Nimitysuutinen: Kirsi Martinkauppi Rakennustuoteteollisuus RTT:n vastuullisuusjohtajaksi

Oikeustieteen maisteri Kirsi Martinkauppi on nimitetty Rakennustuoteteollisuus RTT:n vastuullisuusjohtajaksi ja Rakennusteollisuus RT:n johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa työnsä 1. maaliskuuta.

Kuva: Meeri Utti

Kirsi Martinkauppi siirtyy uuteen tehtäväänsä ympäristöministeriöstä, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien ensin hallitussihteerinä ja lainsäädäntöneuvoksena sekä viimeksi rakennetun ympäristön osastolla hallitusneuvoksena ja rakennukset ja rakentaminen -yksikön johtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Korkeimman hallinto-oikeuden esittelijänä sekä Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen lakimiehenä.

Vastuullisuusjohtajana Martinkauppi vastaa rakennustuote- ja rakennusteollisuuden ympäristöasioiden johtamisesta, EU:n sisämarkkina-asioista sekä EU-sääntelyyn vaikuttamisesta rakentamisen ja vastuullisuuden osalta. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat myös ympäristöasioiden lainsäädäntöön, määräyksiin ja standardointiin liittyvät tehtävät. Martinkauppi toimii RT:n ilmastonmuutos ja vähähiilisyys -tiimin vetäjänä. Työssä korostuu lisäksi RTT:n jäsenyritysten neuvonta etenkin uuden rakennustuoteasetuksen soveltamisessa ja vihreän siirtymän mahdollisuuksissa.

Martinkauppi edustaa RT:tä vastuualueellaan elinkeinoelämän järjestö- ja sidosryhmäyhteistyössä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Hän raportoi RTT:n toimitusjohtajalle, joka on myös RT:n varatoimitusjohtaja.

”On hienoa saada joukkoomme Martinkaupin kaltainen osaaja, jolla on pitkäaikainen kokemus rakennetun ympäristön sääntelystä ja ympäristöasioista, kuten energiatehokkuudesta, vähähiilisyydestä ja kiertotaloudesta. Hänellä on vahva EU:n sisämarkkinoiden tuntemus erityisesti rakennustuoteasetuksesta sekä erittäin hyvät yhteydet paitsi hallintoon, myös koko kiinteistö- ja rakentamisalaan”, RTT:n toimitusjohtaja Juha Luhanka sanoo.

”Lähden innolla viemään eteenpäin rakennusalan vihreää siirtymää ja samalla edistämään kasvua ja rakennustuotteiden kysyntää. Rakentamisen ja vähähiilisyyden lainsäädäntö on saatu hyvälle tolalle, ja on ilo päästä nyt toteuttamaan sitä käytännössä. Koen tärkeäksi päästä tekemään työtä myös toimialan muiden vastuullisuusteemojen parissa”, Kirsi Martinkauppi toteaa.

Martinkauppi seuraa tehtävässään ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorista, joka jäi eläkkeelle loppusyksystä 2024.

Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n jäseninä on sata keskeistä rakennustuotteiden valmistajaa. Toimialayhdistys on osa Rakennusteollisuus RT:tä.

Lisätietoja

Juha Luhanka, varatoimitusjohtaja, 050 414 0084
Merja Vuoripuro, viestintäjohtaja, 040 587 2642

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä