Rakennusteollisuus RT: Hallitus avaa vientiteollisuuden kuljetusten pullonkauloja, mutta tulevaisuusinvestointeja ei saa unohtaa

Hallitus antoi odotetusti ensimmäisen lisätalousarvioehdotuksensa tiistaina 18. kesäkuuta. Arviossa linjattiin Suomen lähiaikojen liikenneinfrapanostuksia.

”Hallitus ilmaisi haluavansa osoittaa teoilla, että se luo talouspolitiikkaa, joka rohkaisee investoimaan. Lisätalousarviolla haluttiinkin selkeästi tukea teollisuuden investointeja ja kilpailukykyä, ja infrapuoli oli siksi nostettu vahvasti mukaan”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell arvioi.

Perusväylänpitoon kohdistetaan tässä lisätalousarviossa 40 miljoonaa ja väyläverkon kehittämiseen 71 miljoonaa euroa käytettäväksi vuonna 2019. Nyt aloitettavien hankkeiden kokonaiskustannus on 611 miljoonaa euroa.

Hallitus esittää toteutusputkeen väylien korjaushankkeita, joiden painopiste on selvästi viennin tukemisessa.

”Koska vienti vaikuttaa niin keskeisesti Suomen talousnäkymiin, suunta on oikea, ja kokonaiskuvan osalta hallitus on hyvin kartalla. Avaamalla tie- ja rataverkolla nyt olevia vientikuljetusten pullonkauloja vaikutetaan työllisyyteen ja kilpailukykyyn ja kutistetaan väyläverkon korjausvelkaa”, infratoimialan johtaja Paavo Syrjö toteaa. 

Myös Helsinki–Turku-rataosan ja Helsinki–Tampere pääradan parantamista aiotaan edistää.

Tunnin junia kiirehdittävä alulle seuraavaksi

Nyt esitettyjen toimien jälkeen pelivaraa hallituskauden myöhempien liikennepanostusten liikkeelle laittamiseen jää yhteensä 800 miljoonaa euroa.

Rakennusteollisuus RT:n näkemyksen mukaan on erittäin tärkeää, että myös pitkän tähtäimen tulevaisuusinvestoinnit raiteisiin saadaan hallituksen ja eduskunnan työpöydälle pikaisesti.

”Tämä tarkoittaa käytännössä kaupunkiseutuja yhdistäviä nopeita junayhteyksiä. Niitä ei tulla saamaan budjettirahalla käyntiin, vaan pääomia pitää kerätä hankeyhtiöiden kautta”, Randell muistuttaa.

RT:n mukaan näillä isoilla raideinvestoinneilla vaikutetaan voimakkaasti työ- ja asuntomarkkinoiden toimivuuteen.

”Hankkeet kytkeytyvät vahvasti työllisyyden parantamiseen sekä työllisyyttä ja hyvinvointia tukevaan asuntorakentamiseen. Kyse on myös ilmastotavoitteista: tunnin junilla kasvatetaan työssäkäyntialueita, mutta myös vähennetään työmatkojen päästöjä.”

 Lisätiedot:

  • Aleksi Randell, toimitusjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry,
    aleksi.randell(@)rakennusteollisuus.fi, puh. 09 1299 201
  • Paavo Syrjö, toimitusjohtaja, INFRA ry,
    paavo.syrjo(@)infra.fi, puh. 040 560 1803
  • Merja Vuoripuro, viestintäjohtaja, Rakennusteollisuus RT ry,
    merja.vuoripuro(@)rakennusteollisuus.fi, puh., 040 587 2642

 

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä