Maankäyttö- ja rakennuslain vastuusääntelyn vaikutukset tulee arvioida

Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkosen kommentoi Rakennuslehdessä (19.3). maankäyttö- ja rakennuslain vastuusuhteiden sääntelyä, jota on valmisteltu hallitusohjelmakirjauksen pohjalta. Mikkonen toteaa haastattelussa, että ”viiden vuoden vastuumallia mietittiin yhdessä alan kanssa.”

On totta, että alaa on kuultu ja pykäläluonnokset ovat menneet alun perin esitetyistä osin parempaan suuntaan. Esityksessä on kuitenkin edelleen merkittäviä epäkohtia, eikä Rakennusteollisuus RT esimerkiksi kannata pakottavaa viiden vuoden vastuuaikaa, jota ollaan tuomassa lakiin.

Viiden vuoden vastuuaika olisi pakottava myös elinkeinonharjoittajien välisissä suhteissa, vaikka hallitusohjelman kirjauksen voisi täyttää myös jättämällä mahdollisuuden sopia asiasta toisin. Käytössä olevien yleisten sopimusehtojen (YSE) mukaan takuuajoista voidaan sopia, ja monissa sopimussuhteissa sovelletaan jo nykyisin pidempiä takuuaikoja.
Emme näe perusteltuna suojata ammattimaisia toimijoita näin joustamattomalla lainsäädännöllä. Kuluttajia suojaamiseksi sovelletaan joka tapauksessa asuntokauppalakia ja kuluttajansuojalakia.

Viiden vuoden vastuukäytäntö voi käytännössä johtaa vakuuksien vaatimiseen, koska laissa ei toisaalta kielletä vakuuksien edellyttämistä. Se olisi ongelmallista erityisesti pk-yritysten kannalta.

Erityisesti on syytä olla huolissaan ympäristöministeriön työryhmän vastuuta koskevien pykäläluonnosten vaikutuksista rakentamisen markkinoihin ja kilpailuun, jotka ovat jääneet valmistelun yhteydessä selvittämättä.

Nyt esitetyllä tavalla laaditut säännökset eivät suoranaisesti palvele rakentamisen laadun tavoitetta. Pakottava vastuunjako estää myös yhteistoiminnallisten toteutusmuotojen, kuten allianssin täysimittaisen hyödyntämisen ja kehityksen.

Vastuuajan kirjaaminen tulee mitä todennäköisimmin lisäämään rakennusalan riitoja ja oikeudenkäyntejä, kun joudutaan tulkitsemaan rakennushankkeiden vastuukysymyksiä sekä lain että urakkasopimusten pohjalta.

Maankäyttö- ja rakennuslain luonnos on tulossa lausunnolle loppukeväästä tai kesällä, joten lain lopulliseen sisältöön voi vielä vaikuttaa.

Anu Kärkkäinen, johtaja
Rakennusteollisuus RT


Teksti on julkaistu Rakennuslehdessä 24.3.2021.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä