Helsingin kaupunki kerää kehuja ylijäämämaan kierrätyksestä. Kun vielä takavuosina kaupunki kuljetti infratyömailtaan satojatuhansia tonneja maa-aineksia maankaatopaikoille, nyt ei juuri yhtään. Asia on siis järjestyksessä – vai onko?
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) on eri yhteyksissä vaatinut kuntia kaavoittamaan maa-ainesasemia, joissa voisi varastoida rakentamismateriaaliksi kelpaavia maa-aineksia ja käsitellä ne uusiokäyttöä varten.
Useissa kasvukeskuksissa on käynnissä historiallisen suuria rakennushankkeita. Niissä kaivetaan, louhitaan ja siirretään massamääriä, joita kuntalaisen voi olla vaikea edes käsittää.
Siirreltävä aines – jopa monille alueille tyypillinen savimaa – on useimmiten täysin hyödynnettävissä infrarakentamisessa. Ainesta voi käyttää esimerkiksi erilaisissa täytöissä sekä virkistysalueita ja meluvalleja rakennettaessa.
Jos maa-aineksille ei ole osoittaa käyttöä heti työmaalta tai sen läheltä, ne on voitava varastoida ja tarvittaessa jatkojalostaa jossain. Tämä ei juuri onnistu ahtailla kaupunkityömailla, tiukan aikataulupaineen keskellä. Erillisille maa-ainesasemille on siis huutava tarve.
Helsinki tarjoaa ministeri Tiilikaisenkin toivomia varastointi- ja käsittelypaikkoja, mutta vain omille ylijäämämailleen – siis silloin, kun kaupunki on itse rakennushankkeen tilaaja. Valtaosa kaupungin alueella liikuteltavista maamassoista on kuitenkin peräisin muualta kuin kaupungin työmailta. Näillä työmailla rakennetaan muun muassa pääkaupunkiseudulla kipeästi kaivattuja asuntoja sekä uusia toimisto- ja liiketiloja. Rakentajina ovat yksityiset urakoitsijat.
Suurin osa Helsingin rekkarallihaasteesta on siis yhä ratkaisematta. Esimerkiksi Pasilan Tripla-keskuksen työmaalla liikkuu miljoona tonnia maata, jota kuljetellaan aina Lohjan Saukkolaa myöten.
Tilanne on sama kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa. Yksityisiltä työmailta kertyvälle, kierrätettävälle maa-ainekselle on katastrofaalisen vaikeaa löytää vastaanottajaa.
Jätelain mukaan vastuu ylijäämämaista on kiinteistönomistajilla, ei kunnilla. Kunnilla on kuitenkin kaavoitusmonopoli ja ratkaisun avaimet. Kunnat voisivat systemaattisesti kaavoittaa paikkoja maa-ainesten kierrätykseen suurten aluerakentamiskohteiden yhteyteen, esimerkiksi Malmin lentokentälle tai entiselle Sipoon alueelle Itä-Helsinkiin. Asemat voivat olla myös väliaikaisia, jolloin rakentamisen päätyttyä tontti maisemoidaan vaikka puistoksi.
Urakoitsijat ovat eriarvoisessa asemassa kaupunkiin nähden. Kun yksityinen urakoitsija laskee tarjouksensa niin, että maamassat viedään kunnallisille maankaatopaikoille ympäri Uuttamaata, urakkahinta nousee. Sijoituspaikan joustavasti ja läheltä saava kaupungin oma yksikkö voi tarjota saman työn halvemmalla.
Raskaan materiaalin pitkät kuljetukset paitsi nostavat rakentamisen hintaa myös aiheuttavat pölyä ja melua sekä kasvattavat olennaisesti rakennusalan hiilijalanjälkeä. Liikenteen sujuvuuskin kärsii. Harmaan talouden riski voi kasvaa.
Samaan aikaan, kun ylijäämämaata kuljetetaan laitamaille, laitamailta kuljetetaan rakentamispaikalle neitseellisiä kiviaineksia, joiden ottaminen olisi voitu osittain välttää käyttämällä kierrätysainesta.
Helsingin seudun kuntien tulisi pystyä yhteistyössä järjestämään kaikille alueen rakentamishankkeille paikat, joihin kierrätettävä maa-aines voitaisiin ajaa. Kierrätystarpeen huomioiminen jo kaavoituksessa on sekä kuntalaisia että elinkeinonharjoittajaa ajatellen reiluinta. Silloin kaikki tietävät hyvissä ajoin, missä maa-aineksia voi käsitellä ja millä ehdoin.
Jotta syntyisi aito kierrätyskulttuuri, maa-aineksen vastaanottamisen ja hyötykäyttöön ottamisen pitää olla helppoa ja halpaa. Maa-ainesasemalle voisi tuoda yhdenlaista maa-ainesta ja ottaa lähtiessään mukaan jotain toista. Tämä edistäisi myös hallituksen kiertotalouden läpimurtoon tähtäävää kärkihanketta.
Rakentamisen väheneminen ei ole pääkaupunkiseudulla näköpiirissä. Tarve maamassojen sijoittelulle on pysyvä. Helsingin kaupunki on jo osoittanut, että maa-ainesten kierrättäminen on mahdollista, kun tahtoa riittää. Hyvät toimintatavat pitää vain laajentaa koskemaan kaikkea rakentamista.
Eija Ehrukainen
johtaja, ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiat
INFRA ry
Teksti on julkaistu 30.5.2016 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.
Kirjoita kommentti