Hyvinkääläinen 50-vuotias perheyritys, RTA-Yhtiöt Oy, on infra-alan vaativien erikoisrakentamiskohteiden ammattilainen. INFRA ry:n jäsenyyttä on takana jo kohta 40 vuotta. Täällä tiedetään, miten jäsenpalveluita hyödynnetään.

RTA-Yhtiöt tuottaa teollisuus- ja infra-alan rakennuttajille mittavia maa- ja ympäristörakentamisen kokonaisurakointeja ja erikoistöitä. Yhtiö on toiminut urakoitsijana muun muassa Espoon Hepokorven sähköaseman urakassa, Vantaan Tammiston sähköaseman rakennustöissä laajennuksineen sekä Närpes Vatten Ab:n vesilaitoksen uudisrakentamisessa.
RTA-Yhtiöiden toimitusjohtaja Nina Lindström on nähnyt luottamushenkilökaaren koko kirjon. ”Olen toiminut sekä INFRA Uusimaan, INFRA ry:n että RT:n hallituksessa”, Lindström kertoo.
Lindström vaikutti RT:n hallituksessa 2017–2020, joista kaksi vuotta varapuheenjohtajana. Nykyään hän osallistuu INFRAn toimialojen työryhmiin, mutta osallistuminen on ollut aktiiviajan jälkeen satunnaista.
”Kaikilla vakansseilla on ollut paikkansa vaikuttamisen kentässä. Nyt katselen toimintaa tavan jäsenen lasien läpi, ja perspektiivi on aika erilainen.”
Edunvalvonta on Lindströmin mukaan kuitenkin tärkein jäsenhyöty kaikilla eri liittoasteilla.
”Arvostan edunvalvontatyötä todella paljon. Kun itse olen ollut mukana, tiedän, kuinka vaikeaa ja pitkäjänteistä työtä se on. Edunvalvonnassa ei ole pikavoittoja jaossa.”
Tilaajat kaipaavat tietoa vastuullisuudesta – RT:n mittareista apua
RTA-yhtiöt painii arjessaan lupaviidakossa. Työnantajaliitosta tarvitaan ja saadaan paljon tietoa etenkin vastuullisuus- ja ympäristöasioista.
”Ympäristölupakysymyksissä olen saanut asiantuntija-apua lupahakemusten tekemisessä sekä lupapäätösten tulkintatilanteissa. INFRAn ja RT:n palvelualttius on erinomaisella tasolla. Vastaukset saa heti. Mikäli vastaukset vaativat järeämpää tutkiskelua, siitä ilmoitetaan,” Nina kiittelee.
Yrityksessä on käytössä RT:n jäsensivuilta löytyvä hiilijalanjäljen päästölaskentalaskuri, joka otettiin käyttöön heti kun se tuli saataville. Lisäksi tapaturmataajuutta on mitattu jo vuosia tilaajan työkalulla.
”Nämä ovat kaksi merkittävää vastuullisuuden mittaria, joita tilaajamme aktiivisesti meiltä kysyvät.”
Huippuluokan työsuhdeneuvontaa ja uusin tieto jäsenuutisista
Rakennusteollisuus RT:ssä on lujaa lakiosaamista, ja INFRAn juristit ovat verkostoituneet RT:ssä kattavasti. Visaisiinkin pulmiin löytyy siten ratkaisu.
”Kun omat tiedot työsuhdeasioissa eivät riitä, käännymme INFRAn puoleen. Laki- ja työsuhdeneuvonta toimii hyvin ja liittoyhteisön verkostoissa on voimaa”, Nina Lindström kehuu.
Yhteisössä on tarjolla myös runsaasti koulutuksia: ”Olemme hyödyntäneet sekä maksuttomia jäsenkoulutuksia että RATEKOn koulutuksia. RATEKOn koulutukset ovat yleensä edullisempia RT:n jäsenyrityksille.”
INFRAn ja RT:n jäsenviestintä välittää puolestaan hyödyllistä tietoa jäsenyrityksille.
”Uutiskirjeet pitävät meidät ajan tasalla alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Seuraamme erityisesti lainsäädännön muutoksia”, Nina kertoo.
”RT:n viestintä on kehittynyt valtavasti viime vuosien aikana. Tietoa löytyy kattavasti sekä INFRAn jäsenpalvelu OmaINFRAsta että RT:n jäsensivuilta. Molemmat ovat aktiivisesti käytössä RTA-Yhtiöissä.”
Saako rahalle vastinetta?
Yrityksissä punnitaan luonnollisesti tarkasti, mihin yhteisöihin halutaan sitoutua, ja mitä se saa maksaa. Niin tehdään myös RTA:lla.
”INFRAn pitkäaikaisena jäsenenä olemme säännöllisesti tarkastelleet jäsenmaksun ja jäsenyydestä saavutetun hyödyn suhdetta, eikä jäsenmaksun maksamisessa ole ollut ongelmia, kunhan muistaa hyödyntää liittoyhteisöstä saatavan jäsenpalvelun”, Nina Lindström summaa.
”On paljolti itsestä kiinni, kuinka paljon ja mitä jäsenpalveluja käyttää. Niitä on todella runsaasti tarjolla.”

RTA-yhtiöt Oy
- Teollisuuden ja infran vaativat kohteet
- Toimii koko Suomen alueella.
- Liikevaihto: noin 50 milj. € (2025)
- Henkilöstö: 100
- Verkkosivut
INFRA ry
- Infratoimialan yritysten toimialayhdistys
- 1 491 jäsenyritystä (2025)
- Jäseninä niin perheyrityksiä ympäri Suomen kuin valtakunnalliset infrayhtiöt