Laadun rakentaja 2020 -kisan finaali: Neljän naisen maalaritiimi tekee hienoa jälkeä tuottavasti

Skanskalla on Lahdessa ollut toista vuotta käynnissä Kivimaan koulun peruskorjaus ja laajennus sekä liikunta-alueen uudistaminen. Työmaalla iloisen energisesti puurtava neljän nuoren naisen tiimi on yksi Laadun rakentaja 2020 -kilpailun finalisteista.

Skanskan monitaitoisen maalaritiimin jäseniä ovat vasemmalta lukien Essi Eerola, Henna-Riikka Erola, Kirsi Laakko ja Saaramaria Hautakangas.

Rakennuspäällikkö Ilkka Halisen mukaan sekä työnantaja että asiakkaat ovat olleet tiimin työhön erittäin tyytyväisiä. ”Kun olen kymmeniä vuosia toiminut tällä äijävaltaisella alalla, niin on aivan loistavaa nähdä upeita nuoria naisia, jotka tekevät todella hyvää laatua tuottavasti.” 

Kolmisen vuotta yhdessä toimineessa nelikossa kokenein on sen vetäjä Henna-Riikka Erola, joka valmistui erikoismaalariksi vuonna 2002. Skanskan palveluksessa hän ollut vuodesta 2005 lähtien. 

Essi Eerola tuli Erolan työpariksi yhdeksän vuotta sitten. Kolme vuotta sitten tiimiin liittyivät Saaramaria Hautakangas ja Kirsi Laakko. Tiimin edellisiä kohteita ovat olleet mm. Lahden kaupunginsairaalan laajennus ja saneeraus sekä Hämeenlinnan kaupungin pääkirjasto. 

”Meitä kiinnostaa aidosti työmme lopputulos emmekä ole vain palkan perässä. Haluamme tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista – eikä mennä vain sieltä, missä aita on matalin”, Henna-Riikka Erola vakuuttaa. 

Laatutietoisia moniosaajia 

”Me teemme paljon muutakin kuin perinteistä pintakäsittely- ja maalaustyötä. Esimerkiksi palokatkojen tekeminen, vedeneristystyöt, tiivistyskorjaukset ja kipsilevyseinien nauhoitukset sujuvat meiltä mainiosti. Yleensä ei sanota mihinkään työhön, että en osaa tai ei kuulu minulle. Kaikki kelpaa.” 

Erolan omaa erikoisalaa ovat palomassaukset, joita koskevan vaativan prosessin hän hallitsee suvereenisti. ”Jokainen läpimeno, oli ne sitten viemäreitä, komposiittiputkia, patteriputkia, niin kaikki pitää tiivistää erilaisilla palomassoilla, vaahdoilla, manseteilla  ja kääröillä.” 

Tiivistämisen jälkeen Erola dokumentoi huolellisesti, millä aineella palomassaus on tehty, koska ja kenen toimesta. Tabletilla olevaan pohjapiirrokseen hän merkitsee läpimenon tarkan paikan ja hyväksyntätiedot.  

Essi Eerola hallitsee puolestaan monien pintakäsittelytöiden ohella esimerkiksi vedeneristystyöt. ”Tavallaan umpioin elementin saumoja. Se on varotoimenpide, ettei koulujen vanhetessa pääse mitään toksiineja hengitysilmaan.” 

Itseohjautuva ja toisensa hyvin tunteva tiimi 

Kivimaan kohteen vastaava työnjohtaja Juha Kanerva kiittää tiimin oma-aloitteisuutta: ”He ovat todellisia moniosaajia, jotka tekevät työnsä tunnollisesti, aktiivisesti ja itsenäisesti. Työnjohdon ei tarvitsee  hirveästi ohjailla heitä tai puuttua heidän tekemiseensä.” 

Erolan mukaan tiimi on hitsautunut hyvin yhteen. ”Kaikki tekevät parhaansa. Yksikään ei ole sellainen, jota ei nämä hommat kiinnosta. Joskus ehkä ollaan vähän liiankin tarkkoja”. 

Me tehdään ammattitaidolla, nopeasti, tehokkaasti ja fiksusti töitä”, kiteyttää  Hautakangas. Ja Laakko täydentää: ”Meidän jälkiä ei yleensä tarvitse korjailla. Pyritään siihen, että kerralla tehdään valmista ja hyvää.” 

Erola korostaa lisäksi yhteistyön merkitystä muiden työmaalla työskentelevien kanssa. ”Yritämme helpottaa muiden töitä, että he vastavuoroisesti auttavat meidän työtämme. On kaikkien etu, että työvaiheet nivoutuvat luontevasti toisiinsa eikä odotteluun kulu turhaa aikaa.” 


Skanskan maalaritiimi

Henna-Riikka Erola
• syntynyt 1979 Ikaalisissa
• valmistui erikoismaalariksi 2002
• Skanskassa 15 vuotta maalarina

Essi Eerola
• syntynyt 1990 Tampereella
• valmistui pintakäsittelijäksi 2009
• Skanskassa 9 vuotta maalarina

Saaramaria Hautakangas
• syntynyt 1991 Tuusulassa
• valmistui pintakäsittelijäksi 2010
• Skanskassa 3 vuotta maalarina

Kirsi Laakko
• syntynyt 1990 Orimattilassa
• valmistui pintakäsittelijäksi 2009
• Skanskassa 3 vuotta maalarina

Tutustu tiimiin – katso video:


Teksti ja videotuotanto: Juha Salmi
Valokuva: Jukka Pekkanen

Artikkeli on julkaistu Rakennuslehdessä 17.9.2020.

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä