Ulkomaisen työvoiman osuus rakennustyömailla on vakiintunut – korkeasuhdanteessa töitä on ollut tarjolla poikkeuksellisen paljon

Uudellamaalla keskimäärin joka kolmas talonrakennusalalla työskentelevä on ulkomaalainen ja muualla maassa lähes joka kymmenes. Osuus ei ole merkittävästi muuttunut tällä vuosikymmenellä. Infrarakentamisessa ulkomaalaisia on vähemmän. Tiedot käyvät ilmi Rakennusteollisuus RT:n tuoreimmasta työvoimakyselystä.


”Rakentaminen ja siten myös ulkomainen työvoima keskittyvät pitkälti eteläiseen Suomeen. Uudellamaalla ulkomaalaisten työntekijöiden osuus on vaihdellut talonrakennustyömailla 25 ja 33 prosentin välillä vuodesta 2010 lähtien. Koko Suomessa on pysytty viidenneksen tuntumassa. Tästä näyttää muodostuneen jonkinlainen vakiotaso”, Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo.

Vakiintumisesta kertoo myös se, että kyselyn mukaan odotukset ulkomaisen työvoiman osuuden kehityksestä ovat entistä maltillisempia. Koko maassa vastaajista 36 prosenttia, vähemmän kuin missään aiemmassa kyselyssä, arvioi osuuden kasvavan. Valtaosa eli 60 prosenttia uskoo sen pysyvän ennallaan.

”Rakennusalan ulkomaisesta työvoimasta virolaisia on edelleen eniten. Monet virolaiset työntekijät ovat asettuneet pysyvämmin Suomeen, ja osa on perustanut suomalaisia yrityksiäkin. Viron kautta tulee entistä enemmän myös ukrainalaisia”, Kim Kaskiaro mainitsee.

Tilastojen perusteella myös Puola, Latvia ja Liettua kuuluvat maihin, jotka lähettävät eniten rakentajia Suomeen.

”Itäisestä Euroopasta löytyy etenkin raskaan rakentamisen, kuten raudoituksen, muottitöiden ja julkisivutöiden osaamista. Varsinkaan näihin tehtäviin ei ole riittänyt tarpeeksi suomalaisia tekijöitä.” 

Rakennusalan työllisten kasvu 30 000

Rakentaminen on ollut vuodesta 2015 lähtien vahvassa noususuhdanteessa, joka on nyt taittumassa. Rakennusalan työllisyys on kasvanut yhteensä lähes 30 000 henkilöllä, ja viime vuonna alalla oli keskimäärin 198 000 työllistä.

”Valtaosa työpaikoista on mennyt suomalaisille. Maaliskuussa rakennusalan työttömyyskassassa työttömyyspäivärahaa saavien määrä oli lähes puolet vähemmän kuin tasan neljä vuotta aiemmin.”

”Rakentamisen työttömyysaste oli viime vuoden lopussa vain neljä prosenttia. Täystyöllisyyttä on käytännössä mahdoton saavuttaa, koska esimerkiksi työntekijöiden asumispaikka tai osaaminen eivät aina kohtaa avoimien töiden kanssa”, Kaskiaro kertoo.

”Näillä näkymin rakentamisen työllisyys on kääntymässä ensi vuonna laskuun. Voimakkaat suhdannevaihtelut ovat yksi syy siihen, että oman työvoiman osuus on trendinomaisesti vähentynyt rakennusyhtiöiössä jo yli kymmenen vuoden ajan. Aliurakoinnilla ja vuokratyövoimalla voidaan joustavammin vastata vaihteleviin kysyntä- ja osaamistarpeisiin.”

Taustatietoja työvoimakyselystä

Rakennusteollisuus RT:n työvoimakysely toteutettiin talonrakennusteollisuudessa kahdeksannen ja infrarakentamisessa kolmannen kerran. Kyselyssä yrityksiltä kysytään työmaiden ja työntekijöiden kokonaismäärää sekä erikseen eriteltynä omien työntekijöiden, vuokratyöntekijöiden ja aliurakoitsijoiden työntekijöiden määrää sekä ulkomaisten työntekijöiden osuutta näistä.

Tietoja kysytään läpileikkauksena yhdeltä päivältä. Aiemmin päivämäärä on ollut marraskuussa, kun tällä kertaa päivämäärä oli 27. maaliskuuta 2019. Maaliskuussa työvoiman määrä työmailla on kausivaihtelun vuoksi marraskuuta vähäisempi.

Talonrakennusteollisuuden kyselyyn vastasi 174 yritystä ja infratoimialan kyselyyn 43 yritystä. Vastaukset eivät kata kaikkia RT:n jäsenyritysten työmaita eivätkä lainkaan jäsenkunnan ulkopuolisia työmaita. Kyselyn tulokset antavat kuitenkin suuntaa ulkomaisen työvoiman käytöstä koko rakennusalalla, koska kyselyyn osallistuvat yritykset ilmoittavat myös työmaillaan toimivien aliurakoitsijoidensa työntekijätiedot.

Rakennusyrityksissä tiedetään nykyisin entistä tarkemmin, keitä työmailla työskentelee sekä miten työehdot ja veronmaksu hoituvat. Vuodesta 2013 lähtien kaikilla rakennustyömailla työskentelevillä on oltava veronumero ja heidät on merkittävä veronumerorekisteriin. Lisäksi vuonna 2014 voimaan tullut laki ilmoitusmenettelystä edellyttää, että aliurakoitsijat ilmoittavat työmaan työntekijätietonsa kuukausittain päätoteuttajalle. Päätoteuttaja puolestaan on velvollinen pitämään luetteloa työmaan kaikista työntekijöistä ja ilmoittamaan tiedot kuukausittain verottajalle. 

Työvoimakyselyn aineistot ja myös aluekohtaiset tiedot löytyvät osoitteesta www.rakennusteollisuus.fi/tyovoimakyselyt.

Lisätietoja

  • Kim Kaskiaro, työmarkkinajohtaja ja talonrakentamisen toimialajohtaja, puh. 050 548 1691
  • Paavo Syrjö, infrarakentamisen toimialajohtaja, puh. 040 560 1803
  • Merja Vuoripuro, viestintäjohtaja, puh. 040 587 2642
Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä