Oppimisennälkä veti Anssin timpurista työnjohtajaksi

Anssi Nivala on huhtikuusta alkaen saanut liittää nimeensä tutkintonimikkeen “Insinööri (AMK)”. Anssi pokkasi valmistuessaan RT:ltä kannustusstipendin. Mitä kuuluu vastavalmistuneen rakennusalan ammattilaisen kesään?

Anssi on jo työllistynyt vastaavaksi työnjohtajaksi IP Heikkilä Oy:hyn, jossa sai myös tehdä kaikki opintojensa työnjohtoharjoittelut. Meneekö koko kesä raksalla?

“Juhannukselta lähdemme puolison kanssa autolla Välimerelle”, kertoo neljä viikkoa lomaileva Anssi. Vaikka lomasuunnitelma hymyilyttää, mies ei kuulosta työhönsä tympääntyneeltä. Rakentajan ammattiylpeys on jo olemassa, mutta Anssi ei olekaan alalla keltanokka: insinööriopintoihin hän lähti kirvesmiespohjalta, työn ohessa opiskellen. “Aiempi kokemus kirvesmiehenä on ollut suurin voimavarani työnjohtotehtäviin”, Anssi pohtii. Tulevaisuudesta kyseltäessä Anssi on avoin uusille haasteille ja vaativammalle työnkuvalle eli oppimisen polulla ei ole tultu maaliin.

Hyvin hoidetut harjoittelut helpottivat Anssin työnhakua. Alan haastavan tilanteen hän silti tunnistaa. “Aktiivinen verkostoituminen kannattaa”, hän evästää muita vastavalmistuneita.

Talonrakennusteollisuus ry:n Pohjois-Suomen ja Lapin aluepäällikkö Juha Mäntynen seuraa kiinnostuneena nuorten urapolkuja. ”Nuoret tarvitsevat uravalintoihin konkreettisia esikuvia työelämästä. Rakennusala tarjoaa useita mahdollisuuksia henkilön taustoista riippumatta”, hän toteaa. “Anssi on esikuva, jolla itsellään on halu oppia uutta, olla osana isompaa kokonaisuutta, nähdä työnsä jälki ja olla ylpeä siitä. IP Heikkilä on toisaalta yrityksenä mahdollistanut harjoittelut ja motivoinut näin osaltaan Anssia opintojen edistymisessä. Tässä on esimerkki palasten loksahtamisesta onnistuneesti kohdalleen”.

Mikä rakennusalalla sitten on se paras juttu, insinööri (AMK) Anssi Nivala?

Anssilla on vastaus valmiina: Nähdä projektin kaari alun nollapisteestä aina laadukkaaseen lopputulokseen asti. Taas vastauksessa pilkahtaa rakentajan ylpeys hyvästä duunista. “Pidetään hommat jiirissä”, kuuluvat kesäterveiset Suomen raksoille. “Annetaan työnjohdon tuuraajille armoa.”

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä