Yksi syy töyssyisiin teihin voi yllättää: infrasektoria vaivaa Suomessa akuutti tutkijapula. Alan oma tutkimus- ja kehittämisohjelma voisi olla ratkaisu, mutta kuka määrittäisi sille tavoitteet?
INFRA ry:n johtava asiantuntija Nina Raitanen on harvinaisuus, joita pitää Suomessa etsiä kivien ja kantojenkin alta. Hänellä on tohtorin tutkinto tienpäällystysalalta. Jotta infra-alan tutkimus säilyisi ja sitä olisi mahdollista tehdä kotimaisista lähtökohdista, tarvitaan Raitaselle kollegoita.
Nyt ylimmän korkea-asteen tutkimus on infrasektorilla jumissa: väitöskirjoja ei juuri tehdä, eikä innovaatioita ole suuremmin kehitteillä.
Nina Raitanen muistuttaa, että liikenneinfra ja yhdyskuntatekniikka eroavat muusta rakennussektorista siinä, että rakentamisen kohde on useimmiten yhteisesti omistettu ja julkisesti rahoitettu. Erityisesti kunnossapidon kohtalo on ollut karu, kun julkisia menoja on haluttu leikata.
”Infralla tarkoitetaan väyliä sekä energia- ja vesihuoltoverkostoja. Niissä on kiinni 88 miljardin euron sinivalkoinen omaisuus. Sen pitäminen kunnossa on jatkuvasti haastavampaa, sillä julkinen rahoitus on tullut 2000-luvulla alas ja osaajakunta eläköityy.”
Yhä pienemmin resurssein pitää siis tehdä yhä enemmän: sopeutua niin ilmastonmuutokseen ja geopolitiikkaan kuin liikenteen energiamurrokseen, automaatioon ja painavampiin rahteihin.
”Ratkaisuksi tarvitaan uusia tapoja pitää infra kunnossa. Niitä löytyisi tutkimuksella, mutta sille on vaikea löytää rahoittajaa. TKI-rahoitus Business Finlandista edellyttää vientipotentiaalia, kun taas väylätutkimusta ei tehdä vientiin, vaan kohteena on yksi Oy Suomi Ab:n suurimmista tase-eristä. Suomen Akatemiassa puolestaan ei ole omaa arviointipaneelia infra-alan tutkimusehdotuksille. Ala jää näin ulos perinteisistä rahoitusinstrumenteista.”
Hyvä infra on osa huoltovarmuutta, sillä sen toimivuus on keskeistä niin energian ja ruuan tuotannossa kuin vientiteollisuudessa ja vihreässä siirtymässäkin, INFRAn Nina Raitanen sanoo.
Infratutkimus kaipaa uuden vaihteen
Raitasella on kaksi ehdotusta sektorinsa tilanteen parantamiseksi.
”Ensinnäkin jossain on asetettava tutkimukselle isot tavoitteet. Oikean kaliiberin toimija olisi ministeriö. Tavoite voitaisiin asettaa vaikka tuottavuuden kasvulle, korjausvelan pienentymiselle tai päästöjen vähenemiselle. Tai luonnonvarojen käytön puolittamiselle infrarakentamisessa.”
Raitanen uskoo kunnianhimoisten tavoitteiden luovan tuloksille imua: ”Ei kaiken viisauden tarvitse asua ministeriöissä ja virastoissa – pannaan tutkimuslaitokset töihin tulevaisuuden haasteita ratkomaan.”
Toinen askel olisi tutkimusrahoituksen turvaaminen.
”Suomessa on pystyttävä tekemään kotimaista tutkimusta kotimaisista aiheista. Koska alan saanto perinteisistä rahoituslähteistä on vähäinen, ratkaisu voisi olla infrasektorin oma TKI-ohjelma.”
Raitasen arvion mukaan jo esimerkiksi 5 miljoonan euron vuosittaisella lisäinvestoinnilla pääsisi pitkälle, kunhan rahoitukselle on jatkuvuutta.
”Panos olisi pieni perusväylänpidon 1,6 miljardin vuosibudjettiin tai väylien 4,2 miljardin korjausvelkaan suhteutettuna. Kun innovaatioita syntyy, ohjelma maksaa itsensä pian takaisin.”
Mitä tohtori Raitanen itse tutkisi ensimmäisenä?
”Vaikka sitä, miten vähäliikenteiset tiemme saadaan ja pidetään ajokunnossa. Jos 90-luvulla ratkaistiin nastarengaskuluminen tutkimusohjelmalla, voisiko nyt löytyä parempia tapoja korjata ja päällystää vähäliikenteisiä teitä?
Juttu on julkaistu aiemmin Tekniikka & talouden kumppanisisältönä toukokuussa 2025.