Onko kuuden euron työkokeilu fiasko vai fiksu?

 

Urheilussa voittaja ratkeaa yleensä loppu- eikä lähtösuoralla. Rakennusalan kuuden euron työkokeilun jotkut ovat jo kiirehtineet tuomitsemaan fiaskoksi, kun ensimmäisen viikon aikana mukaan on ilmoittautunut vasta yksi kokeiluhaluinen yritys.

Kuuden euron työkokeilijoita on voinut ottaa maaliskuun alusta alkaen, mikäli siitä on luottamusmiehen kanssa sovittu. Aikaa työkokeilulle on tällä erää koko työehtosopimuskauden ajan eli helmikuun loppuun 2018 saakka.

Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus RT järjestivät kokeilusta yhteisen infokierroksen, joka päättyi maaliskuun alussa. Eri puolilla Suomea pidetyissä tilaisuuksissa lähes neljäsataa luottamushenkilöä ja yritysten edustajaa sai evästystä työkokeilun käytäntöön viemisestä. Infoissa käytiin todella hyvää keskustelua ja törmättiin monesti työllistämisen esteisiin.

Kuuden euron työkokeilun on kohdistunut sekä odotuksia että pelkoja. Nyt on nähty, että ainakin pelot ovat katteettomia. Suurta väärinkäytösten tulvaa kuuden euron kokeilusta ei ole tulossa. Vielä on näkemättä, pystytäänkö odotuksiin vastaamaan.

Kun 6 euron työkokeilua neuvoteltiin, tuskin kellään oli ajatusta, että sillä ratkaistaan alan työvoimaongelmat. Se nähtiin sekä työntekijä- että työnantajapuolella vain yhdeksi keinoksi. Joku – toivon mukaan mahdollisimman moni –  voi sitä kautta löytää itselleen työpaikan ja tulevaisuuden. Eikä se mahdollisuus kaadu turhaan byrokratiaan tai siihen, että se on työnantajalle kallista.

Monessa yrityksessä on ilmaistu kiinnostusta lähteä mukaan työkokeiluun, mutta vielä ei ole ehditty toimenpiteisiin saakka. Kaikki työnantajat eivät kuitenkaan alhaisista kustannuksista huolimatta koe mahdolliseksi ottaa yrityksiinsä työkokeilijoita.

Työkokeilun aloittaminen edellyttää sekä työnantajan että työkokeilijan sitoutumista. Molempien on sitouduttava kuudeksi kuukaudeksi. Lisäksi työnantajan on ensin sovittava luottamusmiehen kanssa mahdollisuudesta ottaa työkokeilijoita ja löydettävä opastaja työkokeilijalle. Lisäksi työnantajan on varustettava työkokeilija tarpeellisilla suojavälineillä, korteilla ja kursseilla.

Pienemmille rakennusalan yrityksille kuuden kuukauden katkeamaton työrupeama ei ole itsestään selvyys. Suuremmillekin töiden järjestäminen aloittelijalle voi vaatia erityisjärjestelyjä. Pelkästä joutenolosta ei kannata maksaa edes kuutta euroa tunnilta.

Vaikka useimmat rakennusalan työt vaativat nykyisin koulutusta eivätkä sovellu vasta-alkajille, yrityksissä on myös tehtäviä, joihin parhaiten oppii työtä tekemällä kokeneemman taitajan opastuksella. Ideana on nyt saada tällaisissa hommissa työt ja tekijät kohtaamaan. Tarvittaessa työntekijä voi työkokeilun jälkeen jatkaa kouluttautumista esimerkiksi oppisopimuksella tai ammattikoulussa, jos on työkokeilun aikana vakuuttunut alan olevan itselle sopiva.

Työnantajan on työkokeilussa katsottava kauemmas kuin kuuden kuukauden päähän. 6 euron työkokeilussa on kyse tulevaisuuden työvoimasta. Sen kautta voi löytyä sitoutunut ja motivoitunut työntekijä, jota ei työvoimatoimiston kautta tai muuten sattumalta löydä.

Myös luottamusmiehen tulee nähdä pitemmälle eikä kieltäytyä raamisopimuksen tekemisestä sillä perusteella, että töihin ei haluta opastettavia, jotka häiritsevät ja hidastavat ammattimiehiä. Tässäkin voidaan nähdä uhkien sijasta mahdollisuuksia. Joissain yrityksissä on esimerkiksi mietitty, että työnopastajana voisi toimia myös vajaatyökykyinen ammattilainen, joka toipilasaikanaan voisi näin tehdä kevyempää työtä.

Mikäli työkokeilu ei maaliin tultaessakaan olisi yltänyt iivoniskasmaiseen voittokulkuun, sitä ei silti kannata hylätä kokonaan. Tarvittaessa on selvitettävä tarkoin, mihin malli on kompastunut ja etsittävä keinoja esteiden poistamiseksi.

Lisätietoa aiheesta

Tapio Kari
Työmarkkinajohtaja
Rakennusteollisuus RT

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä