Nuoret haaveilevat edelleen omistuskodista

Vuokra-asumisen suosio kasvaa, mutta silti enemmistö nuorista aikuisista asuisi tulevaisuudessa mieluiten omistuskodissa.

Omistusasumisen suosio nuorten keskuudessa on suuri paitsi Suomessa myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Se tulee ilmi tuoreesta, pohjoismaalaisten nuorten asumistoiveita kartoittaneesta kyselytutkimuksesta.

Enemmistö suomalaisnuorista, peräti 94 prosenttia, asuisi kymmenen vuoden päästä omistusasunnossa, jos saisi vapaasti valita. Halutuin asumismuoto olisi omakoti- tai rivitalo.

Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell pitää hyvänä uutisena perinteisen omistuskotiunelman säilymistä nuorten toivelistan ykkösenä, sillä se näkyy tavoitteellisena taloudenhoitona. Tutkimuksessa kävikin ilmi, että suuri enemmistö suomalaisnuorista valmistautuu asumishaaveensa toteuttamiseen joko säästämällä rahaa tai tavoittelemalla hyväpalkkaista työtä. Ensiasunnon ostajille suunnattu asuntosäästöpalkkiojärjestelmä ASP onkin tällä vuosikymmenellä kasvattanut merkittävästi suosiotaan.

Läntisissä naapurimaissa omistusasumisen perinne on Suomeakin vahvempi. Ruotsissa nuoret ovat joutuneet ahtaalle, kun asuntojen hinnat nousivat voimakkaasti takavuosien liian vähäisen asuntotuotannon vuoksi. Ruotsin tiukasti säännellyt ja toimimattomat vuokramarkkinat ovat puolestaan poistaneet kannustimia vuokra-asuntojen rakentamiselta ja ajavat nuoria omistusasumiseen.

– ­Meillä ei ole tehty lyhytnäköisiä poliittisia päätöksiä, jotka olisivat kriisiyttäneet asuntomarkkinat. Toivottavasti sellaisia ei tulla myöskään näkemään, Randell sanoo.

Randellin mukaan tärkeintä on kysynnän ja tarjonnan tasapaino. Kuntien maankäyttö- ja kaavoitusratkaisut ovat avainasemassa varmistettaessa, etteivät nuorten toiveisiin vastaavat asumisvaihtoehdot karkaa niitä tavoittelevien ulottumattomiin. Nuoret toivovat sujuvaa arkea hyvien liikenneyhteyksien, opiskelu- ja työpaikkojen sekä palveluiden äärellä, muistuttaa Randell.

Tutkimuksen valossa suomalaisnuoret ovat asumistilanteensa tyytyväisiä. Peräti 87 prosenttia pitää nykyisiä asumiskustannuksiaan kohtuullisina asunnon sijaintiin ja ominaisuuksiin nähden.

– Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tulee muistaa itsenäistyvien nuorten tarpeet. Yksi tärkeimmistä on kohtuuhintaisen asumisen mahdollistaminen myös kasvukeskuksissa, sanoo Randell.

Tutkimuksessa tuli esiin lisäksi se, että suomalaisnuoret muuttavat pois lapsuudenkodistaan muita pohjoismaalaisia aiemmin.

Randell toivoo asuntomarkkinoilla olevan jatkossakin tarjolla vaihtoehtoja, joita itsenäistä elämäänsä aloittavat nuoret arvostavat. Randell lisää, että asumisen tehokas tukijärjestelmä on välttämätön ja verottamista tulisi kehittää entistä kannustavammaksi. Ensiasunnon ostajat on jo vapautettu varainsiirtoverosta. Sen poisto kokonaan helpottaisi omistusasujien muuttamista myöhemmin esimerkiksi työn perässä. 

Kyselytutkimuksen toteutti Novus, Sveriges Byggindustrier BI:n toimeksiannosta ja yhteistyössä Rakennusteollisuus RT:n ja muiden alan pohjoismaisten liittojen kanssa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 914 henkilöä, joista 300 oli Suomesta. Vastaajat ovat iältään 18–25-vuotiaita. Vastaukset on painotettu väestö- ja aluerakenteen mukaan.

Novuksen englanninkielinen tiivistelmä pohjoismaisen kyselyn tuloksista

Lue Merja Vuoripuron blogi: Suomi peittoaa rikkaammat länsinaapurinsa nuorten asumistilanteessa 5–0

Lisätietoja

Merja Vuoripuro, viestintäjohtaja, puh. 040 587 2642, etunimi.sukunimi@rakennusteollisuus.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä