat laajemminkin muutosta. Puistorakenteista tulee Ehrukaisen mukaan nykyvaatimuksilla niin kalliita, että ne jäävät rakentamatta.
”Syntyy jonninjoutavaa kaupunkiympäristöä, missä kukaan ei viihdy. Jo hankesuunnitteluvaiheessa pitäisi miettiä, minne massoja sijoitetaan läheisyysperiaatteella. Onhan se hullua, ettei esimerkiksi meluvalleja saada aikaiseksi. Puhtaat savimaat, jotka pysyisivät kekoina, viedään kaatopaikalle. Jos ei muuta, niin tehtäisiin edes pulkkamäki.”
Digitalisaation toivotaan lisäävän luottamusta tilaajien ja viranomaisen suuntaan. Infra-alalla käytetään 3D-malleja ja visiona on, että kaikki tieto rakenteista tallennettaisiin sähköisenä, jolloin ei tarvita dokumentoijaa, vaan tieto kulkee materiaalin mukana.
”Kun rakentamisen mallista tehdään ylläpidon malli, tilaajalla ja viranomaisella olisi tiedot siitä, mitä materiaalia on käytetty missäkin. Tähän ollaan menossa, mutta kehitystä tulisi kiihdyttää. Haasteena on, miten tieto saadaan siirtymään viranomaisille”, Ehrukainen sanoo.
”Euroopassa betonimurskeet tehdään standardin mukaisiksi tuotteiksi ja käytetään End of Waste -kriteereitä. Betonimurskeita ei kutsuta jätteiksi kuten meillä. Sääntöjä toki tarvitaan, mutta pitäisi voida tutkia, mitä kaikkea maaperään voidaan laittaa pilaamatta sitä, poistaen liikoja pelkoja”, Ehrukainen sanoo.
”Nythän lainsäädäntöä tulkitaan huonoimman toimijan mukaan ja koko ketju kärsii. Oikea ratkaisu löytyisi jostain välimaastosta – eli ei säädettäisi ja tulkittaisi lakeja liian tiukasti, mutta ei sallittaisiin myöskään villiä ja vapaata toimintaa.”
MISSÄ MENET, PÄÄKAUPUNKISEUTU?
Espoon Kulmakorven maankaatopaikalla otettiin Ympäristöhallinnon VAHTI-tietojärjestelmän mukaan vuonna 2016 vastaan lähes 1,5 miljoonaa tonnia ylijäämämaita.
Vantaan Pitkäsuon maankaatopaikalla vastaava luku oli pitkälti yli 600 000 tonnia.
Helsingin kaupunki oppi pakon edessä kierrättämään maa-aineksia, tosin lähinnä omia maitaan. Syy löytyy naapuri Vantaasta, joka muutama vuosi aiemmin lopetti naapurikuntiensa ylijäämämaiden vastaanottamisen.
Helsingissä on meneillään paljon suuria työmaita ja aluehankkeita, mutta kaavoitetut välivarastointipaikat puuttuvat lähes kokonaan.
”Yksityiset rakentajat jäivät heitteille ja se aiheutti paineen etsiä läjityspaikkoja kaukaa”, Kreaten liiketoimintajohtaja Tuomo Joutsenoja pohtii.
Juttukokonaisuus on julkaistu aiemmin INFRA Uusimaa -lehdessä 2/2017.
Lue myös INFRAn blogi:
Kelvolliset uusiomateriaalit on saatava kiertämään – luonnonvaroihin kohdistuvat verot ovat väärä keino
