Rakennusliike Konttinen Oy on Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piirin Vuoden Yritys 2025. Muutama kuukausi sitten yritys palkittiin Itä-Suomen työturvallisuuskilpailussa ja edellisvuonna se sai Kuopion Yrittäjien Vuoden Yrittäjä -palkinnon. Tunnustuksia, sertifikaatteja ja palkintoja on yrityksen eteisaulassa seinän täydeltä pidemmältäkin ajalta. Ne kertovat yrityksen perinteistä tehdä oikeita asioita oikein sekä liiketaloudellisesti kannattavasti suhdanteista riippumatta. Liekö viitteellistä, että yrityksen toimisto sijaitsee Kuopion Leväsellä Mestarinkadulla.

Omalta toimialalta tulleesta tunnustuksesta erityisen iloisen ja kiitollisen toimitusjohtaja Janne Pääkkösen mukaan rakennusalan taantuma ei ole sivuuttanut Rakennusliike Konttistakaan, sillä liikevaihto supistui viime vuonna.
”Tuloksemme pysyi kuitenkin plussalla mutta edellisvuodesta pienentyen. Toimialan ja kansantalouden tilanteeseen nähden se on torjuntavoitto. Mikä tärkeintä, emme joutuneet lomauttamaan saati irtisanomaan työntekijöitämme. Se on erittäin tärkeää, koska henkilöstö on keskeinen voimavaramme. Osaavia työntekijöitä ja esihenkilöitä ei niin vain löydy uudestaan, jos heistä joudutaan päästämään irti”, toteaa Janne Pääkkönen.
”Myös ilmapiirille ja sitoutuneisuudelle on merkittävää, että henkilöstö kokee turvallisuutta työpaikastaan. Se tukee myös sisäistä laadunvalvontaa. Sama koskee uusien ideoiden esittämistä ja aloitteellisuutta. Kannustamme henkilöstöä niihin”, korostaa Pääkkönen.
Järkevää kasvua
Hän muistuttaa, ettei Rakennusliike Konttinen ole lähtenyt väkisin kasvattamaan tai edes ylläpitämään liikevaihtoa nykysuhdanteessa.
”Kilpailu markinoilla on ankaraa töiden niukkuuden vuoksi, mutta olemme pystyneet ylläpitämään työkantaa kohtalaisen tasaisesti uudis- sekä korjausrakentamisessa. Pahimmalta notkahdukselta olemme säästyneet, koska meillä ei ole omaperustaista asuntorakentamista eli gryndausta emmekä muutenkaan ole asuntorakentamisessa mukana. Se voi kenties tulla strategiaamme joskus, kun asuntomarkkinat tervehtyvät ja tasapainottuvat, mutta ei lähitulevaisuudessa”, tähdentää Pääkkönen.
KVR-urakat ja puitesopimuskäytäntö toimivat hyvin
Hän pitää yhtenä yrityksen toiminnallisena valttina panostamista yhteistoiminnallisiin KVR-urakoihin. – Niistä olemme saaneet hyviä kokemuksia ja moni rakennuttajakin arvostaa tällaista toimintamallia, kun urakat eivät heidän näkökulmastaan pirstoudu kovin laajalle. Suunnittelu ja toteutus pysyvät KVR-urakoissa paremmin hallinnassa niin aikataulujen kuin kustannustenkin osalta ja korjaaviin toimenpiteisiin päästään tehokkaammin. Meillä toimii hyvin myös puitesopimuskäytäntö urakkahankinnassa.
Rakennusliike Konttinen on nykyisin kuuden yksityishenkilöosakkaan omistama yritys. Sen perusti Matti Konttinen vuonna 1974 maalaus- ja pintasaneerausalan toimijaksi Kuopiossa. Osakeyhtiöksi yritys muuttui kommandiittiyhtiöstä 1992. Viime vuosikymmenen vaihteessa nimi vaihtui Rakennusliike Konttiseksi toiminnan laajennuttua korjaus- ja uudisrakentamiseen. Sukunimen säilymiselle antoi perusteet, että Matti Konttisen poika Jussi Konttinen työskenteli yrityksessä toimitusjohtajana. Hän on edelleen hallituksen jäsen ja suurin osakkeenomistaja.
Rakennusliike Konttisen liikevaihto oli muutamia vuosia ennen rakennusalan taantumaa lähes 20 milj. euroa eli yli kaksinkertainen 2010-luvun loppuun verrattuna. Henkilöstöä yritys työllistää lähes 70. Janne Pääkkösen ja työpäällikkö Erkki Hakkaraisen mukaan monilla on pitkä työhistoria yrityksessä. Hakkarainen on tästä hyvä esimerkki 30 vuoden työurallaan.
”Työnteon kulttuuri on ollut yrityksessä aina hyvä. Henkilöstöä on arvostettu työnkuvasta riippumatta. Se heijastuu työpaikan pitovoimassa sekä ulospäin yrityksen imagossa ja houkuttavuudessa. Vaikka uuden työvoiman tarve on nyt vähäistä, joskus tulevaisuudessa kasvun alkaessa siinä onnistuminen on taas tärkeää”, muistuttaa Hakkarainen.
Yrityksen yksityisomisteisuus ja paikallisuus ovat hänen mukaansa vahvuuksia, kun huolehditaan siitä, että voidaan kulkea huoleti kaduilla ja kaupoissa päivänvalossa firman logo päällystakissa.
Rakentaminen ei lopu koskaan
Janne Pääkkönen kääntää katseensa paitsi yrityksen myös koko talonrakennusalan tulevaisuuteen.
”Olen realistinen optimisti. Taantuma ei vielä poistu tänä vuonna 2026, mutta ei nykytilanne loputtomiinkaan kestä. Toivottavasti etenkin korjausurakoiden rahoittamistilanne kevenee, koska rakennusten korjausvelka on lähtenyt reippaaseen kasvuun. Se ei ole hyvä kenellekään”, toteaa Pääkkönen.
Pääkkönen siirtyi julkishallinnon esimiestehtävistä Rakennusliike Konttisen johtoon 2019, kun rakennusala eli vahvaa nousukautta.
”Uskon rakennusalan tulevaisuuteen, koska yhteiskunta, yritykset ja kansalaiset tarvitsevat sitä aina. Tekoäly, isot kriisit, ilmastonmuutos tai muutkaan mullistukset eivät ole lopettaneet eivätkä lopeta rakentamista”, Pääkkönen summaa.

Rakennusliike Konttisen viime vuosien julkisia referenssikohteita ovat muun muassa:
- Sinikellon päiväkoti Kuopiossa
- KYS:in Puijon sairaalan työmaa
- Länsi-Puijon koulun laajennus
- Kuopion Tilapalvelujen varasto
- Joroisten ja Maaningan kirkkojen muutostyöt
Teksti: Ilpo Lommi