Pauliina Kaaresvirta-Huhta vahvistukseksi RT:n vaikuttajaviestintään

Rakennusteollisuus RT:n viestintätiimissä aloittaa 27. heinäkuuta vaikuttajaviestinnän asiantuntijana VTM Pauliina Kaaresvirta-Huhta.

Pauliinan tehtäviin kuuluvat vaikuttamishankkeisiin osallistuminen, näiden viestinnän suunnittelu ja sisältöjen ja aineistojen tuottaminen sekä sidosryhmäsuhteiden koordinointi. Hän tukee ylimmän johdon toimintaa myös EU-vaikuttamisessa sekä eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa järjestöyhteistyössä.

Pauliina on tähän saakka työskennellyt eduskunta-avustajana kuuden viime vuoden ajan. 

”RT:n uuden toimintamallin mukaisesti toimimme entistäkin syvemmässä yhteistyössä ja hyödynnämme kaikkien toimialojemme osaamista. Tämä näkyy myös vaikuttajaviestinnässämme, johon panostamme erityisesti. Olemme iloisia saadessamme joukkomme vahvistukseksi Pauliinan kaltaisen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon paneutuneen tiimipelaajaan”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell sanoo.

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä