Lounais-Suomen piirin Vuoden mestariksi valittu Toni Karppinen: ”Paras lopputulos syntyy, kun ihmiset puhaltavat yhteen hiileen”

Talonrakennusteollisuuden Lounais-Suomen piiri ry:n vuoden mestariksi 2025 on valittu Rakennustoimisto Laamo Oy:n työmaapäällikkö Toni Karppinen. Tunnustus myönnettiin erityisesti hänen ansiokkaasta työstään Raision Tiedonpuiston kouluhankkeessa sekä vahvasta, ihmislähtöisestä johtamisotteesta.

Toni Karppinen kuvaa törmänneensä Vuoden mestari -palkintoon ensimmäisessä työharjoittelussaan.

”Jo urani alussa seurasin, ketkä tämän palkinnon ovat saaneet ja pidin heitä kovina ammattilaisina. Nyt kun oma nimi on samalla listalla, fiilis on todella hieno”, hän kertoo.

Lapsuuden haave rakennusalasta ja määrätietoinen urapolku

Karppinen haaveili jo kolmevuotiaana alkavansa isona rakentajaksi. Tulevaisuuden ammatti oli selkeä jo nuorena, ja hän kouluttautuikin rakennusalalle ammattikoulussa ja jatkoi opintojaan ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi.

”Rakennusmestariksi olen halunnut aina”, Karppinen toteaa. Työura on kulkenut useiden työmaiden kautta nykyiseen rooliin, jossa hän on ollut keskeisessä asemassa vaativissa hankkeissa, viimeisimpänä Raision mittavassa kouluprojektissa.

Suurhankkeen onnistumisen ytimessä: luottamus ja tiimihenki

Raision Tiedonpuiston kouluhankkeessa Karppinen toimi työmaapäällikkönä alusta loppuun asti. Kyseessä oli hänen tähänastisen uransa suurin projekti: 40 miljoonan euron projektinjohtourakka, jossa työskenteli yli 15 toimihenkilöä. Kaikki työmaan toiminnot suunnittelunohjauksesta ja hankinnasta lähtien oli keskitetty työmaalle. Hankkeen onnistumisen keskiössä oli poikkeuksellisen vahva yhteistyö ja sitoutuminen.

”Meillä oli todella hyvä yhteishenki, ammattitaitoinen porukka ja tuntui, että kaikki kivet olivat oikeassa asennossa. Kaikki haasteet ratkaistiin yhdessä, eikä mikään jäänyt kaivelemaan”, Karppinen kuvaa. Erityistä oli myös monipuolinen tiimi: mukana oli sekä kokeneita konkareita että nuorempaa osaamista. Se toi tekemiseen syvyyttä ja energiaa. Tuntui, että vanhemmillekin syttyi paloa silmiin ja nuortuivat useammalla vuodella hyvässä draivissa.

Johtaminen on valmentamista – ei käskemistä

Karppinen kuvaa omaa johtamistyyliään yhteistoiminnalliseksi ja valmentavaksi. Hänen mukaansa työmaapäällikön tehtävä ei ole tehdä kaikkea itse, vaan mahdollistaa muiden onnistuminen.

”Valmentajan roolissa tärkeintä on luoda edellytykset, joissa jokainen pystyy tekemään työnsä parhaalla mahdollisella tavalla. Hän korostaa myös oikeudenmukaisuutta, vaativuutta ja ratkaisukeskeisyyttä. Luottamus pitää saada rakennettua heti hankkeen ensi metreillä. Korkeat vaatimukset ovat myös välittämistä ja keskeinen osa hankkeen onnistumisessa”, hän painottaa.

Toinen tärkeä näkökulma on Karppisen mukaan loppukäyttäjien sitouttaminen.

”Heidän kanssaan käytiin paljon keskusteluita ja koulun rehtori oli koko ajan aktiivisesti mukana. Silloin heidän ajatuksensa ja toiveensa kuultiin koko projektin ajan ja heille tuli tunne, että asioista on päätetty yhdessä ja koulu on lopulta sellainen kuin haluttiin.”

Rakennusala murroksessa, ihmisosaaminen ratkaisee

Karppisen mukaan rakennusala on muuttunut merkittävästi digitalisaation, työturvallisuuden ja vastuullisuuden myötä. Tulevaisuudessa tärkein osaaminen liittyy kuitenkin ihmisiin.

”Ihmisten johtaminen on jatkossa tärkein taito. Asioita ei voi johtaa ilman ihmisiä”, hän painottaa. Hän näkee myös yhteistyö- ja neuvottelutaitojen merkityksen kasvavan entisestään. Seuraavaksi Karppinen siirtyy työpäällikön tehtäviin, jossa hänen roolinsa laajenee yksittäisistä projekteista muiden tukemiseen.

”Haluan jakaa omaa osaamistani eteenpäin, samalla tavalla kuin itse sain aikanaan hyvää mentorointia mm. Hartelan Pauli Honkasalolta, joka valittiin vuoden mestariksi vuonna 2002”, hän muistelee kiitollisena.

Vuoden mestari -huomionosoituksia on myönnetty vuodesta 1982 lähtien. Vuotuisen palkitsemisen perusteena ovat rakentamiseen liittyvät merkittävät ansiot. Pyrkimyksenä on korostaa talonrakennustyömaiden työnjohdon merkitystä.

Lisätietoja

Rakennustoimisto Laamo Oy, toimitusjohtaja Ari Silvola, p. 050 514 6484 tai ari.silvola@laamo.fi   
Talonrakennusteollisuus Ry, Lounais-Suomen piiri, aluepäällikkö Katja Suovo, p. 041 536 1300 tai katja.suovo@rt.fi

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä