Nyt on hyvä aika aloittaa rakennusalan opinnot

Rakennusalan ammatillisen koulutuksen suosio on parina edellisvuonna kärsinyt heikosta suhdannetilanteesta. Opintonsa nyt aloittavien nuorten valmistuessa suhdanne on kuitenkin ehtinyt jo toipua, ja alalla on töitä tarjolla pitkälle tulevaisuuteen.

Vuosina 2023–2038 rakennusalan työvoimasta eläköityy yli kolmannes, eivätkä 2030-luvulla työikäiseksi kasvavat pienevät ikäluokat riitä korvaamaan eläkkeelle jääviä. Yksi ratkaisu on ulkomainen työvoima, jonka osuus suomalaistyömailla on vakiintunut keskimäärin viidennekseen. Rakentaminen on kuitenkin EU-tasolla työvoimapula-ala, ja kilpailu ammattilaisista kiristyy eri maissa.

Suomessa on syntymässä pulaa rakennusalan työntekijöiden lisäksi toimihenkilöistä. Teknologinen kehitys luo valtavasti uusia mahdollisuuksia ja uudenlaisia työtehtäviä myös raksalla. Tekoäly ei kuitenkaan asenna putkia tai rakenna perustuksia.

Rakentaminen on paikallista toimintaa, eikä työ karkaa ulkomaille. Kaupungistuminen pitää yllä tarvetta uudisrakentamiselle etenkin kasvukeskuksissa. Samalla merkittävä korjausvaje niin kiinteistöissä kuin infrastruktuurissakin luo painetta työvoimaintensiiviseen korjausrakentamiseen.

Vihreän siirtymän investointiaikomukset ovat EK:n hankeikkunan seurannassa kasvaneet jo 300 miljardiin euroon. Nämä investoinnit edellyttävät toteutuessaan rakentamista, kun pystytetään esimerkiksi uutta energiatuotantoa tai datakeskuksia. Rakennusala on vihreän siirtymän keskeinen toimija myös päästöjen ja luontovaikutusten vähentämisessä.

Meidän on kannustettava nuoria alalle, jotta jatkossakin riittää osaajia rakentamaan Suomea. Kaukonäköiset yritykset puolestaan tarjoavat kesätöitä ja harjoittelupaikkoja myös silloin, kun ala on matalasuhdanteessa. EK:n kesätyökyselyyn vastanneista rakennusalan yrityksistä lähes viidennes kertoi lisäävänsä kesätyöpaikkoja viime vuoteen nähden.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 17.2.2026.

Kirjoita kommentti

Mobiilivalikko – voit sulkea valikon ESC-näppäimellä
Rakennusteollisuus RT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Evästeiden avulla voimme palvella sinua paremmin. Keräämme tietoa verkkosivuston käytöstä. Voit hallinnoida asetuksiasi alla.