Rakkaudesta lajiin – INFRAn lätkäturnauksen voiton otti Kreate, INFRAn joukkue sinnitteli seitsemänneksi

Tammikuun lopun turnauksessa pelasi kahdeksan joukkuetta. Lähes sata turnaukseen osallistunutta pelaajaa otteli tosissaan ja Kuljetusrinki-areenalla oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Pitkän matkan takaa pelaamaan on tullut myös Nosturityö Kanerva Oy:n Marko Kanerva. Marko on lähes koko ikänsä harrastanut lätkää vuonna 1981 perustetussa Kiuruveden Kiekossa.

Puolustajan paikkaa pelaava Marko on mukana turnauksessa rakkaudesta lajiin.

”Olen ollut monissa INFRA-turnauksissa mukana. Viime vuonna menestystä tuli aika niukasti. Tulos ei ole kuitenkaan tärkeä vaan mukanaolo”, Marko Kanerva tähdentää.

Nosturityö Kanervalla on kuusi ympäripyörivää kurottajaa ja yksi kiinteä pieni kone.

”Kaikki koneet ovat työllistettynä Kuopiossa. Meillä on ollut mukavasti töitä tänä talvena eikö kovin synkkiä pilviä näy yrityspuolella”, toteaa Marko.

”Jääkiekkoa ja yrittämistä yhdistää se, että tuloksia saavutetaan vain kovalla työnteolla. Eteenpäin mennään päivä kerrallaan.” 

Marko Kanervaa näkee haasteena infra-alalla tekijöiden ikääntymisen.

”Tällaiset tapahtumat ovat oiva tapa kerätä yhteen eri-ikäisiä ihmisiä. Varsinkin nuorempi polvi pääsee luomaan kontakteja yli yritysrajojen.”

Kreate turnausvoittoon, hyvänä kakkosena YIT

Kreaten joukkueen kapteeni on vasenlaituri, pohja- ja betonirakentamisen yksikönjohtaja Tommi Lehtola. Tommi on pelannut jo 8 vuotta Kreaten joukoissa.

Kreate hävisi viime vuonna pronssipelin. Tällä kertaa revanssi tuli korkojen kera.

Finaalissa Kreate vei voiton YIT:stä. Peli oli erittäin jännittävä, ja lopussa Kreate karkasi kahden maalin päähään ja vei voiton 4–2.

Pronssia Skanska Infralle

Pronssiottelu käytiin Skanska Infran ja Ruduksen välillä. Peli oli erittäin tasainen ja se ratkaistiin lopulta rangaistuslaukauksilla. Potin vei Skanska 3 – 2

Kiitämme kaikkia turnauksen tukijoita erityisesti KH-Koneet Gourp Oy:tä ja Kuljeturinkiä Palkintopöydän kattoivat päätukijoiden lisäksi Volvo CE Finland, CAT Rahoitus, Teboil ja Mäntylä.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille. Erityiskiitos Erkki Mäntylälle turnauksen järjestelyistä.

Turnaustulokset

Turnauksessa olivat mukana Rudus, GRK, YIT, VRJ, Kreate, Skanska Infra, Kuljetusrinki ja INFRA. Ottelut pelattiin kahdessa lohkossa A (Kuljetusrinki Oy) ja B (KH-Koneet Group Oy), sen jälkeen sijoitusottelut ja finaali. Peliaika 2 x 15 min ja finaali 2 x 20 min.  Turnaus pelattiin Helsingin Malmilla Kuljetusrinki-areenalla 31.1.2020.

Parhaat pelaajat vas. YIT:n Eemeli Saari ja Kreaten Otto Miettinen.

Finaali 
Kreate – YIT  4-2
Parhaat pelaajat
Kreate: Otto Miettinen ja mv. Eelis Turta
YIT: Eemeli Saari ja mv. Samuel Viitikko                                          
Kreaten maalivahti Eelis Turta palkittiin Markkanen Trophyllä.

Pronssiottelu
Skanska – Rudus 3-2
Parhaat pelaajat
Skanska: Sami Arima ja mv. Tuomas Heikkonen
Rudus: Santtu Tahvanainen ja mv. Olli Mannermaa

Sijoitusottelut

Sijat 6/5       
GRK – VRJ  3-0
Parhaat pelaajat
VRJ: Jari Pohjola ja mv. Miika Kivelä
GRK: Mika Nissi ja mv. Jyri Korhonen                     

Sijat 8/7
INFRA – Kuljetusrinki 4-3                   
Parhaat pelaajat
INFRA: Mikko Smalen ja mv. Joonas Jokela
Kuljetusrinki: Mikko Punnonen ja mv. Tero Kontio

Alkusarja

I                          YIT                     9
II                         Kreate               9
III                        Rudus                6
IV                        Skanska             4
V                         GRK                    4                                            
VI                        VRJ                     2
VII                      Kuljetusrinki     0
VIII                     INFRA                0

Pistepörssi

  1. Eemeli Saari, YIT, 7, 4+3
  2. Aku Nevalainen, YIT, 6, 4+2
  3. Sami Arima, Skanska, 5, 3+2
  4. Tuomo Askola, Rudus, 5, 2+3
  5. Aleksi Kiviniemi, VRJ, 5, 2+3
  6. Jesse Lindell, YIT, 4, 3+1
  7. Santtu Tahvanainen, Rudus, 4, 3+1
  8. Roope Redsven, VRJ, 4, 3+1
  9. Sami Selander, Kuljetusrinki, 4, 3+1
  10. Valtteri Paunonen, YIT, 4, 2+2
  11. Otto Miettinen, Kreate, 4, 2+2
  12. Aki Putto, Kreate, 4, 2+2
  13. Jani Tikkanen, Kuljetusrinki, 4, 0+4

INFRAn pistemiehet
Mikko Smalen, 3, 2+1
Emil Mäntylä, 3, 2+1
Santeri Rahko, 3, 1+2

Tuomarit
Esko ”Eco” Heinonen
Juha Pursiainen

Toimitsijat ja kuulutus
Juha Pusila
Aki Eurola

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä