Vuoden 2019 betonirakenne – Jätkäsaaren peruskoulu

Helsingin Jätkäsaaren peruskoulu palkitaan vuoden 2019 betonirakenteena taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta. Uusi koulu sijaitsee kaupunkikuvallisesti keskeisellä ja näkyvällä paikalla Jätkäsaaren merellisessä maisemassa.

Pitkäaikaiskestävyys ja laadukas suunnittelu olivat hankkeelle asetettuja keskeisiä tavoitteita, joihin nyt valituilla betonirakenne- ja materiaalivalinnoilla on vastattu. ”Merenrantakohteissa rakenteiden kosteusrasitus on korkea, mikä on asettanut haasteita rakennusmateriaalien valintaan, toteaa tuomaristo.

Kaikkien osapuolten toimivalla yhteistyöllä ja osaavalla betonin käytöllä on aikaansaatu rakennusteknisesti onnistunut, ilmeikäs ja taitavilla detaljeilla varustettu kiinnostava arkkitehtoninen kokonaisuus, joka luo osaltaan uutta vuorovaikutteista, julkista kaupunkitilaa Jätkäsaaren kaupunginosassa. ”Koulun julkisivuissa on käytetty ympäristöönsä sopivia ja kestäviä materiaaleja, kuten valkoista kuitubetonia, tiiltä ja merialumiinia”, korostaa kilpailun tuomaristo.

Rakennuksen tunnistettavassa ilmeessä betonilla on tärkeä rooli. Toisen ja kolmannen kerroksen valkoisista kuitubetonisista julkisivuista muodostuu vaihteleva, ikkunoiden ja reliefisyvennysten rytmittämä kuvio. Betonielementtien saumajako on häivytetty uritusten ja valesaumojen avulla. Ilmanvaihtosäleiköt on saatu osaksi betonista julkisivukuviota. Kuorielementtiratkaisulla on päästy kapeisiin elementtisaumoihin sekä mittatarkkaan ja korkealaatuiseen lopputulokseen. Samalla kerrosten välipohjajako on häivytetty julkisivukokonaisuudessa. ”Tiiviissä yhteistyössä niin suunnittelijoiden, pääurakoitsijan kuin elementtivalmistajan kanssa saavutettiin hieno lopputulos, joka innosti myös muiden rakennustöiden laadukasta toteutusta”, kiittää arkkitehti Erkko Aarti. 

Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy:n kilpailuvoittoon perustuva Jätkäsaaren peruskoulu toimii alueen tärkeänä monitoimitilana myös kouluaikojen ulkopuolella niin taito- ja taideaineiden iltakäytössä sekä erilaisissa yleisötilaisuuksissa. 

Sisätilat ryhmittyvät kolmessa kerroksessa korkean keskusaulan ympärille, johon 16 betonirakenteista kattolyhtyä tuovat runsaasti pehmeää ylävaloa. Kattolyhtyjen sisäpinnat ovat käsitelty kauttaaltaan akustoivalla massalla, minkä ansiosta korkean tilan akustiikka on hyvä. 

Keskusaulan lattiapinta, kuten pääosin muutkin koulun lattiapinnat ovat betonia. Lattiat pinnoitettiin valujen kuivuttua betonimassalla, joka hionnan jälkeen on ilmeikäs. Betonirakenteinen saumaton lattia on hengittävä, kestävä ja helposti huollettava. Vaaleiden sisätilojen vastapainoksi, paikallavaletut porrashuoneet seinä- ja lattiapintoineen jätettiin harmaille betonipinnoille. Kattoikkunan kautta valaistut betoniportaat detaljeineen ilmentävät materiaalin luonnetta käyttöpinnoissa.

Jätkäsaaren sijainti meren rannalla ja pitkäaikaiskestävyys asettivat haasteita rakenteille. Tontti paalutettiin betonisilla lyöntipaaluilla ja porapaaluilla. Rakennuksen rungossa on otettu huomioon tilaratkaisujen muuntojoustavuus. Betonirakenteiset porraskuilut toimivat rakennuksen jäykistävinä rakenteina.

Koulu toteutettiin Kuivaketju 10-ohjeistuksen mukaan, johon tilaajan puolelta osallistui asiantuntijakoordinaattori. Kohde toteutettiin puhtaudeltaan P1-kohteena.

Toteutunut kohde on osoitus ammattitaitoisesta rakennuttamisesta, eri osapuolten saumattomasta yhteistyöstä, ensiluokkaisesta suunnittelusta, toteutuksesta ja käsityötaidosta.

Jätkäsaaren peruskoulu, Helsinki
Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:
Tilaaja: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennuttajakonsultti: Indepro Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy
Rakennesuunnittelu: Sitowise Oy
Projektinjohtourakoitsija: SRV Rakennus Oy
Julkisivujen betonielementit: Betoniluoma Oy 

Vuoden 2019 Betonirakenne -kilpailun kunniamaininta

HASO Rantapuisto JA Heka Pukinmäki Isonpellontie 6 

Kunniamaininnan Vuoden 2019 Betonirakenne -kilpailussa saa Helsingin Pukinmäkeen Isonpellontie 6:een valmistunut kolmen viisikerroksisen asuinrakennuksen ja matalan piharakennuksen muodostama Haso Rantapuisto ja Heka Pukinmäki Isonpellontie 6:n muodostama harmoninen korttelikokonaisuus. 

Isonpellontien asuinkortteli sijaitsee Helsingin Pukinmäen rantapuistossa, Vantaanjoen arvostetussa kulttuurimaisemassa. Alueen maaperä on vanhaa jokisuistoa. Selkeästi rajattu korttelipiha on liitetty maaluiskalla luonnonmukaiseen piha-alueeseen ja puistoon. 

Kohteen suunnittelu ja toteutus perustuu rakennuttajana toimineen Helsingin kaupungin asuntotuotannon ja kaupunkisuunnitteluviraston 2015 järjestämään suunnittelukilpailuun, jonka voitti Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy kilpailuehdotuksellaan Nikamat. 

Suunnitteluehdotuksen nimi Nikamat viittaa polveilevan rakennusmassoittelun piha-alueita rajaavaan ja liikenteen melulta suojaavaan, kolmen viisikerroksisen talon muodostamaan ’selkärankaan’. Asunnoista avautuvat laajat näkymät Vantaanjoen rantapuistoon. Asuntojen koko vaihtelee pienistä kaksioista neljän huoneen perheasuntoihin. 

Betonirakenteisen rakennuskokonaisuuden erityisansiot nousevat esiin varsinkin näyttävissä ja taidokkaasti suunnitelluissa julkisivuissa. Korttelin rakennusten julkisivut on toteutettu sandwich-rakenteisina. Varmatoimisilla ja edullisilla sandwich-elementeillä on saatu aikaan laadukasta julkisivuarkkitehtuuria, joissa suuret väribetoniset pinnat muodostavat ilmeikästä ja kiinnostavaa julkisivupintaa. 

Julkisivu näyttää kauempaa katsottuna yhtenäiseltä, kun taas lähempää tarkasteltuna se muodostaa rikasta väripintaa ja tekstuuria.  Eri pintakäsittelyt valesaumojen kanssa rytmittävät julkisivua häivyttäen elementtien todelliset rajat. Julkisivujen elementtijako, elementtien- ja valesaumojen detaljit sekä nurkkaelementit on mietitty ja toteutettu oivallisesti. ”Oikean terrakottasävyisen ulkonäön löytämiseksi tutkittiin erilaisia väri- ja kiviainesyhdistelmiä sekä niille sopivia pintakäsittelytapoja. Päädyimme käyttämään yhtä väribetonimassaa, josta eri pintakäsittelyin samaan elementtiin oli mahdollista toteuttaa kolme erilaista pintaa ja värisävyä”, kertoo arkkitehti J-P Lehtinen. Muottipinta, hienopesu ja happopesu paljastavat kiviaineksen ja tuovat värisävyn eri tavoin esiin ja muodostavat vaihtelevaa pintatekstuuria. 

Valon ja varjon, sään vaihteluiden ja betonin ominaisuuksiin kuuluvan luonnollisen värivaihtelun mukaisesti lopputuloksena on nähtävissä lukematon määrä eri sävyjä, jotka muodostavat kuitenkin yhtenäisen ja raikkaan kokonaisuuden. 

Tuomaristo kiittää parvekkeiden innovatiivisesta ja vaativasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta. Lähtökohtana oli toteuttaa ne pilarittomina. Irtaimistovarastojen sijoittaminen parvekkeiden yhteyteen sekä niiden sijainnin vaihtelu kerroksittain on vaatinut suunnittelulta innovatiivisuutta. Parvekkeiden massiiviset seinämät ja palkit toimivat ja myös näyttävät parvekkeiden kantavilta rakenteilta. 

Näyttävä asuinkortteli on osoitus rakennuttajan ja suunnittelijoiden sekä toteuttajien kunnianhimoisesta yhteistyöstä kehittää niin uutta toimivaa asuntotuotantoa kuin innovatiivista julkisivuarkkitehtuuria. 

Haso Rantapuisto ja Heka Pukinmäki Isonpellontie 6, Helsinki
Suunnittelusta ja toteutuksesta palkitaan:
Rakennuttaja: Helsingin kaupunki asuntotuotanto
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy
Elementtisuunnittelu: JL-Rakenne Oy
Pääurakoitsija: Varte Oy
Betonielementit: Suutarinen Yhtiöt Oy 

Vuoden Betonirakenne -kilpailu on järjestetty vuodesta 1970 lähtien ja vuonna 2019 se järjestettiin 50- kerran. Tällä kertaa kilpailuun osallistui tänä vuonna 14 ehdotusta. Palkinto annetaan vuosittaisen kilpailun perusteella rakennuskohteelle, joka parhaiten edustaa suomalaista betonirakentamista. Tarkoituksena on tehdä tunnetuksi ja edistää suomalaista betoniarkkitehtuuria, -tekniikkaa ja -rakentamista. Kilpailun järjesti Betoniteollisuus ry.

Lisätietoja ja tiedotteet:

Betoniteollisuus ry: Maritta Koivisto, gsm 040-9003577 tai maritta.koivisto@betoni.com

http://www.betoni.com/tapahtumat/vuoden-betonirakenne

Kohteen lehdistötiedote ja -kuvat löytyvät osoitteesta:

Http://betoni.com/medialle/kuvapankki/betonipaivat-ja-nayttely/vuoden-betonirakenne/

 

VUODEN BETONIRAKENNE 2019 TUOMARISTO:
Toimitusjohtaja, Jussi Mattila, Betoniteollisuus ry, tuomariston puheenjohtaja
Arkkitehti SAFA, Sasu Marila, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA
Rakennusarkkitehti RIA, Asko Eerola, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA
Dipl.ins., Pekka Talaskivi, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL
Professori, Matti Pentti, Suomen Betoniyhdistys ry
Päätoimittaja, Tapio Kivistö, Rakennuslehti
Päätoimittaja, arkkitehti SAFA, Maritta Koivisto, Betoniteollisuus ry, Betoni-lehti, tuomariston sihteeri 

VUODEN BETONIRAKENNE 2019 EHDOKKAAT (14 kpl), käsittelyjärjestyksessä:

Haso Rantapuisto & Heka Pukinmäki -Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy

Taidekeskus Salmelan graafisen betonin taidemuurit – Juhani Pallasmaa                                                                                             

Courtyard by Marriott, Hotelli, Tampere – ALA Arkkitehdit

Kyrö Distillery Company, tynnyrivarasto, Isokyrö – Avanto Arkkitehdit
As Oy Espoon Hansakallion Helmi, Espoo – Arkkitehtitoimisto Konkret Oy

Ainoa ja Kirjakannen asuintalot: Espoon Hattara, Espoon Tammen Taittaja
ja Taian Taika, Tapiola, Espoo – Arkkitehtitoimisto SARC Oy
As Oy Espoon Piruetti, Espoo – Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy

Espoon Asunnot Oy Niittysillankulma 1, Espoo – ArkOpen Oy / Juha Kämäräinen                                                                                          

Meilahden raitioliikenteen sähkönsyöttöasema, Helsinki – Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co
Kalasataman sähköasema, Helsinki – Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co

K-Kampus, Kesko-konsernin uusi päätoimipaikka, Helsinki – JKMM Arkkitehdit Oy                                                                                     

Fiskarin Bryga, Helsinki – Arkkitehtitoimisto Huvila Oy

Kivistön alueellinen kokonaisuus, Vantaa – Useita arkkitehtitoimistoja

Jätkäsaaren peruskoulu, Helsinki – Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy

 

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä